Uhka läntiselle sivilisaatiolle

Norjan tapahtumat vetivät hiljaiseksi. Aivan vitun hiljaiseksi. Kuvittelin miltä tuntuisi, jos Helsingin keskustassa räjähtäisi massiivinen pommi ja joku lahtaisi armotta yli 80 tuttua jonkin kotimaisen puolueen nuorisojärjestöstä. Tämä ei ole itkeviä kotkia Amerikassa tai repaleisia ruumiita jossain Afganistanissa tai Irakissa, tämä liippasi läheltä.

Se, mikä ei jättänyt hiljaiseksi, oli kotimaisten maahanmuuttokriitikoiden reaktio. Ei mennyt varmaan kymmentä minuuttia, ennen kuin ensimmäiset isäm maan puollustajat olivat huutamassa siitä, miten rauhan uskonto iski taas, ja kyllä nyt viherpunamokuttajien silmät aukeavat kun islamisti räjäytti ja ampui. Syyllinen kunnes toisin todistetaan, vaikka Yhdysvaltojen terrorismista vain 6% on islamistien tekemää ja Euroopassa 0,4 prosenttia. Kun kävi ilmi, että kyseessä olivatkin ns. omat koirat – konservatiivinen kristitty poliittisesti oikealla oleva maahanmuuttokriitikkoaktiivi – alkoi selittely. No mutkun se oli vain yksittäinen hullu. No mutkun ei se edusta meitä kaikkia. No mutkun no mutkun.

Hei, arvatkaas miltä tuntuu tavismuslimeista kun jotkut reikäpäät lentävät lentokoneen rakennuksen kylkeen? Selitelkää, pojat, selitelkää, saatte tupakkia.

Vaihdetaanko yksi fundamentalismi toiseen?

Minua on viime vuosina huolestuttanut ja aidosti hieman pelottanut se, miten muukalaisvihamielisyys ja kovien arvojen konservativismi on hiipinyt valtavirtaan. Omasta näkökulmastani tämä on merkittävämpi uhka vapaalle ja tasa-arvoiselle länsimaiselle yhteiskunnalle kuin mikään mystinen islamismin aalto. En minä halua elää kristillis-konservatiivisessa Perus-Suomessa sen enempää kuin sharia-lain alla Islamilaisessa Kalifaatissa. Mitä eroa on kristillisellä ja islamilaisella konservatiivismilla? Noh, kristityt saavat syödä pekonia ja muslimit saavat ottaa monta vaimoa, siinäpä se. Ehkä kotimaisetkin konservatiivit ja kristityt pelkäävät moniavioisuuden mahdollisuutta siksi niin paljon – siinähän voisivat mennä ideologiat sekaisin kun nämä olennaiset erot hämärretään.

Kun luen islam-foobikoiden kirjoituksia, minulle tulee sellainen olo, että luen jotain harvinaisen huonoa lukioikäisen tekemää fantasiamaailman kuvausta: ”Pahat Izl’Ahmin mustat armeijat hyökyvät Pohjoisen Valkoisiin Valtakuntiin ja vain urheat mutta yhteiskunnan eliitin sortamat ja pilkkaamat ritarit ymmärtävät pahan nousevan ja pystyvät pysäyttämään sen. Kukaan ei heidän varoituksiaan ensin kuuntele, mutta kun he pelastavat valtakunnan, kansa kiittää, he ovat juhlittuja sankareita ja kaatavat eliitin hirmuvallan!” Ensin niille jutuille naureskelee, sen jälkeen hymy hyytyy kun tajuaa, että jotkut oikeasti kuvittelevat elävänsä tällaisessa teini-ikäisen voimafantasiamaailmassa.

Itse olen tästä islamofobiasta vähän hämmentynyt. Tuntemani muslimit ovat häkellyttävällä itsekontrollilla onnistuneet toistuvasti olemaan raiskaamatta ketään ja käännyttämättä minua islaminuskoon, eivätkä he ole kiivenneet tornin nokkaan sanomaan uliuli kuin korkeintaan kännissä – eivätkä he ole erityisesti olleet innoissaan islamistiterroristien tempauksista. Ilmeisesti he ovat kuitenkin jonkinlaisia agentteja tästä homogeenisesta islamistien massasta, mene ja tiedä.

On jotenkin tuskallista ironiaa, miten lähellä toisiaan kuolahuulisimpien konservatiivi-maahanmuuttokriitikoiden ja toisaalta radikaalien islamistien argumentaatio ja toimintatavat ovat toisiaan. Kumpikin niistä jakaa maailman kauniisti hyviin ja pahoihin, mustaan ja valkoiseen. Harmaansävyt pelottavat, epävarmuus on heikkoutta, toisen puolen kuunteleminen on tarpeetonta. Tärkeintä on olla oikeassa, olla hyvän puolella, torjua vastustaja – ei etsiä ratkaisua tai yhteisymmärrystä. Tämä tuo mieleen ne tutkimukset, joiden mukaan oikeisto-konservatiivit ovat neurologisesti virittyneitä näkemään helpommin uhkaa kaikkialla.

(Miksen muuten mainitse tässä vasemmistoradikaaleja, jotka tekevät islamisteja enemmän terrori-iskuja? Voin luvata, että siinä vaiheessa jos kyseisten ryhmien ajatustavat ja ideologia hiipivät valtavirrassa hyväksytyksi, kyseinen jengi saa samasta raipasta.)

Vihan viesteillä on kuuntelijansa

Mielestäni osoittaa maahanmuuttokriitikoilta totaalisen raivostuttavaa munattomuutta väittää, ettei heidän ideologiallaan tai viiteryhmällään ole mitän tekemistä sen kanssa, miksi ja miten Breivik terroritekonsa suoritti. Se, että tyyppi lainaa Jussi Halla-ahoa, on aivan täysin toissijaista hänen motiiviensa ja tekojensa takia, eikä sitä oikeastaan edes pitäisi mainita julkisuudessa – jatkuvasti kovenevalla muslimien, maahanmuuttajien, vihreiden ja vasemmiston vastaisella puheella ei voi olla mitään tekemistä sen kanssa, että joku islam- ja maahanmuuttajavastainen haluaa tuhota yhden maan vasemmiston terroriteolla! Ironian huippu on se, että saman sakin mukaan jokaisessa rikosuutisessa pitäisi kuitenkin mainita tekijän etnisyys ja uskonto, koska jokainen tällainen rikos määrittää kyseisen ryhmän luonteenlaadun. Oliko tämä se jengi, joka valitti niistä kaksoisstandardeista mediassa?

Viimeiset viitisen vuotta julkinen keskustelu on ollut täynnä valitusta siitä kuinka mamut sitä ja tätä, kuinka islamistit tuloo ja tappaa, kuinka läntinen sivilisaatio sortuu – usein niin vihaa tihkuvaan sävyyn, että tekstin lukeminen on tehnyt pahaa. Kuvitellaan pipipää, joka on tarpeeksi sairas tekemään massamurhan. Hän lukee vuosia tällaista tekstiä, jossa jokin ihmisryhmä maalataan pahaksi, vastustajaksi, hyväksi kohteeksi. Hän näkee, että netissä on selvästi tukea hänen ajatuksilleen sekä taitavia demagogeja, jotka kirjoittavat älyllisesti vetoavia perusteluita tietyn ihmisryhmän pahuudesta kovaan ja sarkastiseen sävyyn. Teko on oikeutettu. Se on älyllisesti perusteltavissa. Netissä monet ovat samaa mieltä hänen kanssaan.

Sitten kun tämä pipipää tekee tekonsa, demagogit ja peesaajajengi itkevät, ettei heillä voi mitenkään olla mitään tekemistä asian kanssa,vaikka ovat antaneet tekijälle moraalista tukea vuosikausia rakentamalla mustavalkoista hyvä-paha-kahtiajakoa hyvin aggressiivisella julkisella keskustelulla ja retoriikalla.

Miten te luulette, että niitä islamistiterroristeja syntyy? Radikaali Mullah-aho jauhaa länsimaiden rappiosta ja siitä, miten sinne pitää tuoda islamilainen sivistys, ympärillä nyökyttelee peesaajasakki ja aina joku on niin sekaisin, että on valmis vyöttämään pommin uumalleen. Huonon koulutuksen ja elintason maissa tällaisia jengejä syntyy helpommin, kun porukka ei paremmasta tiedä, eikä välttämättä pääse käsiksi minkäänlaiseen kilpailevaan tietoon. Länsimaisessa yhteiskunnassa, erityisesti pohjoismaissa, kansalaiset sentään kasvavat melkoisen hyvissä oloissa ja saavat jo vähän väkisinkin monia eri näkökulmia eteensä, joten homma jää helpommin yksittäisen sekopään harteille. On tosin pelottavaa nähdä, mitä esimerkiksi Yhdysvaltoihin muodostuneissa hyvin suljetuissa kristillis-fundamentalistisissa yhteisöissä muhii.

Saako siitä maahanmuutosta nyt sitten puhua?

Mitä minä tässä kirjoituksessa nyt sanon? Sitäkö, ettei maahanmuutosta saisi puhua mitään, koska joku pipipää tekee pommin? Juu ei. Maahanmuuttopolitiikasta saa puhua ja sitä saa kritisoida, ihan samalla tavalla kuin vaikka koulutuspolitiikasta, tieliikenteen ongelmista tai vaikkapa ydinvoimasta. Mitä tässä sanon on, että seuraavan kerran kun kirjoitat nettiin blogausta tai kommenttia siitä, kuinka maahanmuuttajat ovat sitä tai tätä tai kuinka islamistit ovat absoluuttinen pahuus, ja editoit tekstin juuri sen verran salonkikelpoiseksi ettei moderaattori raakkaa sitä pois rasistisena tai kansanryhmää vastaan kiihottavana, mieti ensin edes hetken ajan millaista asenneilmapiiriä olet luomassa, mitä kommenttisi tuo keskusteluun ja miten se voi vaikuttaa lukijaan. Onko se taas yksi vihaa tihkuva teksti, josta joku kotimainen peräkammarin internetsoturi saa lisää oikeutusta räjäyttää sen typpilannoitepomminsa, vai pyritäänkö kommentilla jonkinlaiseen ratkaisuun tai yhteisymmärryksen löytämiseen.

Ellei edellinen tunnu tärkeältä, haluaisin muistuttaa jokaiselle viherpunamokuttajia vihaavalle maahanmuuttajakriitikolle, ettei Breivik suinkaan tappanut niitä pahoja vääränvärisiä vihollisia, vaan oman maansa lapsia ja nuoria.

Tällä hetkellä tarvitaan yhteisymmärrystä ja keskustelua. Vihreät olivat puolueena osa ongelmaa nykyisessä tulehtuneessa maahanmuuttokeskustelussa, ja saivat syyttää vain itseään vaalituloksesta. Jokainen, joka huutaa sokeasti ”rasisti” kaikkeen mitä maahanmuuttokriittiset sanovat tai torjuvat heidät kategorisesti, ovat osa ongelmaa ja pahentavat kahtiajakoa entisestään. Osa ratkaisua on se, että vastataan tilastoihin tilastoilla ja järkiargumentteihin järkiargumenteilla, ja keskustellaan siitä helvetin maahanmuutosta.

Lopuksi, vaikka mainitsen tässä kirjoituksessa Halla-ahon, en väitä, että hänen kirjoituksensa olisivat mikään yksittäinen suuri tekijä Norjan iskussa – kyseinen tyyppi on takuuvarmasti lukenut samanlaista materiaalia vähän sieltä sun täältä. MUTTA. Eihän Halla-ahon sävyltään kova ja aggressiivinen maahanmuuttaja- ja vihervasemmistovastainen kirjoittelu Scripta-blogissa ei voi mitenkään, koskaan, millään tavalla olla minkäänlaisen ääriteon vaikutin vähäisimmässäkään määrin? Ja tämä on sitä paitsi vuosia vanha blogaus, ja tämä on irroitettu asiayhteydestä ja ää-ää-mä en ainakaan ota mitään vastuuta sanomisistani:

‎”Minun on vaikea keksiä maailmankaikkeudesta alhaisempaa matelijaa kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti.”

– Jussi Halla-aho, Scripta, 23.3.2006

”Todellinen vikapää ei ole afro, joka toteuttaa itseään juuri niin kauan ja paljon kuin koneisto antaa hänen toteuttaa. Todellinen syyllinen, ja legitiimi vihan kohde, on se utopiassa elävä poliittinen eliitti, jolle neekeri on hoivattava reppana ja kiva halinalle ja joka vähät välittää yhteiskuntarauhasta.”

– Jussi Halla-aho, Scripta, 22.9.2005

---

Muualla verkossa:

norja-suomi-akselilla kohisee – Fun Pastimes for Stupid Children

Norjan Homma nousussa ja suomalaisten hommailijoiden reaktiot – Imaamin keinutuoli

Breivikin ”manifestin” aatteellis-retorisesta sisällöstä – palikat

A Letter to the Norwegian Government following the Oslo Terrorist Attacks – richardjacksonterrorismblog

Norjan verilöyly – James Hirvisaari – ankaraa kritiikkiä

The Massacre and its Context – History and Futility

Islamistit syyllisiä kunnes toisin todistetaan – Tähän on tultu

Avoin kirje sukupuolineutraalin avioliiton vastustajille

Päivän Iltalehti kirjoitti, että sukupuolineutraali avioliittolaki on vaikeuksissa eduskunnassa. Yhdeksän lakivaliokunnan jäsentä ovat päätyneet vastustamaan lakialoitetta, mutta huimana logiikan loikkana heistä moni sanoo kuitenkin arvostavansa mahdollisuutta rekisteröidä parisuhde.

Tällaiseen kohtapuoleen nelikymppisen, valkoihoisen, uskovaisen, lihaa syövän heteromiehen näkökulmasta koko touhu on ihan uskomatonta perseilyä. Kuten blogissa Eräs nuori vihainen mies todetaan:

En ole kuullut yhtäkään pätevää argumenttia sp-neutraalia avioliittoa vastaan. En ainuttakaan. Kaikki yritelmät tiivistyvät tavalla tai toisella siihen, että ’mitään en ymmärrä ja vieraat jutut pelottaa niin helvetisti’.

Harvoin voi olla jostain lausahduksesta näin paljon samaa mieltä.

Sukupuolineutraalista avioliitosta on tullut jauhettua netissä pidempäänkin ja samoja paperinohuita ininöitä on saanut kuunnella kerta toisensa jälkeen. Vielä kerran, pojat ja tytöt, kerätäänpä kaikki samalle sivulle – arvoisat sukupuolineutraalin avioliiton vastustajat, ohessa esiteltynä pääargumenttinne pienillä sivuhuomioilla:

1) Kristillinen avioliitto on miehen ja naisen välinen, kirkkoja ei pidä pakottaa vihkimään homopareja!

Tehdään nyt yksi asia määrättömän selväksi: avioliitto ei ole sama asia kuin kirkkohäät. Avioliitto lain tarkoittamassa muodossa on aikuisten päätäntävaltaisten ihmisten välinen sopimus, joka voidaan solmia maistraatissa. Kirkon ei tarvitse vihkiä homoja vaikka laki tulisi voimaan. Kysymys homojen kirkkohäistä on kristillisten homojen ja kirkon välinen vääntö, ja se on aivan eri juttu.

Kaikin puolin järkevintä olisi, mikäli ryhdyttäisiin toimimaan niin kuin useissa maissa ympäri Eurooppaa, jossa avioliitto solmitaan maistraatissa ja siunataan erikseen kirkossa.

2) No mutkun Raamatussa sanotaan…

Taidat olla ns. käyttöehtouskovainen, joka scrollaa loppuun ja napsauttaa ”Hyväksyn” lukematta tai sisäistämättä sanaakaan tekstistä. Suosittelen oikeasti lukemaan läpi Raamatun ja mielellään hieman oman uskonnon historiaa ja raamatuntutkimusta siihen ohelle.

Poimimalla Raamatusta yksittäisiä jakeita ymmärtämättä niiden kontekstia voidaan oikeuttaa homouden vastustuksen lisäksi vähän vaikka mitä, kuten orjuus tai se, että avioliitto on raiskaajan ja raiskatun välinen asia. Vaikka säe olisikin kirkon dogmaa, kannattaa miettiä, onko se enää mitenkään relevantti nykymaailman kannalta. Yhteiskunnan edistyminen pudottaa pois pelistä yksi kerrallaan tällaisia ajasta jälkeen jääneitä elementtejä. Mites ne naispapit?

Tämä viisastelu raamatunsäkeistä on kuitenkin turhaa, koska suurempi kysymys on: mitä sitten vaikka Raamatussa sanotaan näin? Miksi sen pitäisi merkitä jotain yhteiskunnalliselta kannalta sellaisessa maassa, joka on käytännön tasolla hyvin maallistunut? Raamattu käskyineen olkoon kirkollisten ihmisten asia, koko yhteiskuntaa koskevat lait ovat eri juttu.

3) Miksei rekisteröity parisuhde riitä?

Rekisteröity parisuhde ja avioliitto eivät ole lain edessä sama asia, kirkosta jälleen viis. Suomessa rekisteröidyiltä pareilta puuttuu oikeus avioliiton ulkoiseen adoptioon ja yhteiseen sukunimeen. Tämän lisäksi on täysin turhaa pyörittää kahta erillistä mutta lähes identtistä byrokratiaa. Mikäli esimerkiksi avioliittolakiin tulee muutoksia, samat muutokset tule tehdä erikseen lakiin rekisteröidystä parisuhteesta. Lakien erottaminen toisistaan on pelkkää rahan ja vaivan hukkaa.

4) Hahaa! Adoptio-oikeus! Sitten homoparit voivat saada lapsia!

Tähän liittyy toinen suurimmista väärinkäsityksistä: kuvitellaan, että jatkossa homot ja lesbot voisivat yhtäkkiä alkaa hankkia lapsia, jota ei ole aiemmin tapahtunut. Homopareilla on ollut Suomessa lapsia iät ja ajat ja heitä on nykyisinkin tuhansia, tämä ei ole mikään uusi juttu. Jätetään ihan harjoitustyöksi, miten tämä mahdollisesti onnistuisi noin käytännön kannalta.

Kyseisten lasten asema on ollut lain edessä pitkään huonompi kuin heteroparien lasten perheen sisäisen adoptio-oikeuden puuttuessa. Onneksi tämä epäkohta sentään tuli korjattua pari vuotta sitten. Jostain syystä myöskään minkäänlaista armeijaa traumatisoituneita homo- ja lesboparien lapsia ei tunnu löytyvän. Viimeksi he taisivat olla julkisuudessa osoittaessaan mieltä naisparien hedelmöityshoidon puolesta. Ja nyt puhutaan aikuisista ihmisistä, ei lapsista.

5) No mutta lapsi tarvitsee isän ja äidin! Johan maalaisjärkikin sanoo että…

Tunge se maalaisjärki hanuriisi – kun päätetään tällaisista ihmisten perustavanlaatuisiin kansalaisoikeuksiin ja lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista, päätösten pitää perustua tutkittuun ja todettuun tietoon, ei satunnaisen nettikirjoittelijan ja naapurin Kaken arveluihin.

”Lapsella on oikeus isään ja äitiin” on puhkihoettu mantra, joka kuulostaa nasevalta, mutta jonka sisältöarvo on lähellä nollaa. Yleensä keskustelu tämän argumentin käyttäjän kanssa etenee suunnilleen seuraavasti:

“Oletko tullut ajatel…”
“LAPSELLA ON OIKEUS ISÄÄN JA ÄITIIN!”
“Tiedätkö tutkimuks…”
“LAPSELLA ON OIKEUS ISÄÄN JA ÄITIIN!”
“Oletko henkilökohtaisesti tav…”
“LAPSELLA ON OIKEUS ISÄÄN JA ÄITIIN!”
“Joo hohhoijaa, suksi suohon.”
“LAPSELLA ON OIK… haha kato, me väiteltiin tuo nurin, ei niillä ole mitään järkeviä perusteita!”

Entä jos voidaan osoittaa, että lapsi kasvaa ihan yhtä onnelliseksi ja tasapainoiseksi jossain muussa ympäristössä? Mitä tälle hokemalle silloin käy? Lapsi tarvitsee turvallisen kodin ja rakastavat vanhemmat, eivätkä homoparien lapset voi nykytiedon valossa sen huonommin tai paremmin kuin heteroparien. Jos olet eri mieltä, antaa tulla sellaisia riippumattomia tutkimustuloksia, joiden taustalla ei ole amerikkalainen kristillinen tutkimuslaitos tai katolinen perinteisiä perhearvoja kunnioittava järjestö (pliis lainatkaa George A. Rekersiä…) – tai tietenkään päin vastoin sukupuolivähemmistöjen etujärjestö. Vihje: tämä ei ole matematiikkaa, joten yksi poikkeava tulos yhteiskunnallisessa tutkimuksessa ei kumoa koko ajatusta. Tulosten pitää olla johdonmukaisia ja toistuvia.

Sitäpaitsi, jatketaanpa tätä logiikkaa – olet siis myös sitä mieltä, että eronneilta yksinhuoltajilta, leskiltä ja vaikkapa niiltä, joiden puoliso on puolet vuodesta työmatkoilla, pitää ottaa lapsi pois? Eikö? Miksi ei? Eikö se lapsi tarvinnutkaan isää ja äitiä?

6) Mutkun homot ei voi luonnollisesti saada lapsia ja homous on luonnotonta!

Ok – vaihdevuodet ylittäneille naisille ja hedelmättömyydestä kärsiville pakkoavioero ja adoptio-oikeus pois! Ai eikö? Miksei?

Homoseksuaalisuus on sillä tavalla luonnotonta, että sitä tavataan kaikkialla eläinkunnassa, hyönteisistä lintujen kautta nisäkkäisiin. Lähimmillä ihmisen sukulaiseläimillä, kääpiösimpansseilla, homoseksuaalinen käytös on erittäin yleistä.

7) No mutta homoparien lapsia kiusataan!

Meillä koulussa kiusattiin yhtä jätkää kun sen vanhemmat olivat köyhiä, kuulen kiusatun toista siksi koska vanhemmat olivat läskejä ja kolmatta siksi koska toinen vanhemmista oli ulkomaalainen. Eli köyhiltä, läskeiltä ja ulkomaalaisilta lapset pois?

Vai olisiko ongelma se kiusaaminen. Mitä jos lakkaisit itse olemasta homofobinen ihmisperse ja kertomasta lapsillesi, että homot on yök, eiköhän se kiusaamisongelma ratkeaisi sillä? Tiesitkö muuten, että edelleen kiusataan sellaisten heteroparien lapsia, joista toinen on valko- ja toinen tummaihoinen. Mitä suosittelisit lääkkeeksi tähän?

Kannattaa myös varoa, ettei asenteillaan tapa omaa lastaan.

8) No mutta kun sukupuolineutraali avioliitto loukkaa uskonnollisia tahoja!

Niin muuten loukkaa avioerokin, eli hankkiudutaanko siitäkin eroon? Nämä uskonnolliset tahot toki ovat usein sillä tavalla tekopyhiä, että esimerkiksi oma avioero tai uudelleen avioituminen on ihan ok, koska siinä on oma lehmä ojassa, mutta sellaista juttua saa kyllä lyödä Raamatulla, joka ei itseä kosketa tai omaa elämää rajoita.

Minua loukkaa ja vituttaa Big Brother, jääkiekkohysteria, uskonnollinen fundamentalismi ja James Hirvisaari, mutta koska en ole itsekeskeinen kapeakatseinen ihmisperse, ymmärrän sen, että minun loukkaantumiseni ei ole mikään syy kieltää tällaisia asioita lailla.

Ihan oikeasti, mikä helvetin peruste on ihmisten kansalaisoikeuksien ja lasten aseman polkemiselle se, että joku saattaa loukkaantua? Tämän kaliiperin asia voidaan kieltää, mikäli sen voi todeta aiheuttavan kiistattomasti ihan oikeaa, konkreettista, huomattavaa haittaa.

9) Miksi kunnioitetaan vain kaiken maailman homojen oikeuksia, eikä Tavallisten Kunnon Ihmisten tai kristittyjen?

Kaiken maailman homot eivät noin keskimäärin halua viedä lainvoimaa Tavallisten Kunnon Ihmisten tai kristittyjen avioliitoilta tai käskeä kyseisiä ryhmiä harrastamaan homoseksiä (paria turhaa propellilakkia lukuun ottamatta). Tietyn tyyppisillä kristityillä taas on kova paine tulla kertomaan, miten kaikkien muiden pitäisi heidän ympärillään elää. Suosittelen pohtimaan, mikä käytännöllinen ja eettinen ero on sen välillä, että vaatii kaikkia muita elämään itse noudattamiensa rajoitusten ja makuasioiden mukaisesti, tai vaatii ainoastaan muita tajuamaan, että jotkut haluavat elää elämänsä eri tavalla.

10) Samoilla argumenteilla voidaan perustella lukumääräneutraalia avioliittoa!

Joo, suhteellisen pitkälle, mutta mitä sitten? Ihan oikeasti, entä sitten? Vai vihjaatko että tämä on kamala slippery slope, ja sen jälkeen varmaan saa mennä naimisiin koiran kanssa?

11) No mutta kun enemmistö on sitä vastaan!

On ensinnäkin kyseenalaista, onko enemmistö todellakin tätä vastaan – suurta osaa kansasta ei taitaisi vähempää kiinnostaa, ellei asiasta paisutettaisi kohua. Ja vaikka olisi, monilla on mennyt hieman ohi se, että demokratia ei ole mitään enemmistön mielivaltaa vähemmistöjä kohtaan – ja kun katsoo tämän ”enemmistön” perusteluja, melkoisesta mielivaltaisuudesta on nimen omaan kyse.

Sivistyneessä ja eettisessä yhteiskunnassa myös vähemmistöjen oikeudet tulee huomioida ihan samalla tavoin kuin enemmistönkin niin kauan, kun se ei aiheuta konkreettista ja selkeää haittaa. Se, että jotain jengiä vähän harmittaa kun kaikki eivät leiki tasan heidän haluamiensa sääntöjen mukaisesti vaikka he ihan hirveästi niin tah-too-oo-oo on vähän eri luokan epäoikeudenmukaisuus kuin se, että joltain ihmisryhmältä karsitaan mielivaltaisesti kansalaisoikeuksia.

***

Tämä kirjoitus on hieman kiukkuisempi kuin blogaukseni täällä yleensä, josta syytän lievää taisteluväsymystä – vaalituloksen ja Päivi ”onnellinen perhe-elämä vain heteroille” Räsäsen sisäministeripestin jälkeen nämä keskustelut ovat käyneet aika kuumina ja puuduttavina.

Minä en jaksa ymmärtää sitä empatian ja kriittisen ajattelun puutetta, mikä suurta osaa kyseisiin keskusteluihin osallistuvasta jengistä vaivaa. Miten se on niin vaikea ymmärtää, että omat makuasiat eivät ole mikään peruste polkea lasten oikeuksia turvalliseen perhe-elämään ja estää toista ihmistä toteuttamasta perimmäisintä inhimillistä taipumustaan, rakavastavan suhteen ja perheen perustamista?

Mikä vittu teitä oikein vaivaa?

(päivitetty 7.7. – tarkennettu mm. kohtia #2 ja #4)

---

PS. Keskustelu jatkuu melkoisen vilkkaana, ilmeisesti kirjoitus osui muutaman muunkin henkilön turhaumaan tästä aiheesta – tällä hetkellä (6.7. 22:30) vierailijoita on noin 51 000 kappaletta. Kiitoksia kaikista kannustavista kommenteista, sekä niille eri mieltä oleville, jotka ryhtyivät aidosti keskustelemaan asiasta.

Kommentteja paukkaa siihen tahtiin, etten ainakaan lähipäivinä ehdi niihin reagoida. Jos haluat kommentoida tekstin sävyä tai sitä, miten en selvästi tajua mitään kun kohdassa 2 tulkitsin Vanhaa Testamenttia vaikka UT:n kakkosedikan säännöt korvaavat sen, miksi puhun vain homoista enkä yhtään lesboista tai miksi se homostelu nyt on vaan luonnotonta kun ei ne voi saada lapsia, nämä on puitu jo pariin kertaan kommenteissa, enkä jaksa jauhaa samoja asioita uudelleen.

Jos haluat tulla vain kertomaan, että ”tämä on paska teksti ja olet selvästi homo”, onneksi olkoon: tulit juuri kertomaan kaikille, että vaikka miten mietit, et keksinyt ensimmäistäkään järkevää vastaväitettä, mutta jotain oli hätäpäissään pakko määkäistä. ”Itte oot kakkahousu, senkin kakkahousu”, kuten lastentarhassa tavattiin sanoa.

Luettavaa päivän pääteeksi:

Is homophobia associated with homosexual arousal?

Only the homophobic men showed an increase in penile erection to male homosexual stimuli. The groups did not differ in aggression. Homophobia is apparently associated with homosexual arousal that the homophobic individual is either unaware of or denies.

Adams HE, Wright LW Jr, Lohr BA, Department of Psychology, University of Georgia, Athens 30602-3013, USA.

Kommentoi blogiin, älä Facebookiin

Vaalit ovat ohi ja niiden tuloksesta olisi paljonkin sanottavaa, mutta avataan nyt pitkä hiljaisuus huomauttamalla julkiseen nettikeskusteluun liittyvästä asiasta, joka on harmittanut jo pitkään: nettikeskustelu on hautautunut aivan liian suuressa määrin blogien kommenttiosioista ihmisten omille Facebook-seinille.

Esimerkiksi tuoreimmasta vaalituloksesta on kirjoitettu useita blogauksia, joita on kommentoitu innolla Facebook-keskustelujen puolella, niin puolesta kuin vastaankin. Itse blogauksessa kommentteja saattaa olla seitsemän, vaikka vierailijoiden määrä sivuston kävijälaskurissa hyrrää neljässä tai viidessä numerossa. Kirjoittaja jää helposti pimentoon siitä, mitä hänen tekstistään oikeastaan puhutaan – leviääkö se siksi, että ihmiset ovat raivoisasti samaa mieltä, vai siksi, että teksti oli sellaista paskaa, että sille nauraa puoli kansaa. Vai ymmärrettiinkö koko kirjoituksen pointti täysin päin prinkkalaa?

(En nyt sivumennen sanoen puhu tässä itsestäni, täällä on ollut käynnissä muutamakin varsin aktiivinen ja kiinnostava keskustelu.)

Kirjoittajan mukavuus on itse asiassa tässä se pienempi juttu, sillä todellinen ongelma on se, että keskustelun siirtyessä foorumeilta, blogikommenteista ja uutisryhmistä Facebookiin, se jää helposti kaverien omiin virtuaalisiin nurkkapöytiin. Kirjoituksiin tulee mielenkiintoista kritiikkiä, täsmennyksiä ja kommentteja, joita loppujen lopuksi eivät näe kuin kommentin kirjoittajan kaverit. Ellei satu olemaan harvinaisen heterogeenisessä kaveriporukassa, kommentoinnista tulee helposti omille kavereille nyökyttelyä – sellainen kiva pieni runkkurinki ja kupla, jossa ”kaikki järkevät ihmiset ovat tästä asiasta samaa mieltä”. Kun vastapuolen perusteluihin ei törmää ja niitä yrittää vain arvailla omassa päässään (”täähän on selkeästi tätä mieltä koska…”), ei niitä voi kovin älykkäästi kritisoidakaan.

Nähdäkseni ainoa johdonmukainen poikkeus tästä kommentointitrendistä ovat Uuden Suomen blogit, joissa keskustelu käy usein varsin kiivaana. Kyseinen blogiosio tuntuu välillä olevan Suomen suurin ulkoistettu avohoito-osasto (terveisiä esim. Piholle), joka ajaa tiettyjä kirjoittajia muihin blogipalveluihin tai omien blogiensa ääreen. Siitä huolimatta olisi hienoa nähdä yhtä aktiivista kirjoittelua myös muualla.

Seuraavan kerran kun löydät mielenkiintoisen blogikirjoituksen ja haluat kommentoida sitä, jätä myös blogiin kommentti. Mainio idea on myös se, että muodosta tekstistä tai aiheesta mielipide keskustelemalla siitä kaverien kanssa, ja täräytä jokin yhteenveto omasta kannastasi blogiin – tällaiset vähän viimeistellymmät kirjoitukset toimivat mainiona lähtökohtana keskustelulle. Tärkeintä kuitenkin on, ettet älä hautaa näkemyksiäsi Facebookin nurkkapöytään. KESKUSTELKAA, ihmiset, myös sen vastapuolen kanssa!

Uskonto, ateismi ja tieteellinen maailmankuva

Helsingin Sanomien pääkirjoituksen vieraskynässä julkaistiin tänään Ilse Paakkisen teksti ”Uusateismista puuttuu muu sisältö”, joka onnistui nostamaan niskakarvat pystyyn monelta ateistilta – sekä tismalleen samasta syystä allekirjoittaneelta, uskonnolliselta ihmiseltä. Tekstissä, jota toimitus oli ilmeisesti lyhentänyt ja muuttanut aggressiivisemmaksi, puhutaan siitä, kuinka uskonnonvastaiset uusateistit mässäilevät uskontojen nimissä tehdyillä rikkomuksilla, mutta eivät luo mitään omaa positiivista historiaa tai maailmankuvaa.

Koko ajatus siitä, ettei ateismi luo positiivista historiaa tai maailmankuvaa, oli vähintään outo. Lisäksi kun katsotaan, miten huonosti keskimääräinen rivikristitty uskonnonfilosofiaa tuntee, syytökset siitä, että uusateistit suhtautuvat kristinuskoon kuin Origeneen määrittelemät alempitasoiset kristityt on hämmentävän tekopyhä. Yhdeksi todisteeksi uusateismin juurettomuudesta otetaan kirkollisten juhlien ja pyhien vastustaminen, kuten kasteen, avioliiton ja hautaan siunaamisen. Ikään kuin ateistit eivät viettäisi nimiäisiä, solmisi siviiliavioliittoja tai viettäisi hautajaisia, ikään kuin tätä ei olisi tehty ennen kristillistä aikaa ja aivan kuin keskimääräinen kaduntallaaja olisi juurikaan kiinnostunut noiden juhlien uskonnollisesta sisällöstä verrattuna niiden yhteisölliseen funktioon – joka ei uskontoa kaipaa. Eivät ei-uskonnolliset juhlat kristillisistä eroa mitenkään muuten kuin siten, että tapahtumapaikan seinältä puuttuu risti ja sohvalta pappi kahvia särpimästä.

Teksti on myös nykymuodossaan vähintään epäselvä. Vaikka termiä ”uusateismi” toistettiin usein, lukijalle jäi helposti hämäräksi, että sillä viitataan erilliseen ateismin suuntaukseen, joten koko teksti oli helppo lukea kaiken ateismin kategorisena lyttäyksenä. Uusateismi on kuitenkin perinteistä ateismia aggressiivisempi ja uskontoja vähättelevämpi suuntaus, minkä lisäksi se ajaa tiukkaa ”uskonto vastaan tiede” -linjausta, sekä tieteellisen maailmankuvan indoktrinointia uskovaisille. Erinomaisen rakentavaa ja ratkaisukeskeistä porukkaa siis, ja liikkeellä sellaisella lähestymistavalla, joka ei varmasti aiheuta minkäänlaista vastareaktiota.

Hitchens, a columnist for Vanity Fair and author of the book God Is Not Great, told a capacity crowd at the University of Toronto, ”I think religion should be treated with ridicule, hatred and contempt, and I claim that right.” His words were greeted with hoots of approval.

– NPR

Myös ateisteilta löytyy oma fundamentalistisiipi, jotka pelkkä uskonnon mainitseminen saa vaahtoamaan spontaanisti kaikista kristinuskon rikkeistä ja siitä, miten perityhmiä ja harhaisia kaikki uskovaiset kategorisesti ovat. Omasta näkökulmastani tällaiset ihmiset ovat yhtä harhaisia, fanaattisia ja typeriä kuin fundamentalistiuskovaiset. Kenties he pommittavat vähemmän aborttiklinikoita, eivätkä lentele lentokoneita pilvenpiirtäjiin, mutta ajattelun tasolla he ovat aivan yhtä viallisia – puhumattakaan siitä, että he antavat uskonnollisille fundamentalisteille lisää ammuksia, uskottavuutta ja huomiota, sekä lietsovat tahallisilla provokaatioilla entistä suurempaa kiukkua ja vihaa. He ovat mielestäni ehdottomasti osa ongelmaa ja heidät pitäisi erotella omaksi ryhmäkseen erilleen täysipäisistä ateisteista samalla tavoin kuin fundamentalistit erotellaan sunnuntaikristityistä.

Uskonnollinen vastaan ateistinen maailmankuva

Pääkirjoitus itsessään ei ollut varsinaisesti se mielenkiintoinen osa, vaan siitä seurannut keskustelu, joka oli jälleen melkoisen tulikivenkatkuista ja tuskallista luettavaa. Tuskallista siksi, että kyseessä oli sama vanha poteroista ammuskelu, joka ei etene yhtään minnekään. Toisella puolella olivat uskovaiset sekä uskovaisten bi-seksuaalit, eli älykkään suunnittelun kannattajat, toisella taas tieteelliseen maailmankuvan nimiin vannovat ateistit.

Henkilökohtaisesti minua pätkii tässä kanteen se, että tässä keskustelussa ei ole voittajia, sillä kumpikin osapuoli on väärässä. Tieteellisen maailmankatsomuksen ja ateismin välille vedetään näissä keskusteluissa yhtäläisyysmerkki tavalla, jonka johtopäätos on se, että jos olet uskonnollinen, vastustat tiedettä.

Uskonnollisena henkilönä, jonka maailmankatsomus on tiukan tieteellinen, tämä oletus ottaa minua päähän suunnattomasti.

Taikauskosta jumalalliseen kokemukseen

Minä en usko persoonalliseen jumalaan – en minkäänlaiseen taivaalliseen taikapartaan, joka kyttää pilven reunalta kuka harrastaa seksiä ja miten, sekä ovatko uskovaiset olleet kilttejä vai tuhmia. En myöskään usko siihen, että taikamies loi maailman viettämällä askartelutuokion saven parissa sekä hönkimällä taikahenkäyksiä. Minun mielestäni tällainen maailmankuva on aivan käsittämättömän lapsellinen, enkä aidosti voi ymmärtää, miten kukaan voi ikinä siihen uskoa yhtään enempää kuin joulupukkiin. En myös ymmärrä sitä, kuinka joku voi pitää Raamattua erehtymättömänä Jumalan sanana – etenkin sen jälkeen kun on tutustunut Kristinuskon ja Raamatun historiaan sekä lukenut niitä tekstejä, joita siitä on siivottu pois. Minä en näe mitään eroa tällaisen uskovaisuuden ja minkä tahansa muun taikauskon välillä.

Miten minä sitten uskon? Oma tarinani lähti ihan tavanomaisesta syyllisyyttä pursuavasta dogmaattisesta luterilaisuudesta, jota vastaan tuli teini-iässä älyllisellä ja tunnetasolla kapinoitua. Mitenkään erityisen uskonnollinen perheeni ei ollut, enkä muista aivan tarkalleen, mistä tuon uskonnollisen maailmankatsomuksen löysin. Sen kyllä muistan, että kun olin päässyt irti kirkon tukehduttavasta dogmasta, kerännyt elämänkokemusta ja tietoa maailmasta, sekä kahminut tietoa niin kristinuskon kuin muiden uskontojen historiasta ja filosofiasta, omakohtainen paluu uskonnon pariin sujui huomattavasti terveemmässä hengessä.

Uskonnollinen kokemus

En pitkään aikaan osannut oikein lokeroida omaa uskoani, ennen kuin törmäsin kristillisen mystiikan käsitteeseen. Se vastasi monilta osiltaan lähes yksi yhteen sitä uskonnollista maailmankuvaa, jonka olin omaehtoisesti pääni sisälle luonut. Tärkeää tässä näkemyksessä ei ole dogmaattisuus, ei sääntöjen seuraaminen tai muiden pakottaminen niitä seuraamaan. Uskonnon ytimessä on jumalallisuuden kokemus, joka sellaisenaan on intuitiviinen sekä mahdoton välittää tai selittää millään merkittävällä tavalla muille ihmisille. Tämä kokemus on tunnetila, joka on läsnä joskus voimakkaammin, joskus heikommin. Se on selvästi oma erillinen tunteensa, jota on yhtä mahdoton kuvailla objektiivisesti kuin mitä tahansa muuta tunnetilaa.

Tällainen tapa uskoa ei ole ideologinen kainalosauva, joka tarjoaa sääntöjä ja viitekehyksen maailmankuvan pönkittämiseen. Sillä ei tee mitään, se vain on olemassa. Se ei vaadi nöyristelyä, herranpelkoa, anteeksipyytelyä tai muiden ihmisten kyttäämistä. Pelkällä olemassaolollaan se kuitenkin tarjoaa sisäistä rauhaa sekä auttaa elämään paremmin ja moraalisemmin – ja moraalilla tässä en tarkoita ääliömäisten moraalisääntöjen seuraamista, vaan pyrkimystä jättää maailma parempaan jamaan kuin missä sen löysi. Omasta mielestäni kaikilla ihmisillä tulisi olla mahdollisuus elää elämänsä omalla tavallaan ja mahdollisimman vapaasti onneaan etsien niin pitkälle, kunhan eivät vahingoita teoillaan muita. Ei moraalinen elämä tai halu tehdä ympäristölleen hyvää uskonnollista kokemusta vaadi, ei millään muotoa.

Hengellisyyden ja dogmaattisuuden ero

Olen ollut uskonnollisista vakaumuksistani varsin vaitonainen, sillä 90 prosenttia siitä, mitä Raamatun kirjaimeen kiinni jääneiden uskovaisten suusta tulee, on täysi antiteesi kaikelle mihin itse uskon, enkä halua suurin surminkaan leimautua osaksi kyseistä porukkaa. Uskonnon etenkin seksuaalisiin kieltoihin ja rajoituksiin perustuvat dogmit ovat sosiaalisen kontrollin väline, erittäin maallinen työkalu ihmisten pitämiseen kurissa, eikä niillä ole mitään tekemistä hengellisyyden kanssa. Eettisistä ja moraalisista syistä en voi myöskään kuulua mihinkään kirkkoon, sillä en voi tukea organisaatiota, joka esimerkiksi aktiivisesti polkee naisten tai seksuaalivähemmistöjen asemaa, tai tappaa ihmisiä valehtelemalla ehkäisyvälineiden tehosta.

Kun puhutaan uskonnollisista ihmisistä, pidän tärkeänä sitä, että erotetaan toisistaan kirkko instituutiona ja varsinainen uskonto, sekä dogmaattiset ja hengelliset uskovat. Hengelliset ihmiset ovat uskonnollisia, mutta eivät koe oman uskontonsa tuputtamista koko muulle maailmalle tärkeänä, eivät pidä itsestään meteliä ja suhtautuvat uskonnon ajan kelkasta jääneisiin sääntöihin ja rajoituksiin käytännönläheisesti. Dogmaattiset uskovaiset ovat yleensä se pahin ongelmaryhmä: he ovat näitä raamatulla paukuttajia, joille uskonnon säännöt ovat tutti ja kainalosauvat samassa paketissa. Useimmiten nämä ihmiset eivät edes tunne omaa uskontoaan tai sen filosofiaa, ainoastaan heidän omaa maailmankuvaansa ylläpitävät säännöt ja rajoitukset, sekä niiden noudattamisesta tulevan hallinnan tunteen ja helpotuksen.

Rehellisesti sanoen minun käy sääli näitä uskonnon kirjaimeen juuttuneita ahdistuneita ihmisiä. He ovat ikään kuin tulleet rakennustyömaalle ja pitävät sen tärkeimpänä elementtinä kylttiä jossa lukee ”muista pitää kypärä päässä” sen sijaan, että ryhtyisivät rakentamaan taloa. Säälistä huolimatta tämä ryhmä on mielestäni perusluonteeltaan tuhoisa.

Uskonnollinen ja tieteellinen maailmankuva

Olen hyvin tietoinen siitä, että en ole aivan tyypillinen uskovainen. Kuten sanottua, maailmankuvani on tiukan tieteellinen, enkä koe tämän olevan minkäänlaisessa ristiriidassa uskonnollisen vakaumukseni kanssa (sivuhuomiona, uskonnollinen kokemus on havaittavissa ja tunnistettavissa neuropsykologisena ilmiönä). Tiukalla tieteellisyydellä tarkoitan sitä, että minulla ei ole tarve keksiä henkiolentoja ja mystisiä voimia sellaisiin paikkoihin, joissa asia on selitettävissä luonnollisilla ilmiöillä. Olen opiskellut niin biologiaa, psykologiaa, tähtitiedettä kuin montaa muutakin alaa ja seuraan kaikenlaisia tiedeuutisia hyvin aktiivisesti. Sellaista seikkaa ei ole toistaiseksi tullut vastaan, jonka selittämiseen olisi mielestäni tarvittu mitään tieteen näkökulmasta yliluonnollista. Tämä ei tarkoita sitä, että ajatus perinteisistä yliluonnollisuuksista olisi suljettu pois: jos niistä esitetään uskottavia todisteita, jotka kestävät kriittisen tarkastelun, sehän olisi aivan järkyttävän siistiä ja uskomaton maailmankuvan mullistus.

Älykkään suunnittelun ideologia on minun näkökulmastani aivan häkellyttävää älyllistä epärehellisyyttä, otan sen miltei henkilökohtaisena loukkauksena niin uskonnolliselta kuin tieteelliseltä kannalta. ID:n kannattajat yrittävät pysäyttää tieteellisen tutkimuksen jokaiseen epäselvään seikkaan ja korvata sen jumalallisella ihmeellä. Kerta toisensa jälkeen tämä jengi on kuitenkin joutunut perääntymään tutkimuksen paljastaessa, kuinka aiemmin ongelmallinen ilmiö on sittenkin täysin evoluutioteorialla selitettävissä. Minun on mahdotonta ymmärtää näiden ihmisten motivaatiota muuten kuin sitä kautta, että heidän uskonnolinen maailmankuvansa on äärimmäisen hatara ja riippuvainen tasan siitä, että he haluavat olla oikeassa – ei siitä, mitä maailmassa oikeasti tapahtuu.

Tieteellinen ja ateistinen maailmakuva ovat eri asia

Se johtopäätös, että tieteellinen maailmankuva on yhtä kuin ateistinen maailmankuva, on mielestäni puhdas logiikkavirhe. Totta, usein ne kulkevat käsi kädessä, mutta tämä yhtäläisyysmerkki on käytännön tasolla sekä virheellinen että haitallinen. Ilmiönä ateismi on tieteellisestä maailmankuvasta erillinen filosofia, joka sisältö on ainoastaan ja vain ajatus jumalien tai jumaluskon puutteesta, joko niin että kielletään tämän uskon olemassaolo, tai myös jumalten olemassaolo. Monesti jahkataan, että ateismi on uskonto itsessään, mutta tätä voi pitää lähinnä vittuiluna, sillä minkään logiikan tasolla ajatus ei oikein päde. Ainoa suora yhteys, minkä uskonnon ja ateismin välille voin vetää, on jo aiemmin mainittu kummankin puoliskon fanaatikkojen samanlainen retoriikka ja maailmankatsomus. Toisaalta myöskään ateismia ei voi olla ilman uskontoja, joten pohjimmiltaan se on pelkkä vastareaktio uskonnollisen maailmankuvan olemassaoloon – ei sen enempää eikä vähempää.

Miksi ateismin erottaminen tieteellisestä maailmankuvasta on tärkeää? Siksi, että uskonto voi hyvin olla sodassa ateismin kanssa, mutta uskonnon ja tieteen ei tarvitse eikä pidä olla sodassa keskenään. Maailma on väärällään tieteentekijöitä, jotka ovat uskonnollisia, eikä uskonnollisen ja tieteellisen maailmankuvan välillä ole pakko olla kiistaa. Kiihkottomasti ajatellen tieteellisen maailmankuvan pitäisi olla lähinnä agnostinen: jumaluuksista ei ole todisteita puolesta eikä vastaan, joten niiden olemassaoloon ei voi ottaa kantaa suuntaan eikä toiseen, eikä kysymys ole millään tavalla merkittävä, ennen kuin tällaisia todisteita havaitaan. Tästä syystä evoluutiotutkija tai kosmologi voi aivan hyvin tuntea henkilökohtaisella tasolla jumalan läsnäolon ja tehdä samalla tieteellistä tutkimusta maailmankaikkeuden tai elämän synnystä. Ainoa seikka, joka luo näiden kahden asian välille ristiriitaa, on uskonnon kirjoitettu dogma, joka on ihmisten käsialaa ja joka liittyy käytännön tasolla organisoituneeseen kirkkoon, ei uskonnolliseen kokemukseen.

Uskonnon tulevaisuus

Uskonnon ja tieteen yhteiselo vaatii uskonnolta yhden merkittävän myönnytyksen: luopumisen fysikaalisen maailman selittämisen roolista. Tämä rooli ei oikeastaan tarjoa uskonnolle itselleen yhtään mitään ja tästä roolista joudutaan kiihtyvällä vauhdilla perääntymään. Fysikaalisen maailman selittäminen uskonnolla on kuin laudan katkaiseminen kirveellä: kyllä se varmasti onnistuu, mutta jälki ei ole kaunista, eikä lopputulos ole käyttökelpoista. Uskonnollinen maailmanselitys ei keksi antibiootteja, lennätä ihmistä Kuuhun, kehitä teollisuutta, kerro miten kvarkit käyttäytyvät tai saa hehkulamppua katossa syttymään. Nämä kaikki keksinnöt ovat tieteellisen tutkimustyön tulosta ja kiitos niistä kuuluu ihmisille, jotka eivät hyväksyneet valmiina lukemaansa totuutta maailmasta vaan pyrkivät tutkimaan, keksimään ja löytämään uusia asioita.

Se, mitä uskonto voi ihmisille tarjota, on mielenrauhaa, yhteisön johon kuulua sekä resursseja ja työkaluja joilla tehdä maailmassa hyvää. Puhtaimmillaan tämä vaatii sen, että uskonnollinen kokemus revitään jollain ilveellä erilleen uskonnollisesta dogmasta, tarkemmin sen yksilöä ja yhteiskuntaa koskevista irrationaalisista rajoitteista tai syyllistämisestä, jotka joutavat taikauskon romukoppaan. Kukin voi miettiä, miten realistista tämä on lähimmän vuosisadan tai parin kuluessa. Tieto ja sivistystaso maailmassa kuitekin kohoaa jatkuvasti ja keskimäärin mitä enemmän koulutusta ihmisellä on, sitä vähemmän hän nojaa sokeasti dogmaan. Toivoa siis on.

Maailmassa ei tiettävästi ole yhtään kulttuuria, jossa uskonnollinen kokemus ei olisi jollain tavalla ollut läsnä. Uskonnollinen kokemus on myös empiirisesti havaittavissa ja mitattavissa sen perusteella, mitä aivoissa tapahtuu. Mistä tämä kokemus johtuu? Onko taustalla evoluutiossa aivoihin jäänyt häiriö vai saako ihminen yhteyden johonkin tuonpuoleiseen voimaan? Tiedettä tämä voi kiinnostaa, mutta uskonnollisen kokemuksen kannalta nämä kysymykset eivät ole millään tavalla olennaisia. Se, että tiede havaitsee tai selittää niitä ei tee niistä henkilötasolla tippaakaan vähempiarvoisia, eikä vähennä niiden merkitystä millään tavalla.

Tärkeintä on itse kokemus sekä se, miten se ihmiseen itseensä vaikuttaa. Eräs uskonnollisen kokemuksen yhdistävä piirre on sisäisen rauhan, tyytyväisyyden ja rakkauden tunne – ja harva voinee väittää, etteikö tälle olisi maailmassa tilausta.

---

Aihetta sivuten:

myrkkyähän ne ovat – Fun Pastimes for Stupid Children

Uusateismi – teetai

Johtaako tiede ateismiin – Verbaalinen velodromi

Hauska uskontokorttipeli riidanhaluisille – Hymyilevä eläkeläinen

Uusateismin puuttuva sisältö – Paholaisen Asianajaja

Prostituution laillisuuskysymykset

Seurasin vuonna 2005 mielenkiinnolla eduskuntaväittelyä, joka koski seksin ostokieltoa. Keskustelu oli kieltämättä kiehtovaa, sillä harvoin olen nähnyt samassa leirissä niin erilaista porukkaa. Seksin ostokieltoa nimittäin vastustivat mm. seksityöntekijät, poliisi, Stakes ja evankelis-luterilainen kirkkokin. Oli jotenkin tragikoomista seurata ostokiellon puolustajien taistelua aatteensa puolesta. Mielestäni täytyy olla erityislaatuisen himmeä tyyppi, jos kokee olevansa oikeassa sellaista rintamaa vastaan, jossa ovat mukana teon tekijä, teon haittapuolien siivoaja ja se taho, joka tuomitsee itse teon moraalittomaksi.

Mikä on minun kantani? Itse olen tässäkin asiassa sellainen epäkiitollisen keskitien kulkija, joka haluaisi tunnustaa ilmiön realiteetit ilman sen ihmeempää idealismin paloa suuntaan tai toiseen, sekä yksinkertaisesti minimoida ilmiön haittapuolet niin hyvin kuin se realistisesti on mahdollista. Tältä pohjalta en ole nähnyt ensimmäistäkään hyvää perustelua sille, miksi prostituution pitäisi olla laitonta.

On ihan selvää, etteivät kiellot pure. Onko historiassa aikaa, paikkaa tai ideologiaa, jolloin prostituutioita ei olisi ollut olemassa? Isompi kysymys tietysti on, millä perusteella prostituutio pitäisi ylipäänsä kieltää?

Asiallinen keskustelu aiheesta on vaikeaa, koska se herättää melkoisen määrän tunteita ja sumeaa logiikkaa. Edelliseen blogimerkintääni sain kommentin, jossa käytiin kuvaavasti läpi parikin perushölmöyttä. Mukana oli hieman verhottuna aina yhtä nokkela ”öhö öhö taidat itse ostaa nusua / olla pedofiili / warettaa kaiken musiikkisi kun olet niin kiinnostunut prostituutiosta / lapsipornosuotimesta / tekijänoikeuksista” sekä aina yhtä mahtava ”jos prostituutio pitäisi laillistaa niin eikö samalla logiikalla sitten murhaaminen, ylinopeuden ajaminen ja varastaminen”. Ihan oikeasti, tuo ensimmäinen on aihepiiristä riippumatta yhtä nokkela kommentti kuin ”itse olet kakkapylly”, ja toinen taas… Noh, minä toivon että sen väittäminen, ettei ymmärrä eroa vaikkapa mietojen huumeiden, murhan, prostituution ja varastamisen laillistamisessa on tahallista älyllistä epärehellisyyttä. Mikäli ihan oikeasti tarkoittaa tuota, on ehkä parempi mennä jonnekin juttelemaan vaikka hattivateista.

Mikä prostituutiossa on pielessä?

Ihan ensin tietysti pitäisi määrittää, mikä prostituutiossa on pielessä – miksi se ylipäänsä pitäisi kieltää, vai pitäisikö? Perusargumentteja ovat ne, että prostituutio on syntiä ja Jumala heittää kuumalla kivellä päähän, prostituutio on minun mielestäni inhottavaa ja väärin joten se pitäisi kieltää  ja että joka kerta kun patriarkaatti maksaa seksistä, se on raiskaus. Nämä kaikki voidaan sivuuttaa asiakeskustelun kannalta merkityksettömänä kohkaamisena.

Suurin ongelma prostituutiossa – joka ei muuten koske vain naisia, vaan myös miehiä ja trans-sukupuolisia – ovat nähdäkseni tilanteet, jossa alalle pakotetaan, painostetaan ja kiristetään ihmisiä. Tämä on aivan yksiselitteisen väärin. Seksuaalinen itsemääräämisoikeus on yksi eettisen yhteiskunnan peruspilareista, joihin ei tule millään tavalla kajota. Mitä tahansa ihminen seksuaalisuutensa saralla tekee, sen tulee olla hänen oma päätöksensä, johon kuuluu oikeus sanoa ”ei”. Toinen merkittävä ongelma on laittoman prostituution taustalta löytyvä järjestäytynyt rikollisuus: ihmiskauppa, huumekauppa, parittaminen ja niin edelleen. Nämä seikat liittyvät tiiviisti yhteen.

Jos edellinen olisi koko kuva prostituutiosta, kielto olisi perusteltua, mutta näin yksinkertaistahan se ei ole. Entäpä ne alalla vapaaehtoisesti olevat?

Seksityö uravalintana

Seksuaalisuus on useimmille ihmisille enemmän tai vähemmän arka asia, eikä useimmille tule mieleenkään, että jotkut suhtautuvat seksuaalisuuteensa melkoisen rennosti tai jopa funktionaalisesti. Yleinen käsitys seksityöläisestä on se, että kyseessä on aina alistettu nainen, joka on alalla vastoin tahtoaan, vaikka muuta väittäisikin. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Kaikkialla, myös Suomessa, on miehiä ja naisia, jotka ovat valinneet seksityön tietoisesti ammatikseen.

Joillekin ajatus siitä, että harrastaa seksiä vapaaehtoisesti vieraiden, mahdollisesti rumien, lihavien ja haisevien ihmisten kanssa on käsittämätön. Jos jo sekasaunaan tuleminen alasti tuntuu hieman vieraalta, on helppo ajatella, että seksin antaminen maksusta on automaattisesti iljettävä ja ahdistava asia. Varmasti se sitä joskus onkin, mutta noh – jotkut siivoavat teurastamojätettä, jotkut ovat viemärisukeltajia ja jotkut Iltalehden tai Ilta-Sanomien toimittajia. Ihmisillä on erilainen sietokyky erilaisiin vastenmielisiin asioihin. Jotkut pitävät seksityötä paskaduunina siinä missä muitakin, jotkut kertovat nauttivansa siitä kuten mistä tahansa työstä.

Jokainen seksityöntekijä ei ole voimaton uhri. Niin kauan kuin kyseessä on oma henkilökohtainen valinta, on vaikea nähdä, mikä tilanteessa on pielessä. Tällöin on myös vaikeaa nähdä, että kyseessä olisi seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta luopuminen – henkilö itse on valinnut työnsä. Tämä on reilun kaupan seksityötä,  vapaaehtoiselta työläiseltä vapaaehtoiselle ostajalle. Asiakkaat etsitään esimerkiksi internetin kautta, penniäkään ei mene parittajalle tai muille rikollisille ja (toivottavasti) verotkin tulevat maksettua.

Katukuva kauniiksi, viis seurauksista

Seksin kategorinen ostokielto on tullut voimaan mm. Ruotsissa ja Norjassa, ja se näyttää varmasti hyvältä katukuvassa. Jonkin asian kieltäminen on toimenpiteenä yksinkertaisimmankin äänestäjän ymmärrettävissä ja kun seksikauppa ei ole avointa, se on poissa silmistä ja poissa mielestä. Poliittista pääomaa kolisee ja fiilis on kova: nyt me ollaan tehty jotain asialle!

Ruotsalaisten seksityöntekijöiden mukaan tilanne on kuitenkin entistä huonompi nimen omaan huono-osaisimmilla prostituoiduilla.  Laittomasti maassa olevat puolestaan uskaltautuvat entistä huonommin  hakemaan apua, edes lääketieteellistä sellaista. Ongelmat kertautuvat ja rikollisten ote heistä on entistä tiiviimpi. Kiristäminen, hakkaaminen ja uhkaileminen on ihan ok, sillä viranomaisten puheille ei ole asiaa. Toisaalta niillä, jotka pyörittävät itse omaa toimintaansa, toiminta jatkuu entiseen malliin.

Mikä on siis kiellon nettovaikutus? Seksityöntekijöiden  olot ovat aiempaa huonommat, rikolliset tienaavat yhä ja kauppa käy edelleen. Hiphei.

Missä mennään Suomessa?

Suomessa vuonna 2006 voimaan tulleen lain mukaan ostaminen on laillista yksityisiltä toimijoilta, mutta ei parituksen tai ihmiskaupan uhreilta. Tämä kuulostaa paperilla todella hyvältä, mutta käytäntö mättää.

Prostituoitujen tukipisteen ja Helsingin rikospoliisin mukaan asiakkaat eivät enää uskalla rangaistuksen pelossa antaa ilmi tilanteita, joihin saattaa liittyä paritusta tai ihmiskauppaa.  Rangaistuksia on vaikea jakaa, sillä syyllisyyttä on vaikea todistaa. Paritusjutuissa ei myösk ään voida kuulla seksin ostajia todistajina, sillä he käytännössä todistaisivat itseään vastaan.

Kaduilta toimivien prostituoitujen asema on huonontunut: nopeat ja hätäiset kauppatilanteet ovat lisääntyneet, joka lisää riskiä väkivaltaisen asiakkaan uhriksi joutumiselle. Tämä osoittaa hyvin, miten monisyisestä tilanteesta on kyse: yksinkertaisilla kielloilla voi olla monitahoisia seurauksia.

Reilun kaupan seksiä

Oma näkemykseni on, että haitallisten lieveilmiöiden minimoimiseksi prostituution tulee olla laillista ja yhteiskunnan säätelyssä. Jokainen vapaaehtoinen ja valvonnassa toimiva seksityöntekijä syö markkinoita ja pohjaa rikolliselta toiminnalta, ihmiskaupalta ja pakon alla tapahtuvalta prostituutiolta. Seksialan työn pitää olla yhteiskunnan valvottavissa ja säännösteltävissä ja työterveydenhuollon ja vastaavien etujen tule olla vähintään samalla tasolla kuin muissakin ammateissa.

Edellisen blogimerkinnän kommentissa kirjoittaja toi esille seuraavan varsin ahdistavan tapauksen:

Yksi eräällä rajatulla keskustelupalstalla kirjottava ihminen kertoi aiemmin myyneensä itseään siksi, että klassisten lapsuuden hyväksikäyttökokemusten takia hän katsoi, ettei hänellä ole oikeutta sanoa ei hänen ruumiiseensa kajoajille eikä siitä ole mitään hyötyä, joten miksi edes yrittää. Joten jos joku asiakas vaati häntä tekemään jotain mitä hän ei halunnut tehdä, hänen reaktionsa oli alkaa voimattomuuttaan itkeä. Ainakin tämän ihmisen kohdalla ei voi todellakaan puhua vakaasta tahdosta ja vapaaehtoisuudesta.

Laillisuuden mukanaan tuoman valvonnan toivoisi pureutuvan ihmiskaupan lisäksi myös juuri tällaisiin tapauksiin. Jos tällaisen henkilön keskustelukumppanina on joku muu kuin parittaja-Sergei ja Spiidi-Kake Kurvista – sanotaan vaikka työterveyslääkäri tai tukipisteen työntekijä – voisi helposti kuvitella, että elämän ja ongelmien syrjästä saa vähän paremmin kiinni. Viranomaisilta ei tarvitse piiloutua, vaan tarvittaessa voi hakea myös ammattiapua ilman pelkoa siitä, että poliisi kolkuttaa ovelle.

Abstrakti vastustus ostamiseen ja myymiseen

Prostituutioita vastustetaan usein myös melko abstrakteista näkökulmista, johon syyllistyvät useimmiten aatteelliset kristilliset- tai feministijärjestöt. Ollaan huolissaan naiskuvasta kokonaisuutena tai siitä, mikä on suomalaisen miehen vointi ja suhde hänen perheeseensä, jos kerran prostituoitujen luona pitää käydä. Mitä jälkimmäiseen tulee, onko tämä mieskuvasta huolehtiminen pakko tehdä heikko-osaisimpien prostituoitujen kustannuksella? Eikö kannattaisi huolehtia ensin hyväksikäytettyjen hyvinvoinnista ja alkaa sitten parantaa sitä miesten asemaa? Jos jälkimmäinen tehdään tarpeeksi hyvin, eikös se sitten tällä logiikalla söisi asiakaspohjan prostituutiolta, oli se laillista eli ei.

En myös oikein ymmärrä, miten vapaaehtoisen ja itsenäisesti toimivan naisprostituoidun toimintaa voi nähdä naisvihamielisenä tai jotenkin feminististen arvojen vastaisena. Eikö nainen tässä tilanteessa ole nimen omaan se vahva toimija? Tilanne on tietysti täysin toinen, jos kyseessä on parittajan tallissa (puoli)väkisin oleva henkilö. Epäselväksi jää myös, miksi myös mies- ja transsukupuolinen prostituutio pitäisi kieltää feministisin perustein? (Feministisessä ajattelussa minun käsitykseni tasa-arvosta olisivat lähinnä individuaalifeminismiä tai anarkofeminismiä.)

Väkisin tulee mieleen se, etteivät noiden mielipiteiden edustajat ole oikeastaan kiinnostuneita prostituoitujen hyvinvoinnista tai koko ilmiöstä tosimaailmassa. He haluavat ajaa omaa pointtiaan, olla oikeassa, käyttää aihepiiriä retorisena välineenä ja filosofoida – viis siitä, mitä reaalimaailmassa tapahtuu.

Seksityöläinen erityisryhmien auttajana

Seksityöläisten julkisuuskuva on hävyttömän huono kun huomioidaan se, millaista apua he voivat antaa tietyille ihmisryhmille. Yleisen kapeakatseinen kuvahan on se, että huorissa käyvät vain merimiehet ja sikasovinistit, jotka pettävät vaimoaan. Tämä ei todellakaan ole koko kuva siitä, millaiset ihmiset käyttävät seksityöläisten palveluja.

Prostituoitujen asiakkaina on myös yksinäisiä, ujoja, kenties jollain tavalla vammaisia tai ihan vain rumia ihmisiä, joilla ei yksinkertaisesti käy flaksi vapailla markkinoilla. Henkilökohtaisesti minulta ei löydy kuin kunnioitusta niille seksityöntekijöille, jotka ottavat asiakkaakseen etenkin tällaisia ihmisiä. Työ ei varmasti ole helppoa, mutta etenkin näille asiakkaille mahdollisesti ainoa tapa toteuttaa seksuaalisuuttaan, joka on kuitenkin ihmiselle äärimmäisen perustavanlaatuinen tarve. On vaikea nähdä, miten seksin ostaminen vapaaehtoiselta seksityöntekijältä on esimerkiksi tässä tapauksessa moraalitonta, epäeettistä tai seksin myyjää halventavaa.

Vai onko ajateltava jotenkin niin, että näiden ihmisryhmien pitää vain kärsiä vammansa tai henkisten ja fyysisten ongelmiensa lisäksi myös siitä, etteivät he pysty toteuttamaan biologiselta kannalta perustavanlaatuisinta viettiään? Tämä vain siksi, koska se on jonkun kolmannen osapuolen mielestä jollain abstraktilla tavalla väärin.

Asiat asioina, mielipiteet omalla ajalla

Prostituution lakikysymykset ovat varsin hyvä kenttä sumean ja emotionaalisen päätöksenteon bongailuun. Tasa-arvoasiat ja ihmisoikeudet ovat minulle tärkeä asia, ja itselläni tekeekin pahaa se, että nämä ohitetaan toivomuspohjaisen politikoinnin avulla – eli kieltämällä jotain ja ajattelemalla, että jos me ihan hirveesti toivotaan ja halutaan, paha ilmiö katoaa, eikä sitä tarvitse ajatella.

Jos yhteiskunnalliseen ja teknologiseen kehitykseen laitettaisiin puolet siitä energiasta, mitä vuosittain kulutetaan toisten ihmisten seksuaalisuuden ja moraalin kyttäämiseen, meillä olisi maailmanrauha ja minä naputtelisin tätä Marsissa.

Kirjoittaja on toistaiseksi maksanut seksinsä luonnossa.

---

Aihetta sivuten:

Turpa kii kun mä autan sua – Punaisen diivan blogi

Poliisi tarjoaa patukkaa – Seksualistin päiväkirja

Bongaa parittaja – Seksualistin päiväkirja

Seksin ostokielto voimaan Norjassa – Markus Janssonin blogi

Seksin ostokielto heikentäisi prostituoitujen asemaa – Kasvi.org

”Vapaaehtoista” vai ”pakotettua” riistoa – Venla Hiidensalo

Seksinostokiellosta – Oli sitten pakko koskea kun kiellettiin

Tanskan vasemmiston viha perusoikeuksia kohtaan – Pravda – totuuden toinen puolikas

Taisi tulla sanottua – Larkon havaintoja

Miksi valitsin ”maailman vanhimman ammatin”? – Ellit

Huorapäiväkirja

Suora kansanvalta – lisää mutu-tuntumaa päätöksentekoon

Kun olin itse teini-ikäinen, aloin sommittelemaan mielipiteitä siitä, millainen olisi täydellinen yhteiskuntajärjestelmä. Eräs sen peruspilari oli tietysti täysin suora kansanvalta, jossa jokainen pääsisi halutessaan suoraan äänestämään jokaisesta asiasta. Tutustuttuani sittemmin opintojen, töiden ja harrastusten puolelta ihmisiin, joiden tausta oli niin maalaista kuin kaupunkilaista, amista kuin akateemikkoa ja oikeistoa kuin vasemmistoa, tulin tulokseen, että olipa muuten vitun idioottimainen idea.

Joku varmasti haluaa lukea tämän kirjoituksen nyt niin, että tässä jälleen halveksutaan kansaa, pidetään päättäjiä jotenkin tavallista kansaa parempina ihmisinä tai sorretaan valkoihoista heteromiestä. Suosittelisin, että tällaisten oletusten tekijät säästäisivät meidän molempien aikaa ja menisivät jo tässä vaiheessa lukemaan (ja ennen kaikkea kommentoimaan) jotain ihan muuta juttua.

Suoran kansanvallan riskit ja suoranaiset ongelmat ovat nähdäkseni seuraavat.

1. Puutteellinen tietopohja järkipohjaiseen päätöksentekoon ja haluttomuus/mahdollisuuksien puute hankkia sellainen.
2. Kynnys lähteä äänestämään jotain vastaan on suhteettomasti pienempi kuin raahautua uurnille jonkin asian puolesta.
3. Enemmistön joukkohuuto kampittaa vähemmistöjen asemaa.

Näistä tarkemmin seuraavaksi.

Minulla on mielipiteeni, eikä sitä kukaan muuta!

Ykköskohdan taustalla piilevä ongelma liippaa hyvin läheltä sitä, mitä käsittelin aiemmassa Asiantuntemus vs. maalaisjärki -kirjoituksessani. Maailma on nykyisin hyvin monimutkainen paikka ja yhteiskunnallisen tason päätösten tekemiseen vaaditaan kokonaiskuva yhteiskunnallisesta tilanteesta sekä ajantasaista tietoa päätettävästä asiasta mahdollisimman monelta kantilta. Tämä ei pelaa millään tavalla yhteen sen kanssa, että murskaenemmistöllä ihmisistä voi olla vahvojakin mielipiteitä aiheista, joista he eivät oikeastaan tiedä kamalan paljon, eivätkä edes halua tutustua todisteisiin, jotka saattavat horjuttaa heidän omaa maailmankuvaansa.

Sen myöntäminen, että on saattanut olla jossain asiassa väärässä, on melkoisen harvinainen ominaisuus ihmisessä. Suurin osa jatkaa jänkäämistä ihan puhtaalta mutu-pohjalta vaikka eteen pudotettaisiin millaiset järkipohjaiset todisteet. Se on tietty eri asia, jos päästään edes sille tasolle, että kumpikin osapuoli pyrkii todistelemaan kantaansa esimerkiksi tutkimusten ja enemmän tai vähemmän hyväksyttyjen faktojen avulla. Tässä päästään sitten siihen ongelmaan, millaiset valmiudet ihmisillä on arvioida sitä, mikä tutkimus on tieteellisesti pätevä, mikä ei. Kristitty löytää aina amerikkalaisen kristillisen tutkimuslaitoksen selityksiä siitä, miten homous on opittua ja tietokonepelien vastustaja löytää koko muun tiedeyhteisön pihalle nauramia tutkimuksia siitä, kuinka peleillä on suora yhteys väkivaltaisuuteen.

Keskimääräisellä kansalaisella ei siis ole useimmiten tarpeellista taustatietoa päätöksen tekemiseen, eikä aina sen arvioimiseen, mikä tieto on luotettavaa. Tarkoittaako tämä sitä, että ihmiset ovat tyhmiä? Ei, tämä tarkoittaa sitä itsestäänselvyyttä, etteivät kaikki voi tietää kaikkea kaikesta.

Mielipiteet ovat kuin persereikiä…

Suurempi ongelma on se, että ihmiset vaativat päätöksiä tehtäväksi siltä pohjalta, että he ovat jotain mieltä. Ei siis siksi, mikä olisi loogisesti johdonmukaista, tutkitusti hyödyllisintä tai moraalisesti kohtuullista, vaan siksi, koska heidän perustelematonta mielipidettään tulee kunnioittaa. On tietysti omanarvontuntoa loukkaavaa tajuta, että perustelemattomalla tai huonosti perustellulla mielipiteellä on arvoa vähemmän kuin kourallisella paskaa, mutta kun puhutaan kaikkia koskevasta yhteiskunnallisesta päätöksenteosta, juuri näin se menee.

”Vaikkei tämä minua koskekaan enkä nyt siis tarkemmin tiedä, tämä on mielestäni väärin, joten se pitää kieltää” on yhdessä lausessa suoran kansanvallan ongelman ydin.

Tämä ilmiö ei riipu mitenkään vahvasti henkilön koulutustasosta, tosin akateemisesti pidemmälle koulutetuilla on keskimäärin enemmän valmiuksia ajatella asioita kriittisemmin. Se on sitten eri asia, miten paljon niitä valmiuksia käytetään. Olen käynyt tulikivenkatkuisia väittelyitä korkeasti koulutettujen akateemikoiden kanssa, joiden mukaan lapsipornosensuurin tai Halla-ahon käräjöinnin tapauksessa ei ole minkäänlaisia ongelmia sananvapauden, johdonmukaisuuden tai loogisuuden kanssa – koska he ovat sitä mieltä että rasismin ja pedofilian kitkennässä kaikki keinot ovat sallittuja. En edes halua miettiä, miten monta keskustelua olen käynyt henkilöiden kanssa, joiden teesi on ”homojen parisuhteen rekisteröinti / perheen sisäinen adoptio on mielestäni väärin joten ne pitää kieltää”, eikä tälle näkökannalle esitetään hivenenkään verran järkiperäisiä syitä.

Itse asiassa juuri homo/lesboparien perheensisäisen adoptio on tästä aiheesta erittäin hyvä esimerkki.  Sen vasta-argumentit ovat varsinainen kultakaivos surrealistisen logiikan ja mutu-perustelujen etsijälle. Suuri osa fanaattisista vastustajista ei ihan oikeasti edes tiennyt, mistä päätöksessä oli kyse!  Ei ollut yksi eikä kaksikaan keskustelua, jossa mouhotusta hetken kuunneltua oli pakko kysyä, että ymmärtäähän arvon kriitikko kyseessä olevan perheen sisäisen adoption, eli sellaisen, jossa pariskunnalla on jo lapsi, jonka laillista asemaa pyritään parantamaan esimerkiksi perimisoikeudella – aivan samoin kuin YH-vanhemman uusi puoliso voi adoptoida perheen lapsen.  Lisäksi homo/lesboparien lapset eivät ole mikään uusi juttu, niitä on ollut iät ja ajat ja nyt vain pyritään parantamaan heidän asemaansa.  Tätä seurasi useimmiten hetken hiljaisuus, silmien räpyttely samalla kun saatu tieto hylättiin ja mouhoamisen jatkaminen tilanteesta, johon se aiemmin loppui. Ja tällaisten ihmisten mielipiteille tulisi laittaa äänestyksessä jotain arvoa?

Kyllä minä ainakin tekisin näin!

Mitä enemmän jostain aiheesta tietää, sitä vähemmän absoluuttisia totuuksia siitä alkaa löytää. Arvelisin, että juuri tästä syystä  äärimielipiteiden edustajat eivät koe nykyistä hallitusjärjestelmää toimivaksi. Jos oma ehdokas sattuukin pääsemään eduskuntaan, hänen mielipiteensä kokevat usein yllättävän laimenemisen. Tyyppi selvästi astuu herrojen kerhoon, myy aatteen  ja unohtaa kansan! Vihreät eivät ole hörhöimmille tarpeeksi vihreitä ja Soini hylkäsi propellilakit. Joo-o.

Hyvin todennäköisesti kyseessä on  Siperia opettaa -ilmiö: kun on päästy kannattajapiirin keskustelualueilta ja olohuoneesta oikean päätöksenteon pariin, ongelmakenttä osoittautuukin merkittävästi monimutkaisemmaksi ja monisyisemmäksi kuin oletti, ja niiden aiemmin niin selkeiden totuuksien perusta alkaakin rapautua. Tässä vaiheessa pettynyt äänestäjä toteaa, että ”kyllä minä ainakin”. Tiedättekö, siihen tapaan että ”jos tulisi terroristihyökkäys, kyllä minä ainakin ottaisin niiltä pyssyt pois ja potkaisisin niitä kaikkia kiertopotkulla päähän”, ”jos minä olisin tämän firman pomo, kyllä minä ainakin tekisin niin ja näin nämä asiat” ja ”jos minä olisin eduskunnassa niin laittaisin herrat kuriin!”. Tositilanteessa tulee sitten huomattua, eipä se sitten ikinä ihan niin yksinkertaista olekaan.

Jaa päättäjätkö sitten ovat fiksumpia?

Yritetäänkö tässä nyt sanoa, että tavallinen kansa on tyhmää ja fiilisten vietävissä ja päättäjät sitten fiksuja ja analyyttisiä? Kaukana siitä, ainakin niin pitkään kun eduskuntavaalit ovat suosituimmuus-, ei pätevyyskilpailu. Jos näin on, miksei kansa sitten voisi samalla vaivalla päättää suoraan asioista?

Yksinkertaisesti siksi, että on helpompi opettaa 200 simpanssia soittamaan pianoa kuin 2 000 000.

Eduskunta koostuu rajatusta määrästä ihmisiä, joille maksetaan siitä, että he perehtyvät päätöksentekoon liittyviin asioihin mahdollisimman syvällisesti ja monelta kannalta. On edes teoriassa mahdollista selittää näillä kahdelle sadalle tiettyyn monimutkaiseen seikkaan liittyvät näkökannat ja tutkimukset – oli se sitten uusi kaasuputki, pedofiilisuodin tai maahanmuuttokiintiöt. Elleivät nämä edustajat perehdy kaikkiin olennaisiin näkökantoihin päätöksiä tehdessään, he eivät tee työtään. Tämä ei ole ongelmatonta, josta lisää kirjoituksen lopussa.

Olen tullut siihen tulokseen, että olen itse valinnut kansanedustajia hieman väärin, enkä ole ainoa. Olen etsinyt henkilöitä, joiden ajatukset tietyistä aiheista ovat identtisiä omien ajatusteni kanssa. Sen sijaan minun olisi tullut etsiä ehdokasta, jonka maailmankuva ja arvomaailma kokonaisuutena ovat mahdollisimman samanlaisia. Tällöin voin luottaa siihen,että päätökset myös tulevista asioista ovat linjassa sen kanssa, mitä itse haluan.

Edustuksellinen demokratia pitää kansan tyhmänä?

Kansanedustajilla on – tai pitäisi olla! – työn tuomaa painetta ja motivaatiota perehtyä asioihin, mutta tavallisella kansalla tällaista painetta ei ole. Olen lukenut väitteitä, joiden mukaan tämä on juurikin edustuksellisen demokratian syytä: miksi perehtyä, kun ei voi vaikuttaa? Jos mielipiteillä olisi arvoa, tokihan kaikki sivistäisivät itseään! Tämä kuuluu mielestäni näihin asioihin, jotka kuulostavat paperilla hyvältä, mutta tosimaailman realiteetit eivät yksinkertaisesti tue ajatusta.  Väistämättä mieleen tulee, että taustalla on jonkinlainen akateeminen vauhtisokeus ihmisiltä, jotka eivät ihan ymmärrä, millainen osuus väestöstä on lukenut kirjan viimeksi kansakoulussa.

Minä en ihan näe sitä realistisena, että jos päätetään vaikkapa geenimanipuloidun ruoan käytöstä tai pedofiilisuotimen toteutuksesta, Pentti ja Pirkko 58v opiskelevat biologian peruskurssin genetiikkaan asti tai perehtyvät TCP/IP:n perusteisiin, välityspalvelimiin ja salattuihin p2p-ratkaisuihin. Kansanedustajille asiantuntijat voivat tarjota näistä asioista tietoa, mutta on haihattelua olettaa, että jokaiselle äänestysikäiselle voisi tarjota jokaisesta aiheesta tarpeeksi kattavan tietopaketin – ja ennen kaikkea saada kansalaiset lukemaan ja sisäistämään tämän tiedon ennen päätöstä.

Valittaminen on helppoa ja kieltäminen refleksi

Eduskuntavaalien tuloksen kaatuessa eri suuntaan kuin itse toivoo kuulee usein tuhinaa linjoilla  ”voisipa äänestää vain jotain ehdokasta vastaan”.  Tämä on intuitiivisesti hyvä idea, mutta käytännön kannalta todella katastrofaalinen jokaisen vähemmistössä olevan ja mahdollisesti kiistanalaisen mielipiteen kannalta – etenkin sellaisen, jossa pyritään jollain tavalla muuttamaan yhteiskuntaa avoimempaan suuntaan.

Valittaminen on helppoa. Ihmiset ovat muutosvastarintaisia ja reaktio uuteen asiaan on kieltää se ensin varmuuden vuoksi. Nukkuvien puolue on helppo herättää siten, että he pääsevät  äänestämään jotain muutosta tai sellaista asiaa vastaan, joka on heidän elämässään vieras juttu tai selkeä  hyvä vihollinen. Ei ole vaikea nähdä, mikä potkaisi Perussuomalaiset eduskuntaan edeltävissä vaaleissa: näkemys siitä, että voi antaa äänensä EU:ta ja maahanmuuttajia vastaan, joka on erinomainen tärppi poimia ääniä etenkin sellaiselta kansanosalta, joka etsii helposti hahmotettavaa syyllistä omaan kehnoon asemaansa.

Oletetaan, että kansanäänestyksen kohteena olisi vaikkapa jo mainittu homojen ja lesbojen perheensisäinen adoptio-oikeus. Tälle löytyy todella aktiivinen vastustajakunta, jonka voi perustellusti olettaa tulvivan uurnille. Suurelle osalle kansasta asia taitaa olla aikalailla yksi lysti. ”Tehkööt mitä tekee, ei kiinnosta minua tällainen mouhotus asiasta kumpaankin suuntaan.”  Nämä henkilöt sallisivat passiivisesti adoption, mutta heitä tuskin olisi uurnilla näkynyt merkittävissä määrin, joten päätöksen puolustaminen olisi jäänyt kohtuullisen pienelle aktivistijoukolle. Mitenkähän olisi käynyt? Sama pätee Itämeren kaasuputkeen: kuinka monella on oikeasti niin paljon intohimoja sitä kohtaan, että käy äänestämässä sen puolesta, verrattuna putken vastustajien määrään? On helpompi lähteä valittamaan kuin lähteä äänestämään asiasta, jota ei vastusta, mutta joka ei ole itselle kovin tärkeä.

Tästä joku voi viisastella, että se on ihmisten oma vika, jos eivät tajua käydä äänestämässä asioiden puolesta. Tässä on kyseessä ”ei mun järjestelmäni ole epäkäytännöllinen, vaan ihmiset on tyhmiä” -lässytys. Järjestelmän tulee tukea sitä, miten ihmiset käyttäytyvät – ei päin vastoin.

Valtaa ilman vastuuta

Suorat kansanäänestykset tarjoavat ihmisille helpon kanavan käydä äänestämässä kaikkea muutosta tai heidän elämälleen vierasta vastaan – vieläpä täysin ilman vastuuta. Kun kaikki äänestävät suoraan jostain asiasta, kukaan ei ole siitä vastuussa. ”Miksi näin tehtiin, mitkä ovat tämän päätöksen perusteet?” ”En tiedä, meillä on vain äänestystulos.”

Tavallisen kansalaisen äänestyksen perusteena voivat olla tutkitut tiedot, mutu, naapurin Kaken kertoma huhu tai avaruusolentojen päähän sädettämä ajatus. Yhteiskunnalliseen mittaluokkaan kuuluvia päätöksiä ei tulisi tehdä ilman vastuuta ja läpinäkyviä perusteluita omien päätösten syistä. Ja kyllä, siinä on hyvin konkreettinen ja itsestäänselvä ero, äänestääkö jotain tiettyä yksittäistä päätöstä, vai äänestääkö tiettyä henkilöä edustamaan itseään. Jälkimmäinen tekee varsinaiset päätökset ja on vastuussa niistä.

Demokratiaa – mutta vain keski-ikäiselle keskiluokalle

Demokratian ikuinen ongelma on se, ettei sitä saa päästää valumaan enemmistön ylivallaksi. Edustuksellisuus toimii tässä iskunvaimentimena, sillä sen avulla myös vähemmistöt saavat äänensä kuulumaan. Mitä suorempaa kansanvallasta tehdään, sitä ongelmallisemmaksi tilanne menee kaikkien niiden kannalta, jotka eivät noudata keski-ikäisen (alemman) keskiluokan arvomaailmaa. Tämä tietysti lämmittää niitä, jotka ajavat kyseisen ihmisryhmän asiaa. Nähdäkseni aika harva edes etäisesti vakavasti otettava radikaali vaatii nykyisin suoraa kansanvaltaa.

Jos äänestetään luonnonsuojelusta, joka näennäisesti rajoittaa tämän ihmisryhmän elämää pakottamalla ostamaan erilaisia hehkulamppuja tai lajittelemaan typerästi roskat eri koreihin, se on helppo huutaa nurin kun kaikki viherpiiperöinti on hörhöilyä. Jos äänestetään seksuaalivähemmistöjen oikeuksista, ne on helppo huutaa nurin kun homot on yök ja luonnottomia. Lopputulos on se, että mitä enemmän suoraa valtaa kansalla on, sitä tehokkaammin tulee jarrua kaikenlaiselle yhteiskunnalliselle kehitykselle ja sitä ahtaammalla ovat kaikki, jotka poikkeavat tästä keski-ikäisestä ja keskiluokkaisesta muotista.

Moraalisesti, eettisesti ja käytännällisesti on perusteltua sanoa, että paras yhteiskunnallinen tilanne on silloin, kun kaikki pystyvät elämään ja toteuttamaan itseään mahdollisimman vapaasti niissä rajoissa, kun eivät aiheuta todistettavasti konkreettista haittaa muille. Tällaiseen yhteiskuntaan ei sovi se, että enemmistölle annetaan valta määrätä koko yhteiskuntaa elämään täysin heidän arvomaailmansa mukaisesti myös sellaisissa asioissa, joissa logiikka, moraali tai tutkittu tieto eivät tätä arvomaailmaa tue.

Edustuksellisuuden ongelmat

Olen huomannut, että pidän suomalaisesta politiikasta juuri siksi, että se on oikeastaan aika tylsää. Mitään ei tapahdu kovin nopeasti ja  konsensuspolitiikassa hätiköityjä korjausliikkeitä on hankalampi tehdä. Huono puoli tässä on, että muutoksen saaminen aikaiseksi on vaivalloista ja jos laiva on suunnattu kohti karikkoa, sitä on hankala lähteä kääntämään. Hyvä puoli on se, etteivät kiihkoilijat saa helposti valtaa, eivätkä suhtettoman suuria vaikutusmahdollisuuksia.

Ihan perusteltua on tietty kysyä, onko muutoksen tahti liiankin verkkainen? Missä on tasapaino sen välillä, että pyöritään tuuliviirinä jokaisen poliittisen aatevirtauksen tahtiin tai toisaalta jämähdetään joustamattomalle törmäyskurssille jota ei kriisiyttämättä saada korjattua.

Eräs hyvin merkittävä edustuksellisuuden ongelma on puoluekuri.  Se tappoi minun äänestysintoni kokonaan pitkäksi aikaa, sillä mitä järkeä on etsiä hyvää ehdokasta, jos hänen on pakko äänestää sen mukaan, mitä keskuskomitea määrää? Tällä hetkellä ongelmallista on myös se, että asiantuntijoita ei tietyissä päätöksissä kuulla, tai jos kuullaankin, heidän ehdotuksiaan ei noudateta.  Tämän aihepiirin pahimpia syöpiä on lobbaus, joka näkyi merkittävän kipeästi esimerkiksi Lex Karpela -tapauksessa.

Läpinäkyvyyttä päätöksiin ja perusteluihin

Kansanedustajien päätöksen tueksi tarjotun tiedon määrään ja laatuun tarvitaan kipeästi lisää kontrollia ja läpinäkyvyyttä äänestäjien suuntaan. Asiantuntijapaneeli ei saa koostua pelkistä lobbareista, minkä lisäksi riippumattomille asiantuntijoille tulee antaa enemmän painoarvoa kuin niille elinkeinoelämän edustajille, joilla on oma lehmä ojassa. Jos suoraa vaikutusvaltaa haluttaisiin jossain lisätä, oikea kohta olisi puuttua siihen, mitä tietoa eduskunnalle päätösten tueksi tarjotaan ja mitä velvollisuuksia heillä on noudattaa esim. perustuslakivaliokunnan kantoja.

Toinen parannus koskee oikeastaan kansanedustajien itsensä toimintaa ja sen läpinäkyvyyttä. Jos kansanedustaja päättää tietyssä asiassa toisin kuin äänestäjien pääjoukko olettaisi, hän on velvollinen selittämään päätöksensä taustat ilman, että median tarvitsee nyhtää niitä hänestä irti. Lisäksi ajatus siitä, että kansanedustajien kausien määrä rajoitettaisiin kahteen, olisi tutkimisen arvoinen. Toisaalta tällä menetettäisiin kokeneiden kansanedustajien panos, mutta toisaalta kenties purettaisiin hyväveli-rakenteita ja tuotaisiin kansan mielipiteitä nopeammin politiikanteon lauteille.

Kansanvallan eri tasot

Tässä kirjoituksessa käsittelin toki aivan suoraa kansanvaltaa ja sen ongelmia, ja olen hyvin tietoinen erilaisista teorettisista ja käytössäkin olevista edustuksellisuutta tukevista suoran kansanvallan malleista. Joissain tapauksissa ne voivat toimiakin, mutta asian ydin on se, että minä en näe syytä korjata nykyistä valtiotason hallintojärjestelmää enemmän kansanvallan suuntaan. Muutoksessa piilevät riskit vähemmistöä edustaville mielipiteille tuntuvat suurilta ja sen hyödyt jäävät vähintäänkin epäselviksi. Tunne siitä, että pääsee vaikuttamaan, kuulostaa riskeihin nähden pieneltä edulta.

Minä en vastusta periaatteesta neuvoa-antavia kansanäänestyksiä niin merkittävistä valtiomittaluokan aiheista kuin vaikkapa Euroopan Unioniin tai Natoon liittyminen.  Mielestäni on kuitenkin erittäin tärkeää, että nämä ovat nimen omaan neuvoa-antavia äänestyksiä, joita ei ropise eteen joka vuosi ja jokaisesta pienestäkin aiheesta.

Eduskunnalla tulee olla mahdollisuus käyttää veto-oikeutta kansanäänestyksiin, mutta ne ovat toki äärimmäisen hyvä tapa luodata kansakunnan tilaa. Siinä vaiheessa, jos 70-80 prosenttia kansasta vastustaa jotain päätöstä jota eduskunta puoltaa, on ehkä aika perehtyä hieman tarkemmin siihen, mitä kansalaiskeskustelussa aiheen tiimoilta tapahtuu.

Muutosvastarintaa kansanvaltaa vastaan?

Voi tietenkin olla, että olen liian negatiivinen. Voi tietenkin olla, että ihmiset säntäisivät puolustamaan omaa ajatusmaailmaansa rikkovia asioita ihan vain siksi, että niiden voi katsoa olevan moraalisesti oikein tai tutkimustuloksin ja loogisesti perusteltavia. Voi olla, että paikallistason äänestyksissä ihmiset yhtäkkiä ymmärtävät, että jonnekin se narkomaanien tukikeskus tai ydinjätteen säilytyspaikka pitää laittaa ja hyväksyvät, että jos nyt tämän kerran meidän takapihallemme. Voi olla, että olen vain muutosvastarintainen ja olen jotenkin onnistunut ohittamaan kaikki todisteet suoran kansanvallan toimivuudesta.

Ennen kuin joku esittää ongelman, joka on ihan oikeasti niin vakava että riski kannattaa ja johon ainoa korjaus on kansanvallan lisääminen, en kuitenkaan näe syytä lähteä riskeeraamaan nykyisellään tarpeeksi hyvin toimivaa järjestelmää. Ellei ole rikki, ei heitetä menemään. Korjata ja tuunata kyllä pitää!

---

Aihetta sivuten:

Eläkeiän korotus ja demokratian rappio – Mediaseuraaja

Kansanäänestys, kuntaliitos ja omatunto… – Mikko Kokko

Kansanvalta, joko se tuli? – Tepon kaupunkiblogi

Maahanmuuttokritiikki – kauniisti kylän kohdalla

Olen viimeisen parin vuoden aikana pitänyt silmällä maahanmuuttokeskustelua skaalan kummassakin päässä – ainakin niin paljon, kuin hermot ovat kestäneet kummankin ääripään idioottimaisuuksia. On mielenkiintoista havaita, että siinä vaiheessa kun maahanmuuttajakriitikot saavat muodostettua lauseen, jossa ei mainita mokkamunaa tai valkoisten naisten raiskaamista, lausunnoissa on ajoittain ihan pointtia. Nykyisessä maahanmuuttopolitiikassa on ongelmansa ja niistä on myös voitava puhua asiallisesti. On myös ihan totta, että toisen ääripään lausunnoissa on ajoin livahdettu vähemmistöjen pyhittämiseen kaiken kritiikin yläpuolelle ja jenkkityyliseen ylivarovaiseen poliittiseen korrektiuteen. Tämä on tasan yhtä dorkaa touhua kuin punaniskojen junttirasismi.

Valitettavasti se paljon mainostettu asiallinen maahanmuuttokritiikki on edelleen vähemmistössä. Koko kritiikin suurin ongelma on se, ketkä sitä tarjoavat ja millainen uskottavuuden viemäri tämä jengi on. Aihepiirin voimanpesä on Homma-foorumi, joka tarjoaa mm. tällaista asiallista ja valistunutta keskustelua maailman epäkohdista:

“Naiselle ei sovi yhteiskunnallisista asioista päättäminen saati sillä alueella toimiminen. Tunne asettuu järjen edelle liian helposti, mikä näkyy mm. naisten roimasta yliedustautumisesta mokutussaralla.

Ensi alkuun olisikin avoimesti todettava, että äänioikeuden myöntäminen naisille oli erehdys. Uskon, että myös naisten enemmistö on taivuteltavissa tälle kannalle kärsivällisen ja pitkäjänteisen työn avulla.”

“Satuin näkemään eilen 20-40v mieslauman kulkevan Kajaanin keskustaan päin noin klo. 18:30. Heti nähtyäni tuollaisen mieslauman TIESIN, että aamuyöstä sattuu jotain. Mä nään, jo niitten naamasta aikooko joku ähly raiskata illalla vaiko ei.”

“Olisikohan eräs toinen, usein heikosti suomea oppiva ryhmä, ymmärtänyt vain sanat parhaimmillaan nuorina ja luullut kuvan symbolisoivan valkoista naista? “

“olen Oinosen kanssa sama mieltä. Suvaitsevaisuudessa ollaan menemässä liian pitkälle.
Jos sama meno jatkuu, niin vuonna 2025 voi esikouluun ilmoitettu lapsukainen todeta, että isäni nimi on Tapio ja äitipuoleni on kaunis suomenhevonen nimeltään Oras ja että itseasiassa isäni on myös rakastajani.”

…ja niin edelleen. Joo joo, tämä ei varmasti edusta jokaista foorumikirjoittelijaa, MUTTA: kuka helvetti peruskoulua pidemmälle pärjännyt ihminen kehtaa myöntää olevansa edes etäisesti samaa mieltä jostain asiasta sellaisen jengin kanssa, jonka suvaitsee foorumillaan tämän tasoista tekstiä? Kiitokset näistäkin lainauksista tuoreelle Hommawatch-blogille, joka esittelee mainiolla tavalla maahanmuuttokriittisyyden voimanpesän kasvoja ilman, että tarvitsee tuhota koko uskoaan ihmiskuntaan koluamalla foorumia läpi. Eräille se on jo myöhäistä.

Kritiikin ongelmat: rasismi ja negatiivisuus

Ylipäätään koko maahanmuuttokriittisyys näyttäytyy nykyisellään ohuena kuorena perusnegatiivisen junttirasismin päällä. Vähän niin kuin sikaniskainen somalinpotkija olisi vetänyt oikeussaliin puvun päälle yrittäessään näyttää asialliselta, mutta ei siinä ihan onnistuen. ”Käyttäydytään nyt hetki, kotona voidaan sitten ottaa kraka pois ja sanoa NEEKERIÄ NEEKERIKSI niin kuin kuuluukin. Hehheh, mokkamuna, se on kuule geneettisesti tyhmempi kuin suomalainen mies!”

Ohuesti naamioidun rasismin lisäksi merkittävä ongelma on, että lähestymistapa maahanmuuttoon on pohjimmiltaan täysin negatiivinen. Osoitetaan epäkohtia, mutta rakentavat ratkaisut ovat vähissä. Vaaditaan voitonriemuisena oikeutta sanoa että ”Islam on pedofiiliuskonto”, joka sinänsä on olennainen sananvapauteen liittyvä seikka, mutta loppujen lopuksi – mitä sitten? Miten tämän asian hokeminen parantaa suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa, joka piti kai olla se pääasia? Jos jokin menee hyvin, jossain vaikkapa maahanmuuttajien ja valtaväestön välit toimivat loistavasti, siihen ei vahingossakaan kiinnitetä huomiota ainakaan julkisesti. Kaikki potentiaalinenkin positiivisuus negatoidaan armotta ja kategorisesti. Tärkeintä on päästä valittamaan ja osoittamaan, että vau, mä tiedän tästä porukasta jotain negatiivista. Pitkin nettiä lauotaan avoimen rasistista tuubaa, mutta kylän kohdalla ollaan koreasti -juu, eihän me rasistisia olla, vaan maahanmuuttokriittisiä!

On sinänsä mielenkiintoista, että maahanmuuttajakriitikoiden retoriikka ja tyylilaji valituksineen suomalaisen valkoihoisen miehen sortamisesta kuulostaa hyvin paljon markkina-arvoteoria/ATM-jengin katkeralta kitinältä. Olisi valaisevaa tietää, miten paljon näillä kahdella ihmisryhmällä on limittäisyyttä. ”Maahanmuuttajat raiskaa meidän naiset jotka ei anna meille pillua?”

Irtautuminen nykyisistä piireistä

Jos joku tässä maassa haluaa välttämättä perustaa taas yhden puolueen, joka ottaa asiakseen nimen omaan maahanmuuttoasiat, vaihe yksi olisi asettua julkisesti irti tästä nykyisestä maahanmuuttokriitikkojengistä. Kaivoon on jo kustu sen verran pahasti, että parempi lähteä porailemaan ihan uusista paikoista. Suurimpia esteitä maahanmuutosta ja kulttuurien kahnauksesta puhumiseen on se, että aihetta kriittisesti käsittelevä leimautuu melkoisen nopeasti tähän matalaotsaisimpaan mouhottajajengiin.

On hyvä kysymys tarvitaanko tällaista puoluetta ensinkään. Itse en näe sille erityisen merkittävää tarvetta, mutta politiikassa kukin valittakoon siitä, minkä tärkeimmäksi kokee. Minä en itke itseäni uneen pelätessäni hysteerisesti islamofasismia, eikä jokainen maahanmuuttajan tekemä rikos saa alahuultani väpättämään sen enempää kuin kotimainen luomu-snägäritappelu. Kukin kampanjoikoon itselleen tärkeän asian puolesta, sehän kai on demokratian ydin.

Positiivista ja negatiivista

Minä olen itse hyvin arvoliberaali ja teknisesti kai kuulun siihen hirvittävään epäisänmaalliseen viherpunavasemmistoon, vaikken mitenkään hirveän vahvasti itseäni sellaiseksi miellä. Pidän muista kulttuureista ja matkailuista, koetan ulkomailla sopeutua paikalliseen kulttuuriin ja mielestäni olisi todella mainiota, mikäli myös Suomessa törmäisi useammin vieraiden kulttuurien edustajiin. Sisämaassa asumisen jälkeen Helsinki oli mielenkiintoinen paikka asua, työmatkalla kun saattoi helposti kuulla viittä kieltä kahden korttelin matkalla. Opiskeluaikaan samassa talossa asui useita eri kansallisuuksia  ja käytävässä oli kivempi haistella afrikkalaista kokkausta kuin silakkapihvien käryä. Ainoa ongelmatapaus oli yläkerran venäläisopiskelijoiden kämppä, mutta aika harvalla taitaa olla soluasuntokokemuksia, joihin ei kuulu ainakin yhtä ongelmallista naapuria. Jossain vaiheessa haluan vielä opiskella arabiaa, sekä tehdä hieman pidemmän reissun Afrikan mantereelle.

Tästä huolimatta minä olen sitä mieltä, että pakolaisia pitäisi mahdollisuuksien mukaan ensisijaisesti auttaa heidän kotimassaan – mieluimmin vielä muilla tavoin kuin vastikkeettomalla kehitysavulla. Suhtaudun myös hyvin nihkeästi selkeisiin elintasopakolaisiin. Maahan muuttava pakolainen tarvitsee alkuvaiheessa apua, myös rahallista sellaista, mutta pidemmän päälle on tultava toimeen samoilla edellytyksillä kuin Suomen kansalaisen. Kiitos, meillä on omat sosiaalipummimme, ei niitä tarvitse erikseen tuoda – ja sama koskee rikollisia. Omista tavoista ei tarvitse luopua, mutta pitää ymmärtää, että täällä valtavirtaväestöllä on eri tavat kuin kotimaassa. Ne tavat tulee oppia ja niitä tulee kunnioittaa, vaikkei niitä itse noudattaisikaan. Järkevällä yhdyskuntasuunnittelulla tulee ehkäistä maahanmuuttajien ghettoutumista niin pitkälle kuin mahdollista, minkä lisäksi maahanmuuttajien rikollisuuteen ja etenkin sen syihin tulee puuttua.

Valtaväestö ja maahanmuuttajat pitää saada kohtaamaan ja tutustumaan myös sosiaalisesti, joka helpottaa sopeutumista aidan kummallakin puolella. Saattaisi ehkäistä näitä Kontioniemi-ilmiöitä, jossa maahanmuuttajat on niin hirveen pelottavia, kun ne on pelaamassa potkupalloa ja roskaakin ja kohta varmaan uikin! Järkkäisivät vaikka sillä uhatulla potkupallokentällä kylätoimikunnan ja maahanmuuttajien välisen futismatsin – lapsille lettuja ja pelin jälkeen uimaan. Tuohon tosin tuskin auttaa mikään, sillä mistään ei löydy niin pikkumielistä ja henkisesti jämähtänyttä porukkaa kuin keski-ikäisistä kylä– ja kaupunginosayhteisöiden jäsenistä.

Ja ihan oikeasti hei, kulttuurirelativismilla on rajansa. Suomen laki ja länsimaiset ihmisoikeuskäytännöt ohittavat maahanmuuttajan kotimaan ja kulttuurin säännökset, tavat, uskonnon ja uskomukset, piste.

Jousto toimii kumpaankin suuntaan

Tämä toimii myös toiseen suuntaan. Voisiko joku antaa nessun niille kaikille reppanoille, joiden maailma kaatui yhden uimahallivuoron menettämiseen. Ehkä heille voi ostaa vaikkapa puhallettavan kahluualtaan, jossa he voivat sillä aikaa polskutella? Suomessa asuva kulttuurivähemmistön edustaja on samanlainen kansalainen ja veronmaksaja kuin kaikki muutkin. Mikäli hänen kulttuurissaan on jotain tapoja, jotka voidaan ottaa huomioon melkoisen pienillä myönnytyksillä, tässä on vaikeaa nähdä mitään muuta kuin periaatteellista känkkäränkkää. Tämä ei tarkoita sitä, että suomalaisen yhteiskunnan pitäisi hypähtää jokaisen kulttuurierosta johtuvan pillinvinkauksen mukaan, mutta jouston pitää toimia kumpaankin suuntaan. Pienet myönnytykset helpottavat sopeutumista ja rauhallista rinnakkaineloa. Sopeutuminen on vaikeaa, ellei toinen puoli anna periksi missään asiassa pienimmälläkään tavalla.

Lopuksi haluaisin sanoa Daniil Harmsia mukaillen, että kaupunkiin voitaisiin kaivaa keskuskuoppa, jonne sitten voitaisiin kolata kaikki tunkkaiset rasistit ja jeesustelevat poliittisen korrektiuden tuuliviirit. Lopuksi kaadettaisiin sammuttamatonta kalkkia päälle ja jätettäisiin tämänkin asian hoitaminen sellaisille maltillisille keskitien kulkijoille, joita kiinnostaa ongelmien ratkaiseminen, ei niiden kärjistäminen ja niistä valittaminen.

---

Aihetta sivuten:

Ulkomaalaisista jälleen kerran – Ihmiskunta.org

Mitä rasismi on – Jack Honest Saturday Post

Monikulttuurisen yhteiskunnan eri tasot – Octaviuksen ajatuksia

Monikulturismin ja islamin suhde – Monikulturismi

Missä Soini, siellä natsit – PeruSS – Huijarien puolue, vai joukko ”yksittäistapauksia”?

Rasismista – Kullervo Kalervonpoika

Rasismista ja islamin kritisoimisesta – Helvetin puutarha

Vaihtoehtohoidot tarjoavat fiilistelyä terveyden kustannuksella

Viime viikon lopussa Hesari uutisoi, että maailman terveysjärjestö WHO varoittaa luottamasta homeopaattiseen hoitoon tuberkuloosin, malarian, hiv:n ja vastaavien vakavien sairauksien hoidossa. ”Sokeripillerit ja tislattu vesi eivät ole lääkkeitä, uutiset ysiltä!” ajattelin ja klikkasin ajatuksissani aiheesta herännyttä keskustelua, joka on tietysti aina virhe. Sieltä löytyvä kiukkuisen homeopatian puolustelun määrä löi ällikällä. Onko myös Suomessa todella näin paljon hyväuskoisia ihmisiä?

Homeopatian ja luontaislääkinnän ero

– Miten homeopaatti parantaa krapulan?
– Kaataa Itämereen pullollisen kossua ja juo sitten lasillisen merivettä.

Aivan ensimmäisenä on syytä määritellä, mitä homeopatialla tarkoitetaan. Joskus termiä käytetään virheellisesti kaikista vaihtoehtohoidoista, lähtien kristalli– ja enkelihörhöilystä ja päätyen sinänsä päteviin luonnontuotteisiin ja rohdosvalmisteisiin. Homeopatia on kuitenkin yksi tietty uskomuslääkinnän suuntaus, jossa lääkeainetta laimennetaan vedellä tai alkoholilla niin paljon, ettei siitä jää välttämättä ensimmäistäkään molekyyliä jäljelle. Tätä äärimmäisen puhtaaksi tislattua vettä sitten nautitaan sellaisenaan tai osana sokeripillereitä. Homeopaattisten oppien mukaan tähän tisleeseen jää jonkinlaisia taikavoimia, jotka parantavat sairauksia.

Onko teksti hieman asenteellista? Kyllä. Mielestäni homeopatia on pahimmanlaatuista kusetusta, jolla vaarannetaan ihmisten terveys sitä kautta, etteivät he saa pätevää hoitoa. Samaan sarjaan menevät toki kaiken maailman energia- ja kristallihoidot, mutta ne ovat sikäli harmittomampia, että ne eivät teeskentelekään olevansa asiallista lääketiedettä. Homeopatian tapauksessa pseudotieteille tyypillinen monimutkainen terminologia ja näennäisesti pitävät todistelut saavat maallikon helposti pitämään sitä moderniin lääketieteeseen verrattavana pätevänä hoitomenetelmänä.

Erilaisissa rohdosvalmisteissa ja ravintolisissä ei sinänsä ole mitään vikaa, ovathan suurin osa nykyisistä lääkevalmisteista alun perin kasvi- tai eläinkunnan tuotteita. Luontaislääkintä onkin käytännössä modernin lääketieteen raakamuoto. Rohdosvalmisteet sisältävät tismalleen samoja vaikuttavia kemikaaleja kuin tuotetut lääkkeet, useimmiten hieman vähemmän tai tehottomammassa muodossa. Tämän lisäksi näissä lääkkeissä on myös muita kemikaaleja, jotka apteekin pillereistä on karsittu. Tämä muuten tekee ”minä käytän vain luontaistuotteita kun niissä on vähemmän kemikaaleja” -kommenteista aika koomisia. Joillekin potilaille ja tiettyihin vaivoihin rohdosvalmisteet ovat aivan kohdallaan, esimerkiksi itse käytän ajoittain unettomuuteen valerianavalmisteita. Luontaistuotteet ja niihin liittyvä toiminta kannattaakin erottaa selvästä huuhaatouhusta, jossa kuvioihin tulevat mystiset parantavat voimat.

Luulokin parantaa, tai ainakin helpottaa oloa

Vaihtoehtohoitojen puoltajat mainostavat mielellään niiden tehokkuutta, mutta siinä vaiheessa kun niitä aletaan testaamaan, tämä tehokkuus yleensä mystisesti katoaa. Testaaminen ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, vaan se tapahtuu yksinkertaistaen seuraavasti: laitetaan ukkoja riviin, annetaan osalle lääkettä ja osalle ei, minkä jälkeen katsotaan tapahtuuko muutoksia. Jos lääkettä saaneet paranevat tehokkaammin kuin kontrolliryhmänä toimiva lääkitsemätön sakki, aine selvästikin tekee jotain. Tämän pitäisi olla aika reilu tapa määrittää, toimiiko joku hoito vai ei.

On tunnettu tosiseikka, että jo tieto siitä, että saa lääkettä, voi helpottaa joidenkin potilaiden oireita. Näin voi käydä myös silloin, kun potilas saa oikeasti jotain täysin tehotonta ainetta. Tällöin kyseessä on se kuuluisa plasebo-efekti. Tämä on sikäli mielenkiintoista, että homeopatian, kristallihoitojen ja esirukousten ainoa mitattu tehokkuus on samaa luokka kuin plasebo-efektin. Kun potilas luulee saavansa apua, hänen oireensa saattavat lieventyä henkilöstä ja vaivasta riippuen. Itse hoidolla ei siis ole mitään vaikutusta, ainoa todettu teho on plasebo-efektin ansiota.

Plasebo-efektillä on terminä tarpeettoman huono kaiku. Jos modernin lääketieteellisen hoidon ohessa harjoitettu vaihtoehtohoito saa jonkun henkilön olon tuntumaan paremmalta, todella hyvä juttu hänelle! Ongelma on se, jos uskomushoitoja aletaan tarjoamaan julkisella rahoituksella tai jos niillä korvataan kokonaan tutkittu lääketieteellinen hoito. Jälkimmäinen on hyvin konkreettisella tavalla ihmisen hengellä leikkimistä. Mitä rahoitukseen tulee, vaihtoehtohoidot ja niiden mahdollinen plasebo-vaikutus ovat hyvin henkilökohtaisia ja hankalasti määritettäviä. Niin kauan, kun näiden hoitojen tehoa ei pystytä objektiivisesti määrittämään, niiden käyttämisen tulisi olla potilaan oma henkilökohtainen asia myös taloudellisesti.

Anekdootit ja tutkimukset

Usein vaihtoehtohoidoista keskustellessa joku kertoo esimerkin, jossa vaihtoehtolääkkeestä on hänen mielestään ollut hyötyä joko itselleen tai hänen ystävälleen – Hesarin keskustelu ei ole tästä poikkeus. Kun asiaa ajattelee maalaisjärjellä, tällaisten todistelujen luulisi todistavan hoitomuodon tehokkuudesta, mutta näinhän asia ei ole. Kyseessä on yksittäistapaus, joka ei kerro sairauksien ja niiden paranemisen kaltaisesta monimutkaisesta asiasta oikeastaan yhtään mitään.

Jotta lääkkeen tai hoidon tehokkuudesta voisi sanoa mitään, tulosten pitäisi olla yhdenmukaisia ja toistettavissa. Tietyn hoidon pitäisi systemaattisesti parantaa enemmän tietystä vaivasta kärsiviä ihmisiä kuin puhdas sattuma tai plasebo-efekti. Se, että yksi tai kaksi potilasta paranee silloin tällöin hoidon aikana menee sattuman piikkiin. Tästä syystä tuloksia pitää seurata pitkällä aikavälillä ja suurella potilasjoukolla – kuten modernin lääketieteen tapauksessa tehdään.

Asiaa voi havainnollistaa yksinkertaisella ravintolavertauksella. Kun menee tuntemattomaan ravintolaan ensimmäisen kerran ja saa erinomaista ruokaa, mieleen tulee helposti, että tämähän on loistava syöttölä. Entäpä jos keittiön puolella onkin juuri sinä päivänä lomatuuraaja, joka on vakiokokkia huomattavasti parempi duunissaan?

Yksittäisten ihmisten paranemistarinat ovat näitä lomatuuraajan päiviä, jotka eivät kerro ravintolan todellisesta tasosta yhtään mitään. Kun vakikokki seuraavana päivänä palaa, ruoan taso romahtaa, mutta ellei tätä ole itse toteamassa, mielikuva hyvästä ravintolasta jää muistiin. Ennen kuin ravintolan voi leimata hyväksi ruokapaikaksi, sapuskan taso pitää todeta mahdollisimman monella käyntikerralla hyväksi. Jos metaforaa hieman venytetään, ravintolan arvioiminen hyväksi vaatii sen, että myös kaikki muut voivat toistaa hyvän ruokakokemuksen. Voihan olla, että itse sattuu näyttämään tunnetulta ravintolakriitikolta ja saa eteensä aina paikan parhaat pihvit muiden jäystäessä kengänpohjia.

Tiede on vaikeaa, uskominen helppoa

Henkilölle, jolle tieteellinen maailmankuva on vieras, homeopatian kaltainen pseudotiede ja moderni lääketiede voivat hyvinkin olla samalla viivalla. Lääketiede on vaikea ja monimutkainen ala. Lääkkeiden toimintamekanismien ymmärtämiseen vaaditaan vahvat tiedot kemiasta, biologiasta, fysiologiasta ja vaikka mistä. Tavallisen tallaajan pitää vain uskoa, että lääkärin määräämä troppi auttaa hänen vaivaansa.

Tässä piileekin merkittävä syy vaihtoehtoisten hoitojen viehättävyyteen. Kukaan ei halua tuntea oloaan tyhmäksi tai voimattomaksi, vaan hallita ja ymmärtää tilaansa. Ilman asianmukaisia opintoja lääkkeiden toimintamekanismit ovat efektiivisesti uskonasia, eikä lääkäri voi antaa niistä kouluttamattomalle ymmärrettävää selitystä. Lääketiede on kylmää, vaikeaa ja ylhäältä annettua, mutta entäpä vaihtoehdot? Helposti ymmärrettävää fiilistelyä, jotain jännää ja maagista jossa minua kuunnellaan. Lähellä luontoa ja hieman kiellettyäkin, koska niitä niin kovasti yritetään mitätöidä! Mikä parasta, moni uskomushoito on sellaista, jota voi helposti ymmärtää ja itsekin oppia. Parin viikon korvienpainelu- tai kristallinpyörityskurssi työväenopistossa ja avot, kolmas silmä aukeaa ja mystinen, koululääketiedettä tehokkaampi parantamisen taito on hallussa.

Usein vaihtoehtohoitoja perustellaan sillä, että ne ovat olleet olemassa vuosisatoja tai vuosituhansia. Useimmat huuhaahoidot ovat kuitenkin peräisin 1800 luvun kieppeiltä, mutta osa on vanhempaa perua. Minua kiinnostaisi tosin tietää, pitävätkö nämä ihmiset tehokkaana myös tietyissä Afrikan maissa harjoitettua taikuutta, johon tarvitaan lasten ruumiinosia, tai demonien manaamista luudalla hakkaamalla. Näilläkin käytännöillä on ihan kiitettävästi historiaa, joten samalla logiikalla myös ne ovat sitten toimivaa vaihtoehtotiedettä?

Tiede ei ole erehtymätöntä, mutta se korjaa itseään

Tieteen päämäärä on tuottaa tietoa, joka on mahdollisimman tarkkaa ja lähellä totuutta. Tämä ei tarkoita sitä, että tiede olisi erehtymätöntä, päin vastoin: vanhoja teorioita osoitetaan jatkuvasti vääriksi ja epätarkoiksi, minkä jälkeen niitä korjataan. Tieteellisen tutkimuksen tulee olla avointa, sen tulosten kaikkien toistettavissa ja arvioitavissa. Välillä päädytään harhateille, usein poliittisista, uskonnollisista tai taloudellisista syistä, mutta hissun kissun näistä toilailuista luovutaan kun tosimaailma ei tue teorioita vaikka kuinka niin haluttaisiin.

Tiede myös rakentuu olemassa olevan tiedon harteille. Lääketiede lepää tiukasti kemian, fysiikan, biologian ja muiden luonnontieteiden perustalla. Nämä tieteenalat kertovat miten materia rakentuu, miten kemikaalit reagoivat keskenään ja mitä rooleja niillä on elävässä organismissa. Näille reaktioille määritetään lainalaisuuksia ja sääntöjä, joita tarkkennetaan havaitsemalla tosimaailman ilmiöitä. Kaikki liittyy kaikkeen ja eri alat tukevat ja täydentävät toistensa tuloksia.

Vaihtoehtoisilla parannusmenetelmillä tällaista teoriapohjaa ei ole. Puhutaan energioista ja elinvoimasta ja lääkkeiden parantavista ominaisuuksista määrittämättä, mitä ne ovat, mistä ne tulevat ja minkä sääntöjen mukaan ne käyttäytyvät. Mitään kemian, fysiikan ja biologian kaltaista yhteispeliä esim. homeopatialla, kristalliparannuksella ja rukoilulla ei ole. Näitä energioita ei voi myöskään mitenkään havaita tai mitata. Ne ovat täydellisesti irrallaan kaikesta, mitä maailmasta tiedetään, ja kun niitä yritetään systemaattisesti tarkastella, ne vain katoavat. Toisella puolella kenttää on siis tunnettu säännöstö, jonka lainalaisuuksia kuka tahansa voi tutkia – toisella puolella mystinen ja selittämätön fiilis, joka on parhaimmillaan vielä saatu joltain henkiolennolta.

Salaliittoteoriat – toive yksinkertaisesta ratkaisusta monimutkaiseen ongelmaan

Vaihtoehtohoitojen kannattajilta kuuluu usein väitteitä, että suuret lääkefirmat hautaavat uskomuslääkinnän tehokkuutta todistavia tuloksia tai että on olemassa jokin maailmanlaajuinen lääkärien salaliitto, joka sortaa vaihtoehtotutkijoita. Yleensä siinä vaiheessa, kun pakasta joudutaan vetämään salaliittokortti, ollaan hyvin heikoilla jäillä. Ilkeästi sanoen se myös osoittaa, ettei väitteen esittäjä ihan ymmärrä, miten monimutkainen paikka maailma on ja miten asiat toimivat – tai siitä, miten vaikeaa on organisoida akateemikoita sopimaan edes taukohuoneen kahvinkeittovuorot tai olemaan samaa mieltä, minkä värinen taivas on. Vai vielä täydellisesti toimiva kansainvälinen salaliitto, justiinsa juu.

Kyllä, tutkimuksia haudataan poliittisista, taloudellisista ja aatteellisista syistä. Tämä on valitettavaa, mutta tätä tapahtuu. Piilotetuilla tutkimustuloksilla on kuitenkin tapana tulla esille joko asenneilmapiirin muuttumisen tai sen ansiosta, että joku jossain muualla toistaa kokeen. Yksittäisen tutkimuksen hautaaminen on kuitenkin hyvin eri asia kuin se, että onnistuttaisiin jotenkin piilottamaan kokonainen uusi tieteen haara. Ero on sama kuin siinä, valehteletko baarissa sokkotreffipartnerillesi ikäsi vai pystytkö tekeytymään ulkonäköä ja ääntä myöten Sean Conneryksi.

On aivan täysin absurdia ja lapsellista olettaa, että kaikki maailman lääkärit olisivat yhteisessä salaliitossa vaihtoehtohoitoja vastaan. Ajatelkaa nyt, mikä tieteellinen sensaatio se olisi, jos joku pystyisi kiistattomasti todistamaan kristalliparannuksen tai homeopatian todellisen tehon – käytännössä löytämään täysin uusia luonnonlakeja, jotka kumoavat kaiken nykyisen tiedon fyysisestä maailmasta. Kyseinen henkilö olisi välittömästi maailmankuulu tiedemies, päätyisi historiankirjoihin ja elelisi loppuikänsä rikkaana miehenä tai naisena. Yksittäisillä lääkkeillä tienataan miljoonaominaisuuksia, joten entäpä kokonainen terapia-ala? Millä tavoin tämän piilottelu olisi kannattavampaa kuin sen kaupallistaminen?

Jos tällaisia tuloksia olisi, ne olisi jo esitelty. Sen sijaan testit osoittavat kerta toisensa jälkeen, etteivät uskomushoidot yksinkertaisesti toimi. Kirjoitus on seinällä, sopii lukea.

Jännitystä arkeen ja syvyyttä maailmaan

Minä en ole fanaattinen ”tiedeuskovainen”, kaukana siitä. Mielestäni olisi aidosti ihan siistiä, mikäli uskomuslääkintä ja tietyt paranormaalit ilmiöt osoittautuisivat todeksi. Ei kuitenkaan niin siistiä, että alkaisin toivomaan asiaa niin paljon, että objektiivinen suhtautuminen maailmaan katoaa. Nuorempana jaksoin lueskella hyvinkin paljon kaikesta alaan liittyvästä, lähtien kummituksista ja päätyen ufoihin, psyykkisiin voimiin ja tietysti okkultismiin. Sitä mukaa kun ikää sekä tietämystä luonnontieteistä, psykologiasta ja maailman menosta karttui, usko – ja mikä kiinnostavampaa – tarve yliluonnollisuuksiin haihtui samalla tahdilla. Esimerkiksi biologian ja tähtitieteen opiskelu sai näkemään maailman aivan eri silmin ja todella ihmeellisenä paikkana. Tähtien, eksoplaneettojen, solubiologian, mikrobien, planeetan laajuisten sääilmiöiden ja muiden vastaavien rinnalla kummitukset ja kristallivoimat tuntuvat aika hölmöiltä ja ohkaisilta jutuilta – sekä tietysti epätodennäköisiltä.

Tältä pohjalta on helppoa ymmärtää vaihtoehtolääketieteen viehätys. Elämä modernissa ja maallistuneessa maailmassa on henkisesti monin tavoin raskasta. Työ on usein abstraktia puurtamista ja kauppajonon, toimiston ja TV:n ääressä vietetyn illan ympäriltä on usein hankalaa löytää mitään syvempää maagista kokemusta elämästä. Tämä on eräs koukku, johon vaihtoehtohoidot ja uskomukset tarttuvat. Ne tarjoavat lupauksen jostain jännästä, jostain arkitodellisuuden ulkopuolisesta hengellisestä maailmasta. Ne tarjoavat harjoittajilleen voimia, joita muilla ei ole, sekä pientä kapinaa: moderni lääketiede ei näitä hyväksy, mutta ähäkutti, teenpäs kuitenkin.

Tällainen fiilistely muodossa tai toisessa on elämän suola. On kuitenkin valitettavaa, jos sitä tehdään ihmisten terveyden kustannuksella.

---

Aihetta sivuten:

WHO: Homeopatia ei ole lääke – Paholaisen asianajaja

Kaivatut kiropraktiikkatodisteet julkaistu – Paholaisen asianajaja

hömelöpatiaa – Fun Pastimes for Stupid Children

WHO toteaa: Homeopatia ei ole hoitokeino – Sceptics United

Defending Isagenix: A Case Study in Flawed Thinking – Science-Based Medicine

Halla-aho oikeudessa – eli kelpo kestit trollille

Neekeri- ja muslimikriitikoiden suurmestari Halla-aho on tänään oikeudessa nettikirjoittelustaan. Luulisi, että tällaisesta asiasta pitäisi olla iloinen, mutta ei. Koko oikeudenkäynti on juuriaan myöten tarpeeton ja typerä virhe ja oli tuomio mikä tahansa, Halla-Aho fanipoikineen päätyy voittajaksi.

Miksi? Hyvin yksinkertaisesti siitä syystä, että suuri osa syytteistä on täyttä puppua ja juuri sellaista kaksinaismoralismia, jollaista Halla-Aho kirjoituksillaan kalasteli. Käräjillä käsiteltäviä kommentteja on aidosti irrotettu asiayhteydestään, jonka pitäisi olla täysin selvää jokaiselle lukutaitoiselle, joka on jaksanut aivojaan Scriptan kaltaisella mukanokkelalla kiukuttelulla vaivata. Lisäksi voidaan keskustella siitä, onko uskonrauhan häiritsemistä käsittelevä pykälä nykyisellään ristiriidassa sananvapauden kanssa ja pitäisikö tähän maailmanaikaan enää käydä jumalanpilkkaoikeudenkäyntejä missään muodossa tai minkään uskonnon ympäriltä (ja tämä kommenttina uskonnolliselta ihmiseltä). Uskonrauha on toki konkreettisimmillaan tärkeä asia, eikä kellään ole toki asiaa häiritä toisten hartaudenharjoituksia, mutta sen vaatiminen, ettei uskonnosta saisi sanoa mitään negatiivista… no huh huh. Halla-ahon pedofiili-islam-kommentit olivat toki mauttomia ja lapsellisia provokaatioita, mutta mauttomuus ei ole rikos.

Syyttäjälle olisi ennen käräjille käymistä pitänyt esitellä termi trolli, sillä sellaista tässä nyt ruokitaan. Halla-aho on kerjäämällä kerjännyt huomiota ja sitä tämä oikeudenkäynti nyt tarjoaa oikein hopeavadilla – vieläpä sellaisessa muodossa, joka heittää saavitolkulla vettä Halliksen ja fanipoikaklubin myllyyn. Oikea tapa käsitellä tällaista lällättelijää olisi ollut vaivaantunut kuoliaaksi vaikeneminen sen sijaan, että äijän naamataulua olisi saanut ihailla pitkien lehdistöä jo useamman vuoden ajan. Tämä on sikälikin valitettavaa, että tyyppi ei ole edes etäisesti surkuhupaisalla tavalla viihdyttävä, toisin kuin aateveljensä Pekka Siitoin ja Seppo Lehto.

Oli miten oli, Halla-aho ja fanipojat ovat nyt saaneet juuri sitä mitä halusivatkin: ilmaista huomiota ja osoituksen siitä, että sananvapauden periaatteet ja lukutaito ovat Suomessa heppoisella pohjalla, ihan Julkisen sanan neuvostoa myöten

Hei, ihan oikeesti nyt – jos niin Electronic Frontier Finland, Homma-foorumi ja suuri osa vasemmistoliberaaleista ovat yhtä mieltä siitä, että tämä käräjöinti on hanurista, kyllä jossain on mätää ja pahasti.

---

Aihetta sivuten:

Oikeudenkäynti – Scripta

Viimeinen voitelu – Jukka Hankamäki

Loukkaamistarkoituksesta – Oula Lintula

Halla-aho saa mitä ansaitsee – pekkasiikala

Helsingin yliopiston oikeussosiologian dosentti Johan Bäckmanin raportti Jussi Halla-ahon oikeudenkäynnistä – Suomen antifasistinen komitea ”SAFKA”

140. Halla-ahon oikeudenkäynti – Jyrki Virolainen

Asiantuntemus vs. maalaisjärki – Eli kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita

Kun keskustellaan vaikkapa huumelainsäädännöstä, evoluutiosta, homojen oikeuksista tai mistä tahansa voimakkaita tuntoja herättävästä asiasta, ennemmin tai myöhemmin törmää seuraavan kaltaisiin kommentteihin: ”johan maalaisjärki sanoo, ettei eläin voi muuttua toiseksi”, ”näin maalaisjärjellä ajatellen rangaistusten koventaminen vähentää huumerikoksia” tai ”lapsipornosuodatin on ihan maalaisjärjellä ajatellen hyvä juttu, koska sillä saadaan lapsiporno pois verkosta”.  Maalaisjärki on siitä jännittävä juttu, että sitä on liikkeellä ihan liian vähän, mutta samalla sitä käytetään jatkuvasti törkeällä tavalla väärin.

Mitä on maalaisjärki?

Mitä tämä paljon puhuttu maalaisjärki oikeastaan on? Pähkinänkuoressa kyse on kyvystä pysähtyä arvioimaan käsillä olevaa tilannetta ja muodostaa siitä sekä oman toiminnan seurauksista jonkinlainen fiksu johtopäätös käytettävissä olevien tietojen avulla. Tämä toimii vastakohtana sille, että mennään ja tohotetaan ajattelematta tippaakaan tekemisien seurauksia sekä lauotaan kommentteja ilman vähäisintäkään ajatustoimintaa.

Ennen kuin kaataa kanisterillisen bensaa juhannuskokkoon ja heittää siihen tulitikun, kannattaisi pohtia hetken, mitä tietää bensiinin haihtumisesta ja huurujen räjähdysherkkyydestä. Jos vauvakirjassa sanotaan, että lasta pitäisi ruokkia neljän tunnin välein, kannattaa ehkä miettiä, pitäisikö syvässä unessa oleva lapsi herättää sekunnintarkasti väkisin syömään. Jos illan isäntä on alkoholisti, kannattaa miettiä, tuoko tuliaisina viskilekaa, ja niin edelleen. Kaikkiin näihin antaa maalaisjärjen käyttö hyvän vastauksen.

Kyky ja taipumus pysähtyä edes hetkeksi ajattelemaan tekemisiään tai sanomisiaan on valitettavan harvinainen ominaisuus ihmisissä. Terve maalaisjärki tekee elämästä helpompaa, mutta kaikkeen sekään ei riitä.

Se sudenkuoppa, joka saa maalaisjärjen käytön useimmin menemään mönkään, paljastuu ilmauksessa ”käytettävissä olevien tietojen avulla”. Ellei tarpeellisia taustatietoja jostain aiheesta ole, sitä ei voi kommentoida millään hyödyllisellä tavalla. Makuasioita ja mielipiteitään voi toki heitellä, mutta niille on turha vaatia keskustelussa enempää painoarvoa kuin ”minun mielestäni maksalaatikko on makoisaa” -lausahdukselle. Tämän asian myöntäminen on useimmille kova paikka – kyllähän minun mielipiteeni on tärkeä, vaikken asiasta mitään tiedäkään!

Kun taustatiedot eivät riitä

Mikäli evoluutiota luulee ilmiöksi, jossa kissasta tulee yhtäkkiä *PIM* koira, kyllähän se tuntuu aika järjettömältä teorialta. Sitten kun perehtyy edes lukion biologian verran perinnöllisyyden mekanismeihin ja siihen, miten organismit kehittyvät ja millaisista aikaskaaloista puhutaan, aiheesta pystyy edes alustavasti keskustelemaan.

Toisena hyvänä esimerkkinä toimii huumekeskustelu. Maalaisjärki sanoo, että jos rangaistuksia kiristetään, tottakai myös huumeiden käyttäminen vähenee. Kun perehtyy edes auttavasti erilaisten kieltolakien historiaan vaikkapa Suomessa, tulos on selvä: kieltolait ruokkivat organisoitunutta rikollisuutta, aiheuttavat päihteiden lieveongelmien pahenemista,  kärjistävät päihteen ongelmakäyttöä, kuormittavat oikeusjärjestelmää, tulevat kalliiksi ja loppujen lopuksi jopa aiheuttavat päihteen käytön lisääntymistä. Erinomaista luettavaa tästä aiheesta on Tiede-lehden artikkeli Suomalainen viinapää, jossa kerrotaan havainnollisesti, miten raittiusliikkeet mursivat suomalaisen hyvin säännellyn viinakulttuurin ja edistivät alkoholismia ja holtitonta juomista.

Kolmas surkuhupaisa esimerkki on taannoinen lapsipornosuodatin. Henkilöille, jotka eivät tunne nettitekniikkaa, lähestymistapa tuntuu täysin loogiselta: poistetaan suotimella netistä lapsiporno niin sillähän se ongelma ratkeaa! Jos kuitenkin tuntee edes auttavasti verkkoteknologiaa ja perehtyy suodattimen toteutukseen, sen voi todeta olevan täysin hyödytön ja suorastaan haitallinen monella eri käytännön tasolla – periaatteellisista ongelmista puhumattakaan.

Maailma on monimutkainen paikka

Maalaisjärkipohjalta keskustelevien on usein vaikeaa tehdä ero toisaalta omien makuasioidensa, mielipiteidensä sekä ennakkoluulojensa, toisaalta asia-argumenttien välillä – puhumattakaan sen tajuamisesta, ettei pelkkä oma ja naapurin Kaken perustelematon mielipide ole oikeastaan mikään syy tehdä yhtään mitään. Tämä on sikäli ihan ymmärrettävää, että mikäli faktaperusteita mielipiteille ei ole, niille pyritään hankkimaan painoa sieltä mistä sitä löytyy – omista fiiliksistä.

Valitettava tosiseikka on, etteivät kaikki mielipiteet ole arvokkaita tai hyödyllisiä keskustelun kannalta. Ellei kyse ole selkeästi makuseikoista, omiin pelkoihin tai ennakkoluuloihin perustuvat väitteet ovat arvoltaan lähellä nollaa, siinä vaiheessa kun vastapuoli laukoo tiskiin vaikkapa hyvin dokumentoituja tutkimustuloksia tai faktatietoa tietyn alan ilmiöistä ja realiteeteista.

Monille on vaikea niellä, että maailma on nykyisin niin monimutkainen paikka, että monesta aihepiiristä pitää olla perustason opinnot tai vuosien kokemus, että niistä voi esittää edes järkevän mielipiteen. Harvalla nettikeskustelijalla on aikaa, resursseja tai kykyjä perehtyä tarpeeksi vaikkapa verkkotekniikkaan tai perinnöllisyystieteeseen, mutta silti näistä ollaan vääntämässä kättä ihan fiilispohjalta ja sillä oletuksella, että oma mutu-mielipide on päätöksenteossa yhtä painava kuin alan asiantuntijan. Väkisin tulee mieleen, väittelevätkö nämä ihmiset myös sydänkirurginsa tai TV-korjaajansa kanssa. ”Verenkierto on pelkkä teoria!” ”Lyö nyrkillä sitä telkkaria vaan, pehmoilu ja lässytys saa riittää!”

Älä ole tyhmä, kysy ja perehdy

Kukaan ei ole asiantuntija jokaisessa maailman aiheessa. Jos jostain asiasta ei tiedä, se ei tarkoita sitä, että olisi tyhmä. SE tyyppi on tyhmä, joka ei perehdy aiheeseen tai kysele lisätietoja, vaan jatkaa periaatteesta itsepäistä jänkäämistä. Tällainen käytös ei osoita mitään jaloutta, miehekkyyttä tai juurevaa suomalaisuutta – ainoastaan typerää pässinpäisyyttä ja ajatusmaailman sisäsiittoisuutta.

Aiheeseen ja etenkin vastapuolen perusteluihin kannattaa aina perehtyä, eikä torjua niitä refleksinomaisesti uhkana omalle maailmankatsomukselle. Kysyä saa, pitää ja kannattaa – ihmiset kertovat yleensä mielellään lisää aiheesta, josta itse tietävät. Kysyminen ei ole heikkouden, vaan fiksuuden ja itseluottamuksen merkki. Heikkoutta ja typeryyttä on iskeä kantapäät turpeeseen ja kieltäytyä muuttamasta kantaansa senttiäkään tai edes kuuntelemasta muita kantoja, vaikka perusteet olisivat millaiset.

Edellinen ei toki tarkoita sitä, että mielipiteitään pitäisi vaihtaa kuin tuuliviiri, mutta vastapuolen argumentteja kannattaa aina pohtia ja niiden taustoihin perehtyä. Mitä enemmän maailman menosta ja muiden ihmisten aivoituksista tietää, sitä kiinnostavampi ja hallittavampi paikka maailmasta muodostuu ja sitä fiksummin uusia ja erilaisia ilmiöitä voi kohdata.

---

Aihetta sivuten:

every word she says hurts us – Fun Pastimes for Stupid Children