Eikö ketään edes hävetä

Maahanmuuttokritiikki – kauniisti kylän kohdalla

Posted in Maahanmuuttajat by masinoija on 27/08/2009

Olen viimeisen parin vuoden aikana pitänyt silmällä maahanmuuttokeskustelua skaalan kummassakin päässä – ainakin niin paljon, kuin hermot ovat kestäneet kummankin ääripään idioottimaisuuksia. On mielenkiintoista havaita, että siinä vaiheessa kun maahanmuuttajakriitikot saavat muodostettua lauseen, jossa ei mainita mokkamunaa tai valkoisten naisten raiskaamista, lausunnoissa on ajoittain ihan pointtia. Nykyisessä maahanmuuttopolitiikassa on ongelmansa ja niistä on myös voitava puhua asiallisesti. On myös ihan totta, että toisen ääripään lausunnoissa on ajoin livahdettu vähemmistöjen pyhittämiseen kaiken kritiikin yläpuolelle ja jenkkityyliseen ylivarovaiseen poliittiseen korrektiuteen. Tämä on tasan yhtä dorkaa touhua kuin punaniskojen junttirasismi.

Valitettavasti se paljon mainostettu asiallinen maahanmuuttokritiikki on edelleen vähemmistössä. Koko kritiikin suurin ongelma on se, ketkä sitä tarjoavat ja millainen uskottavuuden viemäri tämä jengi on. Aihepiirin voimanpesä on Homma-foorumi, joka tarjoaa mm. tällaista asiallista ja valistunutta keskustelua maailman epäkohdista:

“Naiselle ei sovi yhteiskunnallisista asioista päättäminen saati sillä alueella toimiminen. Tunne asettuu järjen edelle liian helposti, mikä näkyy mm. naisten roimasta yliedustautumisesta mokutussaralla.

Ensi alkuun olisikin avoimesti todettava, että äänioikeuden myöntäminen naisille oli erehdys. Uskon, että myös naisten enemmistö on taivuteltavissa tälle kannalle kärsivällisen ja pitkäjänteisen työn avulla.”

“Satuin näkemään eilen 20-40v mieslauman kulkevan Kajaanin keskustaan päin noin klo. 18:30. Heti nähtyäni tuollaisen mieslauman TIESIN, että aamuyöstä sattuu jotain. Mä nään, jo niitten naamasta aikooko joku ähly raiskata illalla vaiko ei.”

“Olisikohan eräs toinen, usein heikosti suomea oppiva ryhmä, ymmärtänyt vain sanat parhaimmillaan nuorina ja luullut kuvan symbolisoivan valkoista naista? “

“olen Oinosen kanssa sama mieltä. Suvaitsevaisuudessa ollaan menemässä liian pitkälle.
Jos sama meno jatkuu, niin vuonna 2025 voi esikouluun ilmoitettu lapsukainen todeta, että isäni nimi on Tapio ja äitipuoleni on kaunis suomenhevonen nimeltään Oras ja että itseasiassa isäni on myös rakastajani.”

…ja niin edelleen. Joo joo, tämä ei varmasti edusta jokaista foorumikirjoittelijaa, MUTTA: kuka helvetti peruskoulua pidemmälle pärjännyt ihminen kehtaa myöntää olevansa edes etäisesti samaa mieltä jostain asiasta sellaisen jengin kanssa, jonka suvaitsee foorumillaan tämän tasoista tekstiä? Kiitokset näistäkin lainauksista tuoreelle Hommawatch-blogille, joka esittelee mainiolla tavalla maahanmuuttokriittisyyden voimanpesän kasvoja ilman, että tarvitsee tuhota koko uskoaan ihmiskuntaan koluamalla foorumia läpi. Eräille se on jo myöhäistä.

Kritiikin ongelmat: rasismi ja negatiivisuus

Ylipäätään koko maahanmuuttokriittisyys näyttäytyy nykyisellään ohuena kuorena perusnegatiivisen junttirasismin päällä. Vähän niin kuin sikaniskainen somalinpotkija olisi vetänyt oikeussaliin puvun päälle yrittäessään näyttää asialliselta, mutta ei siinä ihan onnistuen. ”Käyttäydytään nyt hetki, kotona voidaan sitten ottaa kraka pois ja sanoa NEEKERIÄ NEEKERIKSI niin kuin kuuluukin. Hehheh, mokkamuna, se on kuule geneettisesti tyhmempi kuin suomalainen mies!”

Ohuesti naamioidun rasismin lisäksi merkittävä ongelma on, että lähestymistapa maahanmuuttoon on pohjimmiltaan täysin negatiivinen. Osoitetaan epäkohtia, mutta rakentavat ratkaisut ovat vähissä. Vaaditaan voitonriemuisena oikeutta sanoa että ”Islam on pedofiiliuskonto”, joka sinänsä on olennainen sananvapauteen liittyvä seikka, mutta loppujen lopuksi – mitä sitten? Miten tämän asian hokeminen parantaa suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa, joka piti kai olla se pääasia? Jos jokin menee hyvin, jossain vaikkapa maahanmuuttajien ja valtaväestön välit toimivat loistavasti, siihen ei vahingossakaan kiinnitetä huomiota ainakaan julkisesti. Kaikki potentiaalinenkin positiivisuus negatoidaan armotta ja kategorisesti. Tärkeintä on päästä valittamaan ja osoittamaan, että vau, mä tiedän tästä porukasta jotain negatiivista. Pitkin nettiä lauotaan avoimen rasistista tuubaa, mutta kylän kohdalla ollaan koreasti -juu, eihän me rasistisia olla, vaan maahanmuuttokriittisiä!

On sinänsä mielenkiintoista, että maahanmuuttajakriitikoiden retoriikka ja tyylilaji valituksineen suomalaisen valkoihoisen miehen sortamisesta kuulostaa hyvin paljon markkina-arvoteoria/ATM-jengin katkeralta kitinältä. Olisi valaisevaa tietää, miten paljon näillä kahdella ihmisryhmällä on limittäisyyttä. ”Maahanmuuttajat raiskaa meidän naiset jotka ei anna meille pillua?”

Irtautuminen nykyisistä piireistä

Jos joku tässä maassa haluaa välttämättä perustaa taas yhden puolueen, joka ottaa asiakseen nimen omaan maahanmuuttoasiat, vaihe yksi olisi asettua julkisesti irti tästä nykyisestä maahanmuuttokriitikkojengistä. Kaivoon on jo kustu sen verran pahasti, että parempi lähteä porailemaan ihan uusista paikoista. Suurimpia esteitä maahanmuutosta ja kulttuurien kahnauksesta puhumiseen on se, että aihetta kriittisesti käsittelevä leimautuu melkoisen nopeasti tähän matalaotsaisimpaan mouhottajajengiin.

On hyvä kysymys tarvitaanko tällaista puoluetta ensinkään. Itse en näe sille erityisen merkittävää tarvetta, mutta politiikassa kukin valittakoon siitä, minkä tärkeimmäksi kokee. Minä en itke itseäni uneen pelätessäni hysteerisesti islamofasismia, eikä jokainen maahanmuuttajan tekemä rikos saa alahuultani väpättämään sen enempää kuin kotimainen luomu-snägäritappelu. Kukin kampanjoikoon itselleen tärkeän asian puolesta, sehän kai on demokratian ydin.

Positiivista ja negatiivista

Minä olen itse hyvin arvoliberaali ja teknisesti kai kuulun siihen hirvittävään epäisänmaalliseen viherpunavasemmistoon, vaikken mitenkään hirveän vahvasti itseäni sellaiseksi miellä. Pidän muista kulttuureista ja matkailuista, koetan ulkomailla sopeutua paikalliseen kulttuuriin ja mielestäni olisi todella mainiota, mikäli myös Suomessa törmäisi useammin vieraiden kulttuurien edustajiin. Sisämaassa asumisen jälkeen Helsinki oli mielenkiintoinen paikka asua, työmatkalla kun saattoi helposti kuulla viittä kieltä kahden korttelin matkalla. Opiskeluaikaan samassa talossa asui useita eri kansallisuuksia  ja käytävässä oli kivempi haistella afrikkalaista kokkausta kuin silakkapihvien käryä. Ainoa ongelmatapaus oli yläkerran venäläisopiskelijoiden kämppä, mutta aika harvalla taitaa olla soluasuntokokemuksia, joihin ei kuulu ainakin yhtä ongelmallista naapuria. Jossain vaiheessa haluan vielä opiskella arabiaa, sekä tehdä hieman pidemmän reissun Afrikan mantereelle.

Tästä huolimatta minä olen sitä mieltä, että pakolaisia pitäisi mahdollisuuksien mukaan ensisijaisesti auttaa heidän kotimassaan – mieluimmin vielä muilla tavoin kuin vastikkeettomalla kehitysavulla. Suhtaudun myös hyvin nihkeästi selkeisiin elintasopakolaisiin. Maahan muuttava pakolainen tarvitsee alkuvaiheessa apua, myös rahallista sellaista, mutta pidemmän päälle on tultava toimeen samoilla edellytyksillä kuin Suomen kansalaisen. Kiitos, meillä on omat sosiaalipummimme, ei niitä tarvitse erikseen tuoda – ja sama koskee rikollisia. Omista tavoista ei tarvitse luopua, mutta pitää ymmärtää, että täällä valtavirtaväestöllä on eri tavat kuin kotimaassa. Ne tavat tulee oppia ja niitä tulee kunnioittaa, vaikkei niitä itse noudattaisikaan. Järkevällä yhdyskuntasuunnittelulla tulee ehkäistä maahanmuuttajien ghettoutumista niin pitkälle kuin mahdollista, minkä lisäksi maahanmuuttajien rikollisuuteen ja etenkin sen syihin tulee puuttua.

Valtaväestö ja maahanmuuttajat pitää saada kohtaamaan ja tutustumaan myös sosiaalisesti, joka helpottaa sopeutumista aidan kummallakin puolella. Saattaisi ehkäistä näitä Kontioniemi-ilmiöitä, jossa maahanmuuttajat on niin hirveen pelottavia, kun ne on pelaamassa potkupalloa ja roskaakin ja kohta varmaan uikin! Järkkäisivät vaikka sillä uhatulla potkupallokentällä kylätoimikunnan ja maahanmuuttajien välisen futismatsin – lapsille lettuja ja pelin jälkeen uimaan. Tuohon tosin tuskin auttaa mikään, sillä mistään ei löydy niin pikkumielistä ja henkisesti jämähtänyttä porukkaa kuin keski-ikäisistä kylä– ja kaupunginosayhteisöiden jäsenistä.

Ja ihan oikeasti hei, kulttuurirelativismilla on rajansa. Suomen laki ja länsimaiset ihmisoikeuskäytännöt ohittavat maahanmuuttajan kotimaan ja kulttuurin säännökset, tavat, uskonnon ja uskomukset, piste.

Jousto toimii kumpaankin suuntaan

Tämä toimii myös toiseen suuntaan. Voisiko joku antaa nessun niille kaikille reppanoille, joiden maailma kaatui yhden uimahallivuoron menettämiseen. Ehkä heille voi ostaa vaikkapa puhallettavan kahluualtaan, jossa he voivat sillä aikaa polskutella? Suomessa asuva kulttuurivähemmistön edustaja on samanlainen kansalainen ja veronmaksaja kuin kaikki muutkin. Mikäli hänen kulttuurissaan on jotain tapoja, jotka voidaan ottaa huomioon melkoisen pienillä myönnytyksillä, tässä on vaikeaa nähdä mitään muuta kuin periaatteellista känkkäränkkää. Tämä ei tarkoita sitä, että suomalaisen yhteiskunnan pitäisi hypähtää jokaisen kulttuurierosta johtuvan pillinvinkauksen mukaan, mutta jouston pitää toimia kumpaankin suuntaan. Pienet myönnytykset helpottavat sopeutumista ja rauhallista rinnakkaineloa. Sopeutuminen on vaikeaa, ellei toinen puoli anna periksi missään asiassa pienimmälläkään tavalla.

Lopuksi haluaisin sanoa Daniil Harmsia mukaillen, että kaupunkiin voitaisiin kaivaa keskuskuoppa, jonne sitten voitaisiin kolata kaikki tunkkaiset rasistit ja jeesustelevat poliittisen korrektiuden tuuliviirit. Lopuksi kaadettaisiin sammuttamatonta kalkkia päälle ja jätettäisiin tämänkin asian hoitaminen sellaisille maltillisille keskitien kulkijoille, joita kiinnostaa ongelmien ratkaiseminen, ei niiden kärjistäminen ja niistä valittaminen.


Aihetta sivuten:

Ulkomaalaisista jälleen kerran – Ihmiskunta.org

Mitä rasismi on – Jack Honest Saturday Post

Monikulttuurisen yhteiskunnan eri tasot – Octaviuksen ajatuksia

Monikulturismin ja islamin suhde – Monikulturismi

Missä Soini, siellä natsit – PeruSS – Huijarien puolue, vai joukko ”yksittäistapauksia”?

Rasismista – Kullervo Kalervonpoika

Rasismista ja islamin kritisoimisesta – Helvetin puutarha

Mainokset

Vaihtoehtohoidot tarjoavat fiilistelyä terveyden kustannuksella

Posted in Uskomuslääkintä by masinoija on 25/08/2009

Viime viikon lopussa Hesari uutisoi, että maailman terveysjärjestö WHO varoittaa luottamasta homeopaattiseen hoitoon tuberkuloosin, malarian, hiv:n ja vastaavien vakavien sairauksien hoidossa. ”Sokeripillerit ja tislattu vesi eivät ole lääkkeitä, uutiset ysiltä!” ajattelin ja klikkasin ajatuksissani aiheesta herännyttä keskustelua, joka on tietysti aina virhe. Sieltä löytyvä kiukkuisen homeopatian puolustelun määrä löi ällikällä. Onko myös Suomessa todella näin paljon hyväuskoisia ihmisiä?

Homeopatian ja luontaislääkinnän ero

– Miten homeopaatti parantaa krapulan?
– Kaataa Itämereen pullollisen kossua ja juo sitten lasillisen merivettä.

Aivan ensimmäisenä on syytä määritellä, mitä homeopatialla tarkoitetaan. Joskus termiä käytetään virheellisesti kaikista vaihtoehtohoidoista, lähtien kristalli– ja enkelihörhöilystä ja päätyen sinänsä päteviin luonnontuotteisiin ja rohdosvalmisteisiin. Homeopatia on kuitenkin yksi tietty uskomuslääkinnän suuntaus, jossa lääkeainetta laimennetaan vedellä tai alkoholilla niin paljon, ettei siitä jää välttämättä ensimmäistäkään molekyyliä jäljelle. Tätä äärimmäisen puhtaaksi tislattua vettä sitten nautitaan sellaisenaan tai osana sokeripillereitä. Homeopaattisten oppien mukaan tähän tisleeseen jää jonkinlaisia taikavoimia, jotka parantavat sairauksia.

Onko teksti hieman asenteellista? Kyllä. Mielestäni homeopatia on pahimmanlaatuista kusetusta, jolla vaarannetaan ihmisten terveys sitä kautta, etteivät he saa pätevää hoitoa. Samaan sarjaan menevät toki kaiken maailman energia- ja kristallihoidot, mutta ne ovat sikäli harmittomampia, että ne eivät teeskentelekään olevansa asiallista lääketiedettä. Homeopatian tapauksessa pseudotieteille tyypillinen monimutkainen terminologia ja näennäisesti pitävät todistelut saavat maallikon helposti pitämään sitä moderniin lääketieteeseen verrattavana pätevänä hoitomenetelmänä.

Erilaisissa rohdosvalmisteissa ja ravintolisissä ei sinänsä ole mitään vikaa, ovathan suurin osa nykyisistä lääkevalmisteista alun perin kasvi- tai eläinkunnan tuotteita. Luontaislääkintä onkin käytännössä modernin lääketieteen raakamuoto. Rohdosvalmisteet sisältävät tismalleen samoja vaikuttavia kemikaaleja kuin tuotetut lääkkeet, useimmiten hieman vähemmän tai tehottomammassa muodossa. Tämän lisäksi näissä lääkkeissä on myös muita kemikaaleja, jotka apteekin pillereistä on karsittu. Tämä muuten tekee ”minä käytän vain luontaistuotteita kun niissä on vähemmän kemikaaleja” -kommenteista aika koomisia. Joillekin potilaille ja tiettyihin vaivoihin rohdosvalmisteet ovat aivan kohdallaan, esimerkiksi itse käytän ajoittain unettomuuteen valerianavalmisteita. Luontaistuotteet ja niihin liittyvä toiminta kannattaakin erottaa selvästä huuhaatouhusta, jossa kuvioihin tulevat mystiset parantavat voimat.

Luulokin parantaa, tai ainakin helpottaa oloa

Vaihtoehtohoitojen puoltajat mainostavat mielellään niiden tehokkuutta, mutta siinä vaiheessa kun niitä aletaan testaamaan, tämä tehokkuus yleensä mystisesti katoaa. Testaaminen ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, vaan se tapahtuu yksinkertaistaen seuraavasti: laitetaan ukkoja riviin, annetaan osalle lääkettä ja osalle ei, minkä jälkeen katsotaan tapahtuuko muutoksia. Jos lääkettä saaneet paranevat tehokkaammin kuin kontrolliryhmänä toimiva lääkitsemätön sakki, aine selvästikin tekee jotain. Tämän pitäisi olla aika reilu tapa määrittää, toimiiko joku hoito vai ei.

On tunnettu tosiseikka, että jo tieto siitä, että saa lääkettä, voi helpottaa joidenkin potilaiden oireita. Näin voi käydä myös silloin, kun potilas saa oikeasti jotain täysin tehotonta ainetta. Tällöin kyseessä on se kuuluisa plasebo-efekti. Tämä on sikäli mielenkiintoista, että homeopatian, kristallihoitojen ja esirukousten ainoa mitattu tehokkuus on samaa luokka kuin plasebo-efektin. Kun potilas luulee saavansa apua, hänen oireensa saattavat lieventyä henkilöstä ja vaivasta riippuen. Itse hoidolla ei siis ole mitään vaikutusta, ainoa todettu teho on plasebo-efektin ansiota.

Plasebo-efektillä on terminä tarpeettoman huono kaiku. Jos modernin lääketieteellisen hoidon ohessa harjoitettu vaihtoehtohoito saa jonkun henkilön olon tuntumaan paremmalta, todella hyvä juttu hänelle! Ongelma on se, jos uskomushoitoja aletaan tarjoamaan julkisella rahoituksella tai jos niillä korvataan kokonaan tutkittu lääketieteellinen hoito. Jälkimmäinen on hyvin konkreettisella tavalla ihmisen hengellä leikkimistä. Mitä rahoitukseen tulee, vaihtoehtohoidot ja niiden mahdollinen plasebo-vaikutus ovat hyvin henkilökohtaisia ja hankalasti määritettäviä. Niin kauan, kun näiden hoitojen tehoa ei pystytä objektiivisesti määrittämään, niiden käyttämisen tulisi olla potilaan oma henkilökohtainen asia myös taloudellisesti.

Anekdootit ja tutkimukset

Usein vaihtoehtohoidoista keskustellessa joku kertoo esimerkin, jossa vaihtoehtolääkkeestä on hänen mielestään ollut hyötyä joko itselleen tai hänen ystävälleen – Hesarin keskustelu ei ole tästä poikkeus. Kun asiaa ajattelee maalaisjärjellä, tällaisten todistelujen luulisi todistavan hoitomuodon tehokkuudesta, mutta näinhän asia ei ole. Kyseessä on yksittäistapaus, joka ei kerro sairauksien ja niiden paranemisen kaltaisesta monimutkaisesta asiasta oikeastaan yhtään mitään.

Jotta lääkkeen tai hoidon tehokkuudesta voisi sanoa mitään, tulosten pitäisi olla yhdenmukaisia ja toistettavissa. Tietyn hoidon pitäisi systemaattisesti parantaa enemmän tietystä vaivasta kärsiviä ihmisiä kuin puhdas sattuma tai plasebo-efekti. Se, että yksi tai kaksi potilasta paranee silloin tällöin hoidon aikana menee sattuman piikkiin. Tästä syystä tuloksia pitää seurata pitkällä aikavälillä ja suurella potilasjoukolla – kuten modernin lääketieteen tapauksessa tehdään.

Asiaa voi havainnollistaa yksinkertaisella ravintolavertauksella. Kun menee tuntemattomaan ravintolaan ensimmäisen kerran ja saa erinomaista ruokaa, mieleen tulee helposti, että tämähän on loistava syöttölä. Entäpä jos keittiön puolella onkin juuri sinä päivänä lomatuuraaja, joka on vakiokokkia huomattavasti parempi duunissaan?

Yksittäisten ihmisten paranemistarinat ovat näitä lomatuuraajan päiviä, jotka eivät kerro ravintolan todellisesta tasosta yhtään mitään. Kun vakikokki seuraavana päivänä palaa, ruoan taso romahtaa, mutta ellei tätä ole itse toteamassa, mielikuva hyvästä ravintolasta jää muistiin. Ennen kuin ravintolan voi leimata hyväksi ruokapaikaksi, sapuskan taso pitää todeta mahdollisimman monella käyntikerralla hyväksi. Jos metaforaa hieman venytetään, ravintolan arvioiminen hyväksi vaatii sen, että myös kaikki muut voivat toistaa hyvän ruokakokemuksen. Voihan olla, että itse sattuu näyttämään tunnetulta ravintolakriitikolta ja saa eteensä aina paikan parhaat pihvit muiden jäystäessä kengänpohjia.

Tiede on vaikeaa, uskominen helppoa

Henkilölle, jolle tieteellinen maailmankuva on vieras, homeopatian kaltainen pseudotiede ja moderni lääketiede voivat hyvinkin olla samalla viivalla. Lääketiede on vaikea ja monimutkainen ala. Lääkkeiden toimintamekanismien ymmärtämiseen vaaditaan vahvat tiedot kemiasta, biologiasta, fysiologiasta ja vaikka mistä. Tavallisen tallaajan pitää vain uskoa, että lääkärin määräämä troppi auttaa hänen vaivaansa.

Tässä piileekin merkittävä syy vaihtoehtoisten hoitojen viehättävyyteen. Kukaan ei halua tuntea oloaan tyhmäksi tai voimattomaksi, vaan hallita ja ymmärtää tilaansa. Ilman asianmukaisia opintoja lääkkeiden toimintamekanismit ovat efektiivisesti uskonasia, eikä lääkäri voi antaa niistä kouluttamattomalle ymmärrettävää selitystä. Lääketiede on kylmää, vaikeaa ja ylhäältä annettua, mutta entäpä vaihtoehdot? Helposti ymmärrettävää fiilistelyä, jotain jännää ja maagista jossa minua kuunnellaan. Lähellä luontoa ja hieman kiellettyäkin, koska niitä niin kovasti yritetään mitätöidä! Mikä parasta, moni uskomushoito on sellaista, jota voi helposti ymmärtää ja itsekin oppia. Parin viikon korvienpainelu- tai kristallinpyörityskurssi työväenopistossa ja avot, kolmas silmä aukeaa ja mystinen, koululääketiedettä tehokkaampi parantamisen taito on hallussa.

Usein vaihtoehtohoitoja perustellaan sillä, että ne ovat olleet olemassa vuosisatoja tai vuosituhansia. Useimmat huuhaahoidot ovat kuitenkin peräisin 1800 luvun kieppeiltä, mutta osa on vanhempaa perua. Minua kiinnostaisi tosin tietää, pitävätkö nämä ihmiset tehokkaana myös tietyissä Afrikan maissa harjoitettua taikuutta, johon tarvitaan lasten ruumiinosia, tai demonien manaamista luudalla hakkaamalla. Näilläkin käytännöillä on ihan kiitettävästi historiaa, joten samalla logiikalla myös ne ovat sitten toimivaa vaihtoehtotiedettä?

Tiede ei ole erehtymätöntä, mutta se korjaa itseään

Tieteen päämäärä on tuottaa tietoa, joka on mahdollisimman tarkkaa ja lähellä totuutta. Tämä ei tarkoita sitä, että tiede olisi erehtymätöntä, päin vastoin: vanhoja teorioita osoitetaan jatkuvasti vääriksi ja epätarkoiksi, minkä jälkeen niitä korjataan. Tieteellisen tutkimuksen tulee olla avointa, sen tulosten kaikkien toistettavissa ja arvioitavissa. Välillä päädytään harhateille, usein poliittisista, uskonnollisista tai taloudellisista syistä, mutta hissun kissun näistä toilailuista luovutaan kun tosimaailma ei tue teorioita vaikka kuinka niin haluttaisiin.

Tiede myös rakentuu olemassa olevan tiedon harteille. Lääketiede lepää tiukasti kemian, fysiikan, biologian ja muiden luonnontieteiden perustalla. Nämä tieteenalat kertovat miten materia rakentuu, miten kemikaalit reagoivat keskenään ja mitä rooleja niillä on elävässä organismissa. Näille reaktioille määritetään lainalaisuuksia ja sääntöjä, joita tarkkennetaan havaitsemalla tosimaailman ilmiöitä. Kaikki liittyy kaikkeen ja eri alat tukevat ja täydentävät toistensa tuloksia.

Vaihtoehtoisilla parannusmenetelmillä tällaista teoriapohjaa ei ole. Puhutaan energioista ja elinvoimasta ja lääkkeiden parantavista ominaisuuksista määrittämättä, mitä ne ovat, mistä ne tulevat ja minkä sääntöjen mukaan ne käyttäytyvät. Mitään kemian, fysiikan ja biologian kaltaista yhteispeliä esim. homeopatialla, kristalliparannuksella ja rukoilulla ei ole. Näitä energioita ei voi myöskään mitenkään havaita tai mitata. Ne ovat täydellisesti irrallaan kaikesta, mitä maailmasta tiedetään, ja kun niitä yritetään systemaattisesti tarkastella, ne vain katoavat. Toisella puolella kenttää on siis tunnettu säännöstö, jonka lainalaisuuksia kuka tahansa voi tutkia – toisella puolella mystinen ja selittämätön fiilis, joka on parhaimmillaan vielä saatu joltain henkiolennolta.

Salaliittoteoriat – toive yksinkertaisesta ratkaisusta monimutkaiseen ongelmaan

Vaihtoehtohoitojen kannattajilta kuuluu usein väitteitä, että suuret lääkefirmat hautaavat uskomuslääkinnän tehokkuutta todistavia tuloksia tai että on olemassa jokin maailmanlaajuinen lääkärien salaliitto, joka sortaa vaihtoehtotutkijoita. Yleensä siinä vaiheessa, kun pakasta joudutaan vetämään salaliittokortti, ollaan hyvin heikoilla jäillä. Ilkeästi sanoen se myös osoittaa, ettei väitteen esittäjä ihan ymmärrä, miten monimutkainen paikka maailma on ja miten asiat toimivat – tai siitä, miten vaikeaa on organisoida akateemikoita sopimaan edes taukohuoneen kahvinkeittovuorot tai olemaan samaa mieltä, minkä värinen taivas on. Vai vielä täydellisesti toimiva kansainvälinen salaliitto, justiinsa juu.

Kyllä, tutkimuksia haudataan poliittisista, taloudellisista ja aatteellisista syistä. Tämä on valitettavaa, mutta tätä tapahtuu. Piilotetuilla tutkimustuloksilla on kuitenkin tapana tulla esille joko asenneilmapiirin muuttumisen tai sen ansiosta, että joku jossain muualla toistaa kokeen. Yksittäisen tutkimuksen hautaaminen on kuitenkin hyvin eri asia kuin se, että onnistuttaisiin jotenkin piilottamaan kokonainen uusi tieteen haara. Ero on sama kuin siinä, valehteletko baarissa sokkotreffipartnerillesi ikäsi vai pystytkö tekeytymään ulkonäköä ja ääntä myöten Sean Conneryksi.

On aivan täysin absurdia ja lapsellista olettaa, että kaikki maailman lääkärit olisivat yhteisessä salaliitossa vaihtoehtohoitoja vastaan. Ajatelkaa nyt, mikä tieteellinen sensaatio se olisi, jos joku pystyisi kiistattomasti todistamaan kristalliparannuksen tai homeopatian todellisen tehon – käytännössä löytämään täysin uusia luonnonlakeja, jotka kumoavat kaiken nykyisen tiedon fyysisestä maailmasta. Kyseinen henkilö olisi välittömästi maailmankuulu tiedemies, päätyisi historiankirjoihin ja elelisi loppuikänsä rikkaana miehenä tai naisena. Yksittäisillä lääkkeillä tienataan miljoonaominaisuuksia, joten entäpä kokonainen terapia-ala? Millä tavoin tämän piilottelu olisi kannattavampaa kuin sen kaupallistaminen?

Jos tällaisia tuloksia olisi, ne olisi jo esitelty. Sen sijaan testit osoittavat kerta toisensa jälkeen, etteivät uskomushoidot yksinkertaisesti toimi. Kirjoitus on seinällä, sopii lukea.

Jännitystä arkeen ja syvyyttä maailmaan

Minä en ole fanaattinen ”tiedeuskovainen”, kaukana siitä. Mielestäni olisi aidosti ihan siistiä, mikäli uskomuslääkintä ja tietyt paranormaalit ilmiöt osoittautuisivat todeksi. Ei kuitenkaan niin siistiä, että alkaisin toivomaan asiaa niin paljon, että objektiivinen suhtautuminen maailmaan katoaa. Nuorempana jaksoin lueskella hyvinkin paljon kaikesta alaan liittyvästä, lähtien kummituksista ja päätyen ufoihin, psyykkisiin voimiin ja tietysti okkultismiin. Sitä mukaa kun ikää sekä tietämystä luonnontieteistä, psykologiasta ja maailman menosta karttui, usko – ja mikä kiinnostavampaa – tarve yliluonnollisuuksiin haihtui samalla tahdilla. Esimerkiksi biologian ja tähtitieteen opiskelu sai näkemään maailman aivan eri silmin ja todella ihmeellisenä paikkana. Tähtien, eksoplaneettojen, solubiologian, mikrobien, planeetan laajuisten sääilmiöiden ja muiden vastaavien rinnalla kummitukset ja kristallivoimat tuntuvat aika hölmöiltä ja ohkaisilta jutuilta – sekä tietysti epätodennäköisiltä.

Tältä pohjalta on helppoa ymmärtää vaihtoehtolääketieteen viehätys. Elämä modernissa ja maallistuneessa maailmassa on henkisesti monin tavoin raskasta. Työ on usein abstraktia puurtamista ja kauppajonon, toimiston ja TV:n ääressä vietetyn illan ympäriltä on usein hankalaa löytää mitään syvempää maagista kokemusta elämästä. Tämä on eräs koukku, johon vaihtoehtohoidot ja uskomukset tarttuvat. Ne tarjoavat lupauksen jostain jännästä, jostain arkitodellisuuden ulkopuolisesta hengellisestä maailmasta. Ne tarjoavat harjoittajilleen voimia, joita muilla ei ole, sekä pientä kapinaa: moderni lääketiede ei näitä hyväksy, mutta ähäkutti, teenpäs kuitenkin.

Tällainen fiilistely muodossa tai toisessa on elämän suola. On kuitenkin valitettavaa, jos sitä tehdään ihmisten terveyden kustannuksella.


Aihetta sivuten:

WHO: Homeopatia ei ole lääke – Paholaisen asianajaja

Kaivatut kiropraktiikkatodisteet julkaistu – Paholaisen asianajaja

hömelöpatiaa – Fun Pastimes for Stupid Children

WHO toteaa: Homeopatia ei ole hoitokeino – Sceptics United

Defending Isagenix: A Case Study in Flawed Thinking – Science-Based Medicine

Halla-aho oikeudessa – eli kelpo kestit trollille

Posted in Maahanmuuttajat, Sananvapaus by masinoija on 25/08/2009

Neekeri- ja muslimikriitikoiden suurmestari Halla-aho on tänään oikeudessa nettikirjoittelustaan. Luulisi, että tällaisesta asiasta pitäisi olla iloinen, mutta ei. Koko oikeudenkäynti on juuriaan myöten tarpeeton ja typerä virhe ja oli tuomio mikä tahansa, Halla-Aho fanipoikineen päätyy voittajaksi.

150px-DoNotFeedTroll.svg

Miksi? Hyvin yksinkertaisesti siitä syystä, että suuri osa syytteistä on täyttä puppua ja juuri sellaista kaksinaismoralismia, jollaista Halla-Aho kirjoituksillaan kalasteli. Käräjillä käsiteltäviä kommentteja on aidosti irrotettu asiayhteydestään, jonka pitäisi olla täysin selvää jokaiselle lukutaitoiselle, joka on jaksanut aivojaan Scriptan kaltaisella mukanokkelalla kiukuttelulla vaivata. Lisäksi voidaan keskustella siitä, onko uskonrauhan häiritsemistä käsittelevä pykälä nykyisellään ristiriidassa sananvapauden kanssa ja pitäisikö tähän maailmanaikaan enää käydä jumalanpilkkaoikeudenkäyntejä missään muodossa tai minkään uskonnon ympäriltä (ja tämä kommenttina uskonnolliselta ihmiseltä). Uskonrauha on toki konkreettisimmillaan tärkeä asia, eikä kellään ole toki asiaa häiritä toisten hartaudenharjoituksia, mutta sen vaatiminen, ettei uskonnosta saisi sanoa mitään negatiivista… no huh huh. Halla-ahon pedofiili-islam-kommentit olivat toki mauttomia ja lapsellisia provokaatioita, mutta mauttomuus ei ole rikos.

Syyttäjälle olisi ennen käräjille käymistä pitänyt esitellä termi trolli, sillä sellaista tässä nyt ruokitaan. Halla-aho on kerjäämällä kerjännyt huomiota ja sitä tämä oikeudenkäynti nyt tarjoaa oikein hopeavadilla – vieläpä sellaisessa muodossa, joka heittää saavitolkulla vettä Halliksen ja fanipoikaklubin myllyyn. Oikea tapa käsitellä tällaista lällättelijää olisi ollut vaivaantunut kuoliaaksi vaikeneminen sen sijaan, että äijän naamataulua olisi saanut ihailla pitkien lehdistöä jo useamman vuoden ajan. Tämä on sikälikin valitettavaa, että tyyppi ei ole edes etäisesti surkuhupaisalla tavalla viihdyttävä, toisin kuin aateveljensä Pekka Siitoin ja Seppo Lehto.

Oli miten oli, Halla-aho ja fanipojat ovat nyt saaneet juuri sitä mitä halusivatkin: ilmaista huomiota ja osoituksen siitä, että sananvapauden periaatteet ja lukutaito ovat Suomessa heppoisella pohjalla, ihan Julkisen sanan neuvostoa myöten

Hei, ihan oikeesti nyt – jos niin Electronic Frontier Finland, Homma-foorumi ja suuri osa vasemmistoliberaaleista ovat yhtä mieltä siitä, että tämä käräjöinti on hanurista, kyllä jossain on mätää ja pahasti.


Aihetta sivuten:

Oikeudenkäynti – Scripta

Viimeinen voitelu – Jukka Hankamäki

Loukkaamistarkoituksesta – Oula Lintula

Halla-aho saa mitä ansaitsee – pekkasiikala

Helsingin yliopiston oikeussosiologian dosentti Johan Bäckmanin raportti Jussi Halla-ahon oikeudenkäynnistä – Suomen antifasistinen komitea ”SAFKA”

140. Halla-ahon oikeudenkäynti – Jyrki Virolainen