Eikö ketään edes hävetä

Prostituution laillisuuskysymykset

Posted in Seksuaalisuus, Surrealistisen logiikan äärellä, Valtiovalta by masinoija on 18/09/2009

Seurasin vuonna 2005 mielenkiinnolla eduskuntaväittelyä, joka koski seksin ostokieltoa. Keskustelu oli kieltämättä kiehtovaa, sillä harvoin olen nähnyt samassa leirissä niin erilaista porukkaa. Seksin ostokieltoa nimittäin vastustivat mm. seksityöntekijät, poliisi, Stakes ja evankelis-luterilainen kirkkokin. Oli jotenkin tragikoomista seurata ostokiellon puolustajien taistelua aatteensa puolesta. Mielestäni täytyy olla erityislaatuisen himmeä tyyppi, jos kokee olevansa oikeassa sellaista rintamaa vastaan, jossa ovat mukana teon tekijä, teon haittapuolien siivoaja ja se taho, joka tuomitsee itse teon moraalittomaksi.

Mikä on minun kantani? Itse olen tässäkin asiassa sellainen epäkiitollisen keskitien kulkija, joka haluaisi tunnustaa ilmiön realiteetit ilman sen ihmeempää idealismin paloa suuntaan tai toiseen, sekä yksinkertaisesti minimoida ilmiön haittapuolet niin hyvin kuin se realistisesti on mahdollista. Tältä pohjalta en ole nähnyt ensimmäistäkään hyvää perustelua sille, miksi prostituution pitäisi olla laitonta.

On ihan selvää, etteivät kiellot pure. Onko historiassa aikaa, paikkaa tai ideologiaa, jolloin prostituutioita ei olisi ollut olemassa? Isompi kysymys tietysti on, millä perusteella prostituutio pitäisi ylipäänsä kieltää?

Asiallinen keskustelu aiheesta on vaikeaa, koska se herättää melkoisen määrän tunteita ja sumeaa logiikkaa. Edelliseen blogimerkintääni sain kommentin, jossa käytiin kuvaavasti läpi parikin perushölmöyttä. Mukana oli hieman verhottuna aina yhtä nokkela ”öhö öhö taidat itse ostaa nusua / olla pedofiili / warettaa kaiken musiikkisi kun olet niin kiinnostunut prostituutiosta / lapsipornosuotimesta / tekijänoikeuksista” sekä aina yhtä mahtava ”jos prostituutio pitäisi laillistaa niin eikö samalla logiikalla sitten murhaaminen, ylinopeuden ajaminen ja varastaminen”. Ihan oikeasti, tuo ensimmäinen on aihepiiristä riippumatta yhtä nokkela kommentti kuin ”itse olet kakkapylly”, ja toinen taas… Noh, minä toivon että sen väittäminen, ettei ymmärrä eroa vaikkapa mietojen huumeiden, murhan, prostituution ja varastamisen laillistamisessa on tahallista älyllistä epärehellisyyttä. Mikäli ihan oikeasti tarkoittaa tuota, on ehkä parempi mennä jonnekin juttelemaan vaikka hattivateista.

Mikä prostituutiossa on pielessä?

Ihan ensin tietysti pitäisi määrittää, mikä prostituutiossa on pielessä – miksi se ylipäänsä pitäisi kieltää, vai pitäisikö? Perusargumentteja ovat ne, että prostituutio on syntiä ja Jumala heittää kuumalla kivellä päähän, prostituutio on minun mielestäni inhottavaa ja väärin joten se pitäisi kieltää  ja että joka kerta kun patriarkaatti maksaa seksistä, se on raiskaus. Nämä kaikki voidaan sivuuttaa asiakeskustelun kannalta merkityksettömänä kohkaamisena.

Suurin ongelma prostituutiossa – joka ei muuten koske vain naisia, vaan myös miehiä ja trans-sukupuolisia – ovat nähdäkseni tilanteet, jossa alalle pakotetaan, painostetaan ja kiristetään ihmisiä. Tämä on aivan yksiselitteisen väärin. Seksuaalinen itsemääräämisoikeus on yksi eettisen yhteiskunnan peruspilareista, joihin ei tule millään tavalla kajota. Mitä tahansa ihminen seksuaalisuutensa saralla tekee, sen tulee olla hänen oma päätöksensä, johon kuuluu oikeus sanoa ”ei”. Toinen merkittävä ongelma on laittoman prostituution taustalta löytyvä järjestäytynyt rikollisuus: ihmiskauppa, huumekauppa, parittaminen ja niin edelleen. Nämä seikat liittyvät tiiviisti yhteen.

Jos edellinen olisi koko kuva prostituutiosta, kielto olisi perusteltua, mutta näin yksinkertaistahan se ei ole. Entäpä ne alalla vapaaehtoisesti olevat?

Seksityö uravalintana

Seksuaalisuus on useimmille ihmisille enemmän tai vähemmän arka asia, eikä useimmille tule mieleenkään, että jotkut suhtautuvat seksuaalisuuteensa melkoisen rennosti tai jopa funktionaalisesti. Yleinen käsitys seksityöläisestä on se, että kyseessä on aina alistettu nainen, joka on alalla vastoin tahtoaan, vaikka muuta väittäisikin. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Kaikkialla, myös Suomessa, on miehiä ja naisia, jotka ovat valinneet seksityön tietoisesti ammatikseen.

Joillekin ajatus siitä, että harrastaa seksiä vapaaehtoisesti vieraiden, mahdollisesti rumien, lihavien ja haisevien ihmisten kanssa on käsittämätön. Jos jo sekasaunaan tuleminen alasti tuntuu hieman vieraalta, on helppo ajatella, että seksin antaminen maksusta on automaattisesti iljettävä ja ahdistava asia. Varmasti se sitä joskus onkin, mutta noh – jotkut siivoavat teurastamojätettä, jotkut ovat viemärisukeltajia ja jotkut Iltalehden tai Ilta-Sanomien toimittajia. Ihmisillä on erilainen sietokyky erilaisiin vastenmielisiin asioihin. Jotkut pitävät seksityötä paskaduunina siinä missä muitakin, jotkut kertovat nauttivansa siitä kuten mistä tahansa työstä.

Jokainen seksityöntekijä ei ole voimaton uhri. Niin kauan kuin kyseessä on oma henkilökohtainen valinta, on vaikea nähdä, mikä tilanteessa on pielessä. Tällöin on myös vaikeaa nähdä, että kyseessä olisi seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta luopuminen – henkilö itse on valinnut työnsä. Tämä on reilun kaupan seksityötä,  vapaaehtoiselta työläiseltä vapaaehtoiselle ostajalle. Asiakkaat etsitään esimerkiksi internetin kautta, penniäkään ei mene parittajalle tai muille rikollisille ja (toivottavasti) verotkin tulevat maksettua.

Katukuva kauniiksi, viis seurauksista

Seksin kategorinen ostokielto on tullut voimaan mm. Ruotsissa ja Norjassa, ja se näyttää varmasti hyvältä katukuvassa. Jonkin asian kieltäminen on toimenpiteenä yksinkertaisimmankin äänestäjän ymmärrettävissä ja kun seksikauppa ei ole avointa, se on poissa silmistä ja poissa mielestä. Poliittista pääomaa kolisee ja fiilis on kova: nyt me ollaan tehty jotain asialle!

Ruotsalaisten seksityöntekijöiden mukaan tilanne on kuitenkin entistä huonompi nimen omaan huono-osaisimmilla prostituoiduilla.  Laittomasti maassa olevat puolestaan uskaltautuvat entistä huonommin  hakemaan apua, edes lääketieteellistä sellaista. Ongelmat kertautuvat ja rikollisten ote heistä on entistä tiiviimpi. Kiristäminen, hakkaaminen ja uhkaileminen on ihan ok, sillä viranomaisten puheille ei ole asiaa. Toisaalta niillä, jotka pyörittävät itse omaa toimintaansa, toiminta jatkuu entiseen malliin.

Mikä on siis kiellon nettovaikutus? Seksityöntekijöiden  olot ovat aiempaa huonommat, rikolliset tienaavat yhä ja kauppa käy edelleen. Hiphei.

Missä mennään Suomessa?

Suomessa vuonna 2006 voimaan tulleen lain mukaan ostaminen on laillista yksityisiltä toimijoilta, mutta ei parituksen tai ihmiskaupan uhreilta. Tämä kuulostaa paperilla todella hyvältä, mutta käytäntö mättää.

Prostituoitujen tukipisteen ja Helsingin rikospoliisin mukaan asiakkaat eivät enää uskalla rangaistuksen pelossa antaa ilmi tilanteita, joihin saattaa liittyä paritusta tai ihmiskauppaa.  Rangaistuksia on vaikea jakaa, sillä syyllisyyttä on vaikea todistaa. Paritusjutuissa ei myösk ään voida kuulla seksin ostajia todistajina, sillä he käytännössä todistaisivat itseään vastaan.

Kaduilta toimivien prostituoitujen asema on huonontunut: nopeat ja hätäiset kauppatilanteet ovat lisääntyneet, joka lisää riskiä väkivaltaisen asiakkaan uhriksi joutumiselle. Tämä osoittaa hyvin, miten monisyisestä tilanteesta on kyse: yksinkertaisilla kielloilla voi olla monitahoisia seurauksia.

Reilun kaupan seksiä

Oma näkemykseni on, että haitallisten lieveilmiöiden minimoimiseksi prostituution tulee olla laillista ja yhteiskunnan säätelyssä. Jokainen vapaaehtoinen ja valvonnassa toimiva seksityöntekijä syö markkinoita ja pohjaa rikolliselta toiminnalta, ihmiskaupalta ja pakon alla tapahtuvalta prostituutiolta. Seksialan työn pitää olla yhteiskunnan valvottavissa ja säännösteltävissä ja työterveydenhuollon ja vastaavien etujen tule olla vähintään samalla tasolla kuin muissakin ammateissa.

Edellisen blogimerkinnän kommentissa kirjoittaja toi esille seuraavan varsin ahdistavan tapauksen:

Yksi eräällä rajatulla keskustelupalstalla kirjottava ihminen kertoi aiemmin myyneensä itseään siksi, että klassisten lapsuuden hyväksikäyttökokemusten takia hän katsoi, ettei hänellä ole oikeutta sanoa ei hänen ruumiiseensa kajoajille eikä siitä ole mitään hyötyä, joten miksi edes yrittää. Joten jos joku asiakas vaati häntä tekemään jotain mitä hän ei halunnut tehdä, hänen reaktionsa oli alkaa voimattomuuttaan itkeä. Ainakin tämän ihmisen kohdalla ei voi todellakaan puhua vakaasta tahdosta ja vapaaehtoisuudesta.

Laillisuuden mukanaan tuoman valvonnan toivoisi pureutuvan ihmiskaupan lisäksi myös juuri tällaisiin tapauksiin. Jos tällaisen henkilön keskustelukumppanina on joku muu kuin parittaja-Sergei ja Spiidi-Kake Kurvista – sanotaan vaikka työterveyslääkäri tai tukipisteen työntekijä – voisi helposti kuvitella, että elämän ja ongelmien syrjästä saa vähän paremmin kiinni. Viranomaisilta ei tarvitse piiloutua, vaan tarvittaessa voi hakea myös ammattiapua ilman pelkoa siitä, että poliisi kolkuttaa ovelle.

Abstrakti vastustus ostamiseen ja myymiseen

Prostituutioita vastustetaan usein myös melko abstrakteista näkökulmista, johon syyllistyvät useimmiten aatteelliset kristilliset- tai feministijärjestöt. Ollaan huolissaan naiskuvasta kokonaisuutena tai siitä, mikä on suomalaisen miehen vointi ja suhde hänen perheeseensä, jos kerran prostituoitujen luona pitää käydä. Mitä jälkimmäiseen tulee, onko tämä mieskuvasta huolehtiminen pakko tehdä heikko-osaisimpien prostituoitujen kustannuksella? Eikö kannattaisi huolehtia ensin hyväksikäytettyjen hyvinvoinnista ja alkaa sitten parantaa sitä miesten asemaa? Jos jälkimmäinen tehdään tarpeeksi hyvin, eikös se sitten tällä logiikalla söisi asiakaspohjan prostituutiolta, oli se laillista eli ei.

En myös oikein ymmärrä, miten vapaaehtoisen ja itsenäisesti toimivan naisprostituoidun toimintaa voi nähdä naisvihamielisenä tai jotenkin feminististen arvojen vastaisena. Eikö nainen tässä tilanteessa ole nimen omaan se vahva toimija? Tilanne on tietysti täysin toinen, jos kyseessä on parittajan tallissa (puoli)väkisin oleva henkilö. Epäselväksi jää myös, miksi myös mies- ja transsukupuolinen prostituutio pitäisi kieltää feministisin perustein? (Feministisessä ajattelussa minun käsitykseni tasa-arvosta olisivat lähinnä individuaalifeminismiä tai anarkofeminismiä.)

Väkisin tulee mieleen se, etteivät noiden mielipiteiden edustajat ole oikeastaan kiinnostuneita prostituoitujen hyvinvoinnista tai koko ilmiöstä tosimaailmassa. He haluavat ajaa omaa pointtiaan, olla oikeassa, käyttää aihepiiriä retorisena välineenä ja filosofoida – viis siitä, mitä reaalimaailmassa tapahtuu.

Seksityöläinen erityisryhmien auttajana

Seksityöläisten julkisuuskuva on hävyttömän huono kun huomioidaan se, millaista apua he voivat antaa tietyille ihmisryhmille. Yleisen kapeakatseinen kuvahan on se, että huorissa käyvät vain merimiehet ja sikasovinistit, jotka pettävät vaimoaan. Tämä ei todellakaan ole koko kuva siitä, millaiset ihmiset käyttävät seksityöläisten palveluja.

Prostituoitujen asiakkaina on myös yksinäisiä, ujoja, kenties jollain tavalla vammaisia tai ihan vain rumia ihmisiä, joilla ei yksinkertaisesti käy flaksi vapailla markkinoilla. Henkilökohtaisesti minulta ei löydy kuin kunnioitusta niille seksityöntekijöille, jotka ottavat asiakkaakseen etenkin tällaisia ihmisiä. Työ ei varmasti ole helppoa, mutta etenkin näille asiakkaille mahdollisesti ainoa tapa toteuttaa seksuaalisuuttaan, joka on kuitenkin ihmiselle äärimmäisen perustavanlaatuinen tarve. On vaikea nähdä, miten seksin ostaminen vapaaehtoiselta seksityöntekijältä on esimerkiksi tässä tapauksessa moraalitonta, epäeettistä tai seksin myyjää halventavaa.

Vai onko ajateltava jotenkin niin, että näiden ihmisryhmien pitää vain kärsiä vammansa tai henkisten ja fyysisten ongelmiensa lisäksi myös siitä, etteivät he pysty toteuttamaan biologiselta kannalta perustavanlaatuisinta viettiään? Tämä vain siksi, koska se on jonkun kolmannen osapuolen mielestä jollain abstraktilla tavalla väärin.

Asiat asioina, mielipiteet omalla ajalla

Prostituution lakikysymykset ovat varsin hyvä kenttä sumean ja emotionaalisen päätöksenteon bongailuun. Tasa-arvoasiat ja ihmisoikeudet ovat minulle tärkeä asia, ja itselläni tekeekin pahaa se, että nämä ohitetaan toivomuspohjaisen politikoinnin avulla – eli kieltämällä jotain ja ajattelemalla, että jos me ihan hirveesti toivotaan ja halutaan, paha ilmiö katoaa, eikä sitä tarvitse ajatella.

Jos yhteiskunnalliseen ja teknologiseen kehitykseen laitettaisiin puolet siitä energiasta, mitä vuosittain kulutetaan toisten ihmisten seksuaalisuuden ja moraalin kyttäämiseen, meillä olisi maailmanrauha ja minä naputtelisin tätä Marsissa.

Kirjoittaja on toistaiseksi maksanut seksinsä luonnossa.


Aihetta sivuten:

Turpa kii kun mä autan sua – Punaisen diivan blogi

Poliisi tarjoaa patukkaa – Seksualistin päiväkirja

Bongaa parittaja – Seksualistin päiväkirja

Seksin ostokielto voimaan Norjassa – Markus Janssonin blogi

Seksin ostokielto heikentäisi prostituoitujen asemaa – Kasvi.org

”Vapaaehtoista” vai ”pakotettua” riistoa – Venla Hiidensalo

Seksinostokiellosta – Oli sitten pakko koskea kun kiellettiin

Tanskan vasemmiston viha perusoikeuksia kohtaan – Pravda – totuuden toinen puolikas

Taisi tulla sanottua – Larkon havaintoja

Miksi valitsin ”maailman vanhimman ammatin”? – Ellit

Huorapäiväkirja

Mainokset

Suora kansanvalta – lisää mutu-tuntumaa päätöksentekoon

Posted in Surrealistisen logiikan äärellä, Valtiovalta by masinoija on 03/09/2009

Kun olin itse teini-ikäinen, aloin sommittelemaan mielipiteitä siitä, millainen olisi täydellinen yhteiskuntajärjestelmä. Eräs sen peruspilari oli tietysti täysin suora kansanvalta, jossa jokainen pääsisi halutessaan suoraan äänestämään jokaisesta asiasta. Tutustuttuani sittemmin opintojen, töiden ja harrastusten puolelta ihmisiin, joiden tausta oli niin maalaista kuin kaupunkilaista, amista kuin akateemikkoa ja oikeistoa kuin vasemmistoa, tulin tulokseen, että olipa muuten vitun idioottimainen idea.

Joku varmasti haluaa lukea tämän kirjoituksen nyt niin, että tässä jälleen halveksutaan kansaa, pidetään päättäjiä jotenkin tavallista kansaa parempina ihmisinä tai sorretaan valkoihoista heteromiestä. Suosittelisin, että tällaisten oletusten tekijät säästäisivät meidän molempien aikaa ja menisivät jo tässä vaiheessa lukemaan (ja ennen kaikkea kommentoimaan) jotain ihan muuta juttua.

Suoran kansanvallan riskit ja suoranaiset ongelmat ovat nähdäkseni seuraavat.

  1. Puutteellinen tietopohja järkipohjaiseen päätöksentekoon ja haluttomuus/mahdollisuuksien puute hankkia sellainen.
  2. Kynnys lähteä äänestämään jotain vastaan on suhteettomasti pienempi kuin raahautua uurnille jonkin asian puolesta.
  3. Enemmistön joukkohuuto kampittaa vähemmistöjen asemaa.

Näistä tarkemmin seuraavaksi.

Minulla on mielipiteeni, eikä sitä kukaan muuta!

Ykköskohdan taustalla piilevä ongelma liippaa hyvin läheltä sitä, mitä käsittelin aiemmassa Asiantuntemus vs. maalaisjärki -kirjoituksessani. Maailma on nykyisin hyvin monimutkainen paikka ja yhteiskunnallisen tason päätösten tekemiseen vaaditaan kokonaiskuva yhteiskunnallisesta tilanteesta sekä ajantasaista tietoa päätettävästä asiasta mahdollisimman monelta kantilta. Tämä ei pelaa millään tavalla yhteen sen kanssa, että murskaenemmistöllä ihmisistä voi olla vahvojakin mielipiteitä aiheista, joista he eivät oikeastaan tiedä kamalan paljon, eivätkä edes halua tutustua todisteisiin, jotka saattavat horjuttaa heidän omaa maailmankuvaansa.

Sen myöntäminen, että on saattanut olla jossain asiassa väärässä, on melkoisen harvinainen ominaisuus ihmisessä. Suurin osa jatkaa jänkäämistä ihan puhtaalta mutu-pohjalta vaikka eteen pudotettaisiin millaiset järkipohjaiset todisteet. Se on tietty eri asia, jos päästään edes sille tasolle, että kumpikin osapuoli pyrkii todistelemaan kantaansa esimerkiksi tutkimusten ja enemmän tai vähemmän hyväksyttyjen faktojen avulla. Tässä päästään sitten siihen ongelmaan, millaiset valmiudet ihmisillä on arvioida sitä, mikä tutkimus on tieteellisesti pätevä, mikä ei. Kristitty löytää aina amerikkalaisen kristillisen tutkimuslaitoksen selityksiä siitä, miten homous on opittua ja tietokonepelien vastustaja löytää koko muun tiedeyhteisön pihalle nauramia tutkimuksia siitä, kuinka peleillä on suora yhteys väkivaltaisuuteen.

Keskimääräisellä kansalaisella ei siis ole useimmiten tarpeellista taustatietoa päätöksen tekemiseen, eikä aina sen arvioimiseen, mikä tieto on luotettavaa. Tarkoittaako tämä sitä, että ihmiset ovat tyhmiä? Ei, tämä tarkoittaa sitä itsestäänselvyyttä, etteivät kaikki voi tietää kaikkea kaikesta.

Mielipiteet ovat kuin persereikiä…

Suurempi ongelma on se, että ihmiset vaativat päätöksiä tehtäväksi siltä pohjalta, että he ovat jotain mieltä. Ei siis siksi, mikä olisi loogisesti johdonmukaista, tutkitusti hyödyllisintä tai moraalisesti kohtuullista, vaan siksi, koska heidän perustelematonta mielipidettään tulee kunnioittaa. On tietysti omanarvontuntoa loukkaavaa tajuta, että perustelemattomalla tai huonosti perustellulla mielipiteellä on arvoa vähemmän kuin kourallisella paskaa, mutta kun puhutaan kaikkia koskevasta yhteiskunnallisesta päätöksenteosta, juuri näin se menee.

”Vaikkei tämä minua koskekaan enkä nyt siis tarkemmin tiedä, tämä on mielestäni väärin, joten se pitää kieltää” on yhdessä lausessa suoran kansanvallan ongelman ydin.

Tämä ilmiö ei riipu mitenkään vahvasti henkilön koulutustasosta, tosin akateemisesti pidemmälle koulutetuilla on keskimäärin enemmän valmiuksia ajatella asioita kriittisemmin. Se on sitten eri asia, miten paljon niitä valmiuksia käytetään. Olen käynyt tulikivenkatkuisia väittelyitä korkeasti koulutettujen akateemikoiden kanssa, joiden mukaan lapsipornosensuurin tai Halla-ahon käräjöinnin tapauksessa ei ole minkäänlaisia ongelmia sananvapauden, johdonmukaisuuden tai loogisuuden kanssa – koska he ovat sitä mieltä että rasismin ja pedofilian kitkennässä kaikki keinot ovat sallittuja. En edes halua miettiä, miten monta keskustelua olen käynyt henkilöiden kanssa, joiden teesi on ”homojen parisuhteen rekisteröinti / perheen sisäinen adoptio on mielestäni väärin joten ne pitää kieltää”, eikä tälle näkökannalle esitetään hivenenkään verran järkiperäisiä syitä.

Itse asiassa juuri homo/lesboparien perheensisäisen adoptio on tästä aiheesta erittäin hyvä esimerkki.  Sen vasta-argumentit ovat varsinainen kultakaivos surrealistisen logiikan ja mutu-perustelujen etsijälle. Suuri osa fanaattisista vastustajista ei ihan oikeasti edes tiennyt, mistä päätöksessä oli kyse!  Ei ollut yksi eikä kaksikaan keskustelua, jossa mouhotusta hetken kuunneltua oli pakko kysyä, että ymmärtäähän arvon kriitikko kyseessä olevan perheen sisäisen adoption, eli sellaisen, jossa pariskunnalla on jo lapsi, jonka laillista asemaa pyritään parantamaan esimerkiksi perimisoikeudella – aivan samoin kuin YH-vanhemman uusi puoliso voi adoptoida perheen lapsen.  Lisäksi homo/lesboparien lapset eivät ole mikään uusi juttu, niitä on ollut iät ja ajat ja nyt vain pyritään parantamaan heidän asemaansa.  Tätä seurasi useimmiten hetken hiljaisuus, silmien räpyttely samalla kun saatu tieto hylättiin ja mouhoamisen jatkaminen tilanteesta, johon se aiemmin loppui. Ja tällaisten ihmisten mielipiteille tulisi laittaa äänestyksessä jotain arvoa?

Kyllä minä ainakin tekisin näin!

Mitä enemmän jostain aiheesta tietää, sitä vähemmän absoluuttisia totuuksia siitä alkaa löytää. Arvelisin, että juuri tästä syystä  äärimielipiteiden edustajat eivät koe nykyistä hallitusjärjestelmää toimivaksi. Jos oma ehdokas sattuukin pääsemään eduskuntaan, hänen mielipiteensä kokevat usein yllättävän laimenemisen. Tyyppi selvästi astuu herrojen kerhoon, myy aatteen  ja unohtaa kansan! Vihreät eivät ole hörhöimmille tarpeeksi vihreitä ja Soini hylkäsi propellilakit. Joo-o.

Hyvin todennäköisesti kyseessä on  Siperia opettaa -ilmiö: kun on päästy kannattajapiirin keskustelualueilta ja olohuoneesta oikean päätöksenteon pariin, ongelmakenttä osoittautuukin merkittävästi monimutkaisemmaksi ja monisyisemmäksi kuin oletti, ja niiden aiemmin niin selkeiden totuuksien perusta alkaakin rapautua. Tässä vaiheessa pettynyt äänestäjä toteaa, että ”kyllä minä ainakin”. Tiedättekö, siihen tapaan että ”jos tulisi terroristihyökkäys, kyllä minä ainakin ottaisin niiltä pyssyt pois ja potkaisisin niitä kaikkia kiertopotkulla päähän”, ”jos minä olisin tämän firman pomo, kyllä minä ainakin tekisin niin ja näin nämä asiat” ja ”jos minä olisin eduskunnassa niin laittaisin herrat kuriin!”. Tositilanteessa tulee sitten huomattua, eipä se sitten ikinä ihan niin yksinkertaista olekaan.

Jaa päättäjätkö sitten ovat fiksumpia?

Yritetäänkö tässä nyt sanoa, että tavallinen kansa on tyhmää ja fiilisten vietävissä ja päättäjät sitten fiksuja ja analyyttisiä? Kaukana siitä, ainakin niin pitkään kun eduskuntavaalit ovat suosituimmuus-, ei pätevyyskilpailu. Jos näin on, miksei kansa sitten voisi samalla vaivalla päättää suoraan asioista?

Yksinkertaisesti siksi, että on helpompi opettaa 200 simpanssia soittamaan pianoa kuin 2 000 000.

Eduskunta koostuu rajatusta määrästä ihmisiä, joille maksetaan siitä, että he perehtyvät päätöksentekoon liittyviin asioihin mahdollisimman syvällisesti ja monelta kannalta. On edes teoriassa mahdollista selittää näillä kahdelle sadalle tiettyyn monimutkaiseen seikkaan liittyvät näkökannat ja tutkimukset – oli se sitten uusi kaasuputki, pedofiilisuodin tai maahanmuuttokiintiöt. Elleivät nämä edustajat perehdy kaikkiin olennaisiin näkökantoihin päätöksiä tehdessään, he eivät tee työtään. Tämä ei ole ongelmatonta, josta lisää kirjoituksen lopussa.

Olen tullut siihen tulokseen, että olen itse valinnut kansanedustajia hieman väärin, enkä ole ainoa. Olen etsinyt henkilöitä, joiden ajatukset tietyistä aiheista ovat identtisiä omien ajatusteni kanssa. Sen sijaan minun olisi tullut etsiä ehdokasta, jonka maailmankuva ja arvomaailma kokonaisuutena ovat mahdollisimman samanlaisia. Tällöin voin luottaa siihen,että päätökset myös tulevista asioista ovat linjassa sen kanssa, mitä itse haluan.

Edustuksellinen demokratia pitää kansan tyhmänä?

Kansanedustajilla on – tai pitäisi olla! – työn tuomaa painetta ja motivaatiota perehtyä asioihin, mutta tavallisella kansalla tällaista painetta ei ole. Olen lukenut väitteitä, joiden mukaan tämä on juurikin edustuksellisen demokratian syytä: miksi perehtyä, kun ei voi vaikuttaa? Jos mielipiteillä olisi arvoa, tokihan kaikki sivistäisivät itseään! Tämä kuuluu mielestäni näihin asioihin, jotka kuulostavat paperilla hyvältä, mutta tosimaailman realiteetit eivät yksinkertaisesti tue ajatusta.  Väistämättä mieleen tulee, että taustalla on jonkinlainen akateeminen vauhtisokeus ihmisiltä, jotka eivät ihan ymmärrä, millainen osuus väestöstä on lukenut kirjan viimeksi kansakoulussa.

Minä en ihan näe sitä realistisena, että jos päätetään vaikkapa geenimanipuloidun ruoan käytöstä tai pedofiilisuotimen toteutuksesta, Pentti ja Pirkko 58v opiskelevat biologian peruskurssin genetiikkaan asti tai perehtyvät TCP/IP:n perusteisiin, välityspalvelimiin ja salattuihin p2p-ratkaisuihin. Kansanedustajille asiantuntijat voivat tarjota näistä asioista tietoa, mutta on haihattelua olettaa, että jokaiselle äänestysikäiselle voisi tarjota jokaisesta aiheesta tarpeeksi kattavan tietopaketin – ja ennen kaikkea saada kansalaiset lukemaan ja sisäistämään tämän tiedon ennen päätöstä.

Valittaminen on helppoa ja kieltäminen refleksi

Eduskuntavaalien tuloksen kaatuessa eri suuntaan kuin itse toivoo kuulee usein tuhinaa linjoilla  ”voisipa äänestää vain jotain ehdokasta vastaan”.  Tämä on intuitiivisesti hyvä idea, mutta käytännön kannalta todella katastrofaalinen jokaisen vähemmistössä olevan ja mahdollisesti kiistanalaisen mielipiteen kannalta – etenkin sellaisen, jossa pyritään jollain tavalla muuttamaan yhteiskuntaa avoimempaan suuntaan.

Valittaminen on helppoa. Ihmiset ovat muutosvastarintaisia ja reaktio uuteen asiaan on kieltää se ensin varmuuden vuoksi. Nukkuvien puolue on helppo herättää siten, että he pääsevät  äänestämään jotain muutosta tai sellaista asiaa vastaan, joka on heidän elämässään vieras juttu tai selkeä  hyvä vihollinen. Ei ole vaikea nähdä, mikä potkaisi Perussuomalaiset eduskuntaan edeltävissä vaaleissa: näkemys siitä, että voi antaa äänensä EU:ta ja maahanmuuttajia vastaan, joka on erinomainen tärppi poimia ääniä etenkin sellaiselta kansanosalta, joka etsii helposti hahmotettavaa syyllistä omaan kehnoon asemaansa.

Oletetaan, että kansanäänestyksen kohteena olisi vaikkapa jo mainittu homojen ja lesbojen perheensisäinen adoptio-oikeus. Tälle löytyy todella aktiivinen vastustajakunta, jonka voi perustellusti olettaa tulvivan uurnille. Suurelle osalle kansasta asia taitaa olla aikalailla yksi lysti. ”Tehkööt mitä tekee, ei kiinnosta minua tällainen mouhotus asiasta kumpaankin suuntaan.”  Nämä henkilöt sallisivat passiivisesti adoption, mutta heitä tuskin olisi uurnilla näkynyt merkittävissä määrin, joten päätöksen puolustaminen olisi jäänyt kohtuullisen pienelle aktivistijoukolle. Mitenkähän olisi käynyt? Sama pätee Itämeren kaasuputkeen: kuinka monella on oikeasti niin paljon intohimoja sitä kohtaan, että käy äänestämässä sen puolesta, verrattuna putken vastustajien määrään? On helpompi lähteä valittamaan kuin lähteä äänestämään asiasta, jota ei vastusta, mutta joka ei ole itselle kovin tärkeä.

Tästä joku voi viisastella, että se on ihmisten oma vika, jos eivät tajua käydä äänestämässä asioiden puolesta. Tässä on kyseessä ”ei mun järjestelmäni ole epäkäytännöllinen, vaan ihmiset on tyhmiä” -lässytys. Järjestelmän tulee tukea sitä, miten ihmiset käyttäytyvät – ei päin vastoin.

Valtaa ilman vastuuta

Suorat kansanäänestykset tarjoavat ihmisille helpon kanavan käydä äänestämässä kaikkea muutosta tai heidän elämälleen vierasta vastaan – vieläpä täysin ilman vastuuta. Kun kaikki äänestävät suoraan jostain asiasta, kukaan ei ole siitä vastuussa. ”Miksi näin tehtiin, mitkä ovat tämän päätöksen perusteet?” ”En tiedä, meillä on vain äänestystulos.”

Tavallisen kansalaisen äänestyksen perusteena voivat olla tutkitut tiedot, mutu, naapurin Kaken kertoma huhu tai avaruusolentojen päähän sädettämä ajatus. Yhteiskunnalliseen mittaluokkaan kuuluvia päätöksiä ei tulisi tehdä ilman vastuuta ja läpinäkyviä perusteluita omien päätösten syistä. Ja kyllä, siinä on hyvin konkreettinen ja itsestäänselvä ero, äänestääkö jotain tiettyä yksittäistä päätöstä, vai äänestääkö tiettyä henkilöä edustamaan itseään. Jälkimmäinen tekee varsinaiset päätökset ja on vastuussa niistä.

Demokratiaa – mutta vain keski-ikäiselle keskiluokalle

Demokratian ikuinen ongelma on se, ettei sitä saa päästää valumaan enemmistön ylivallaksi. Edustuksellisuus toimii tässä iskunvaimentimena, sillä sen avulla myös vähemmistöt saavat äänensä kuulumaan. Mitä suorempaa kansanvallasta tehdään, sitä ongelmallisemmaksi tilanne menee kaikkien niiden kannalta, jotka eivät noudata keski-ikäisen (alemman) keskiluokan arvomaailmaa. Tämä tietysti lämmittää niitä, jotka ajavat kyseisen ihmisryhmän asiaa. Nähdäkseni aika harva edes etäisesti vakavasti otettava radikaali vaatii nykyisin suoraa kansanvaltaa.

Jos äänestetään luonnonsuojelusta, joka näennäisesti rajoittaa tämän ihmisryhmän elämää pakottamalla ostamaan erilaisia hehkulamppuja tai lajittelemaan typerästi roskat eri koreihin, se on helppo huutaa nurin kun kaikki viherpiiperöinti on hörhöilyä. Jos äänestetään seksuaalivähemmistöjen oikeuksista, ne on helppo huutaa nurin kun homot on yök ja luonnottomia. Lopputulos on se, että mitä enemmän suoraa valtaa kansalla on, sitä tehokkaammin tulee jarrua kaikenlaiselle yhteiskunnalliselle kehitykselle ja sitä ahtaammalla ovat kaikki, jotka poikkeavat tästä keski-ikäisestä ja keskiluokkaisesta muotista.

Moraalisesti, eettisesti ja käytännällisesti on perusteltua sanoa, että paras yhteiskunnallinen tilanne on silloin, kun kaikki pystyvät elämään ja toteuttamaan itseään mahdollisimman vapaasti niissä rajoissa, kun eivät aiheuta todistettavasti konkreettista haittaa muille. Tällaiseen yhteiskuntaan ei sovi se, että enemmistölle annetaan valta määrätä koko yhteiskuntaa elämään täysin heidän arvomaailmansa mukaisesti myös sellaisissa asioissa, joissa logiikka, moraali tai tutkittu tieto eivät tätä arvomaailmaa tue.

Edustuksellisuuden ongelmat

Olen huomannut, että pidän suomalaisesta politiikasta juuri siksi, että se on oikeastaan aika tylsää. Mitään ei tapahdu kovin nopeasti ja  konsensuspolitiikassa hätiköityjä korjausliikkeitä on hankalampi tehdä. Huono puoli tässä on, että muutoksen saaminen aikaiseksi on vaivalloista ja jos laiva on suunnattu kohti karikkoa, sitä on hankala lähteä kääntämään. Hyvä puoli on se, etteivät kiihkoilijat saa helposti valtaa, eivätkä suhtettoman suuria vaikutusmahdollisuuksia.

Ihan perusteltua on tietty kysyä, onko muutoksen tahti liiankin verkkainen? Missä on tasapaino sen välillä, että pyöritään tuuliviirinä jokaisen poliittisen aatevirtauksen tahtiin tai toisaalta jämähdetään joustamattomalle törmäyskurssille jota ei kriisiyttämättä saada korjattua.

Eräs hyvin merkittävä edustuksellisuuden ongelma on puoluekuri.  Se tappoi minun äänestysintoni kokonaan pitkäksi aikaa, sillä mitä järkeä on etsiä hyvää ehdokasta, jos hänen on pakko äänestää sen mukaan, mitä keskuskomitea määrää? Tällä hetkellä ongelmallista on myös se, että asiantuntijoita ei tietyissä päätöksissä kuulla, tai jos kuullaankin, heidän ehdotuksiaan ei noudateta.  Tämän aihepiirin pahimpia syöpiä on lobbaus, joka näkyi merkittävän kipeästi esimerkiksi Lex Karpela -tapauksessa.

Läpinäkyvyyttä päätöksiin ja perusteluihin

Kansanedustajien päätöksen tueksi tarjotun tiedon määrään ja laatuun tarvitaan kipeästi lisää kontrollia ja läpinäkyvyyttä äänestäjien suuntaan. Asiantuntijapaneeli ei saa koostua pelkistä lobbareista, minkä lisäksi riippumattomille asiantuntijoille tulee antaa enemmän painoarvoa kuin niille elinkeinoelämän edustajille, joilla on oma lehmä ojassa. Jos suoraa vaikutusvaltaa haluttaisiin jossain lisätä, oikea kohta olisi puuttua siihen, mitä tietoa eduskunnalle päätösten tueksi tarjotaan ja mitä velvollisuuksia heillä on noudattaa esim. perustuslakivaliokunnan kantoja.

Toinen parannus koskee oikeastaan kansanedustajien itsensä toimintaa ja sen läpinäkyvyyttä. Jos kansanedustaja päättää tietyssä asiassa toisin kuin äänestäjien pääjoukko olettaisi, hän on velvollinen selittämään päätöksensä taustat ilman, että median tarvitsee nyhtää niitä hänestä irti. Lisäksi ajatus siitä, että kansanedustajien kausien määrä rajoitettaisiin kahteen, olisi tutkimisen arvoinen. Toisaalta tällä menetettäisiin kokeneiden kansanedustajien panos, mutta toisaalta kenties purettaisiin hyväveli-rakenteita ja tuotaisiin kansan mielipiteitä nopeammin politiikanteon lauteille.

Kansanvallan eri tasot

Tässä kirjoituksessa käsittelin toki aivan suoraa kansanvaltaa ja sen ongelmia, ja olen hyvin tietoinen erilaisista teorettisista ja käytössäkin olevista edustuksellisuutta tukevista suoran kansanvallan malleista. Joissain tapauksissa ne voivat toimiakin, mutta asian ydin on se, että minä en näe syytä korjata nykyistä valtiotason hallintojärjestelmää enemmän kansanvallan suuntaan. Muutoksessa piilevät riskit vähemmistöä edustaville mielipiteille tuntuvat suurilta ja sen hyödyt jäävät vähintäänkin epäselviksi. Tunne siitä, että pääsee vaikuttamaan, kuulostaa riskeihin nähden pieneltä edulta.

Minä en vastusta periaatteesta neuvoa-antavia kansanäänestyksiä niin merkittävistä valtiomittaluokan aiheista kuin vaikkapa Euroopan Unioniin tai Natoon liittyminen.  Mielestäni on kuitenkin erittäin tärkeää, että nämä ovat nimen omaan neuvoa-antavia äänestyksiä, joita ei ropise eteen joka vuosi ja jokaisesta pienestäkin aiheesta.

Eduskunnalla tulee olla mahdollisuus käyttää veto-oikeutta kansanäänestyksiin, mutta ne ovat toki äärimmäisen hyvä tapa luodata kansakunnan tilaa. Siinä vaiheessa, jos 70-80 prosenttia kansasta vastustaa jotain päätöstä jota eduskunta puoltaa, on ehkä aika perehtyä hieman tarkemmin siihen, mitä kansalaiskeskustelussa aiheen tiimoilta tapahtuu.

Muutosvastarintaa kansanvaltaa vastaan?

Voi tietenkin olla, että olen liian negatiivinen. Voi tietenkin olla, että ihmiset säntäisivät puolustamaan omaa ajatusmaailmaansa rikkovia asioita ihan vain siksi, että niiden voi katsoa olevan moraalisesti oikein tai tutkimustuloksin ja loogisesti perusteltavia. Voi olla, että paikallistason äänestyksissä ihmiset yhtäkkiä ymmärtävät, että jonnekin se narkomaanien tukikeskus tai ydinjätteen säilytyspaikka pitää laittaa ja hyväksyvät, että jos nyt tämän kerran meidän takapihallemme. Voi olla, että olen vain muutosvastarintainen ja olen jotenkin onnistunut ohittamaan kaikki todisteet suoran kansanvallan toimivuudesta.

Ennen kuin joku esittää ongelman, joka on ihan oikeasti niin vakava että riski kannattaa ja johon ainoa korjaus on kansanvallan lisääminen, en kuitenkaan näe syytä lähteä riskeeraamaan nykyisellään tarpeeksi hyvin toimivaa järjestelmää. Ellei ole rikki, ei heitetä menemään. Korjata ja tuunata kyllä pitää!


Aihetta sivuten:

Eläkeiän korotus ja demokratian rappio – Mediaseuraaja

Kansanäänestys, kuntaliitos ja omatunto… – Mikko Kokko

Kansanvalta, joko se tuli? – Tepon kaupunkiblogi