Eikö ketään edes hävetä

Prostituution laillisuuskysymykset

Posted in Seksuaalisuus, Surrealistisen logiikan äärellä, Valtiovalta by masinoija on 18/09/2009

Seurasin vuonna 2005 mielenkiinnolla eduskuntaväittelyä, joka koski seksin ostokieltoa. Keskustelu oli kieltämättä kiehtovaa, sillä harvoin olen nähnyt samassa leirissä niin erilaista porukkaa. Seksin ostokieltoa nimittäin vastustivat mm. seksityöntekijät, poliisi, Stakes ja evankelis-luterilainen kirkkokin. Oli jotenkin tragikoomista seurata ostokiellon puolustajien taistelua aatteensa puolesta. Mielestäni täytyy olla erityislaatuisen himmeä tyyppi, jos kokee olevansa oikeassa sellaista rintamaa vastaan, jossa ovat mukana teon tekijä, teon haittapuolien siivoaja ja se taho, joka tuomitsee itse teon moraalittomaksi.

Mikä on minun kantani? Itse olen tässäkin asiassa sellainen epäkiitollisen keskitien kulkija, joka haluaisi tunnustaa ilmiön realiteetit ilman sen ihmeempää idealismin paloa suuntaan tai toiseen, sekä yksinkertaisesti minimoida ilmiön haittapuolet niin hyvin kuin se realistisesti on mahdollista. Tältä pohjalta en ole nähnyt ensimmäistäkään hyvää perustelua sille, miksi prostituution pitäisi olla laitonta.

On ihan selvää, etteivät kiellot pure. Onko historiassa aikaa, paikkaa tai ideologiaa, jolloin prostituutioita ei olisi ollut olemassa? Isompi kysymys tietysti on, millä perusteella prostituutio pitäisi ylipäänsä kieltää?

Asiallinen keskustelu aiheesta on vaikeaa, koska se herättää melkoisen määrän tunteita ja sumeaa logiikkaa. Edelliseen blogimerkintääni sain kommentin, jossa käytiin kuvaavasti läpi parikin perushölmöyttä. Mukana oli hieman verhottuna aina yhtä nokkela ”öhö öhö taidat itse ostaa nusua / olla pedofiili / warettaa kaiken musiikkisi kun olet niin kiinnostunut prostituutiosta / lapsipornosuotimesta / tekijänoikeuksista” sekä aina yhtä mahtava ”jos prostituutio pitäisi laillistaa niin eikö samalla logiikalla sitten murhaaminen, ylinopeuden ajaminen ja varastaminen”. Ihan oikeasti, tuo ensimmäinen on aihepiiristä riippumatta yhtä nokkela kommentti kuin ”itse olet kakkapylly”, ja toinen taas… Noh, minä toivon että sen väittäminen, ettei ymmärrä eroa vaikkapa mietojen huumeiden, murhan, prostituution ja varastamisen laillistamisessa on tahallista älyllistä epärehellisyyttä. Mikäli ihan oikeasti tarkoittaa tuota, on ehkä parempi mennä jonnekin juttelemaan vaikka hattivateista.

Mikä prostituutiossa on pielessä?

Ihan ensin tietysti pitäisi määrittää, mikä prostituutiossa on pielessä – miksi se ylipäänsä pitäisi kieltää, vai pitäisikö? Perusargumentteja ovat ne, että prostituutio on syntiä ja Jumala heittää kuumalla kivellä päähän, prostituutio on minun mielestäni inhottavaa ja väärin joten se pitäisi kieltää  ja että joka kerta kun patriarkaatti maksaa seksistä, se on raiskaus. Nämä kaikki voidaan sivuuttaa asiakeskustelun kannalta merkityksettömänä kohkaamisena.

Suurin ongelma prostituutiossa – joka ei muuten koske vain naisia, vaan myös miehiä ja trans-sukupuolisia – ovat nähdäkseni tilanteet, jossa alalle pakotetaan, painostetaan ja kiristetään ihmisiä. Tämä on aivan yksiselitteisen väärin. Seksuaalinen itsemääräämisoikeus on yksi eettisen yhteiskunnan peruspilareista, joihin ei tule millään tavalla kajota. Mitä tahansa ihminen seksuaalisuutensa saralla tekee, sen tulee olla hänen oma päätöksensä, johon kuuluu oikeus sanoa ”ei”. Toinen merkittävä ongelma on laittoman prostituution taustalta löytyvä järjestäytynyt rikollisuus: ihmiskauppa, huumekauppa, parittaminen ja niin edelleen. Nämä seikat liittyvät tiiviisti yhteen.

Jos edellinen olisi koko kuva prostituutiosta, kielto olisi perusteltua, mutta näin yksinkertaistahan se ei ole. Entäpä ne alalla vapaaehtoisesti olevat?

Seksityö uravalintana

Seksuaalisuus on useimmille ihmisille enemmän tai vähemmän arka asia, eikä useimmille tule mieleenkään, että jotkut suhtautuvat seksuaalisuuteensa melkoisen rennosti tai jopa funktionaalisesti. Yleinen käsitys seksityöläisestä on se, että kyseessä on aina alistettu nainen, joka on alalla vastoin tahtoaan, vaikka muuta väittäisikin. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Kaikkialla, myös Suomessa, on miehiä ja naisia, jotka ovat valinneet seksityön tietoisesti ammatikseen.

Joillekin ajatus siitä, että harrastaa seksiä vapaaehtoisesti vieraiden, mahdollisesti rumien, lihavien ja haisevien ihmisten kanssa on käsittämätön. Jos jo sekasaunaan tuleminen alasti tuntuu hieman vieraalta, on helppo ajatella, että seksin antaminen maksusta on automaattisesti iljettävä ja ahdistava asia. Varmasti se sitä joskus onkin, mutta noh – jotkut siivoavat teurastamojätettä, jotkut ovat viemärisukeltajia ja jotkut Iltalehden tai Ilta-Sanomien toimittajia. Ihmisillä on erilainen sietokyky erilaisiin vastenmielisiin asioihin. Jotkut pitävät seksityötä paskaduunina siinä missä muitakin, jotkut kertovat nauttivansa siitä kuten mistä tahansa työstä.

Jokainen seksityöntekijä ei ole voimaton uhri. Niin kauan kuin kyseessä on oma henkilökohtainen valinta, on vaikea nähdä, mikä tilanteessa on pielessä. Tällöin on myös vaikeaa nähdä, että kyseessä olisi seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta luopuminen – henkilö itse on valinnut työnsä. Tämä on reilun kaupan seksityötä,  vapaaehtoiselta työläiseltä vapaaehtoiselle ostajalle. Asiakkaat etsitään esimerkiksi internetin kautta, penniäkään ei mene parittajalle tai muille rikollisille ja (toivottavasti) verotkin tulevat maksettua.

Katukuva kauniiksi, viis seurauksista

Seksin kategorinen ostokielto on tullut voimaan mm. Ruotsissa ja Norjassa, ja se näyttää varmasti hyvältä katukuvassa. Jonkin asian kieltäminen on toimenpiteenä yksinkertaisimmankin äänestäjän ymmärrettävissä ja kun seksikauppa ei ole avointa, se on poissa silmistä ja poissa mielestä. Poliittista pääomaa kolisee ja fiilis on kova: nyt me ollaan tehty jotain asialle!

Ruotsalaisten seksityöntekijöiden mukaan tilanne on kuitenkin entistä huonompi nimen omaan huono-osaisimmilla prostituoiduilla.  Laittomasti maassa olevat puolestaan uskaltautuvat entistä huonommin  hakemaan apua, edes lääketieteellistä sellaista. Ongelmat kertautuvat ja rikollisten ote heistä on entistä tiiviimpi. Kiristäminen, hakkaaminen ja uhkaileminen on ihan ok, sillä viranomaisten puheille ei ole asiaa. Toisaalta niillä, jotka pyörittävät itse omaa toimintaansa, toiminta jatkuu entiseen malliin.

Mikä on siis kiellon nettovaikutus? Seksityöntekijöiden  olot ovat aiempaa huonommat, rikolliset tienaavat yhä ja kauppa käy edelleen. Hiphei.

Missä mennään Suomessa?

Suomessa vuonna 2006 voimaan tulleen lain mukaan ostaminen on laillista yksityisiltä toimijoilta, mutta ei parituksen tai ihmiskaupan uhreilta. Tämä kuulostaa paperilla todella hyvältä, mutta käytäntö mättää.

Prostituoitujen tukipisteen ja Helsingin rikospoliisin mukaan asiakkaat eivät enää uskalla rangaistuksen pelossa antaa ilmi tilanteita, joihin saattaa liittyä paritusta tai ihmiskauppaa.  Rangaistuksia on vaikea jakaa, sillä syyllisyyttä on vaikea todistaa. Paritusjutuissa ei myösk ään voida kuulla seksin ostajia todistajina, sillä he käytännössä todistaisivat itseään vastaan.

Kaduilta toimivien prostituoitujen asema on huonontunut: nopeat ja hätäiset kauppatilanteet ovat lisääntyneet, joka lisää riskiä väkivaltaisen asiakkaan uhriksi joutumiselle. Tämä osoittaa hyvin, miten monisyisestä tilanteesta on kyse: yksinkertaisilla kielloilla voi olla monitahoisia seurauksia.

Reilun kaupan seksiä

Oma näkemykseni on, että haitallisten lieveilmiöiden minimoimiseksi prostituution tulee olla laillista ja yhteiskunnan säätelyssä. Jokainen vapaaehtoinen ja valvonnassa toimiva seksityöntekijä syö markkinoita ja pohjaa rikolliselta toiminnalta, ihmiskaupalta ja pakon alla tapahtuvalta prostituutiolta. Seksialan työn pitää olla yhteiskunnan valvottavissa ja säännösteltävissä ja työterveydenhuollon ja vastaavien etujen tule olla vähintään samalla tasolla kuin muissakin ammateissa.

Edellisen blogimerkinnän kommentissa kirjoittaja toi esille seuraavan varsin ahdistavan tapauksen:

Yksi eräällä rajatulla keskustelupalstalla kirjottava ihminen kertoi aiemmin myyneensä itseään siksi, että klassisten lapsuuden hyväksikäyttökokemusten takia hän katsoi, ettei hänellä ole oikeutta sanoa ei hänen ruumiiseensa kajoajille eikä siitä ole mitään hyötyä, joten miksi edes yrittää. Joten jos joku asiakas vaati häntä tekemään jotain mitä hän ei halunnut tehdä, hänen reaktionsa oli alkaa voimattomuuttaan itkeä. Ainakin tämän ihmisen kohdalla ei voi todellakaan puhua vakaasta tahdosta ja vapaaehtoisuudesta.

Laillisuuden mukanaan tuoman valvonnan toivoisi pureutuvan ihmiskaupan lisäksi myös juuri tällaisiin tapauksiin. Jos tällaisen henkilön keskustelukumppanina on joku muu kuin parittaja-Sergei ja Spiidi-Kake Kurvista – sanotaan vaikka työterveyslääkäri tai tukipisteen työntekijä – voisi helposti kuvitella, että elämän ja ongelmien syrjästä saa vähän paremmin kiinni. Viranomaisilta ei tarvitse piiloutua, vaan tarvittaessa voi hakea myös ammattiapua ilman pelkoa siitä, että poliisi kolkuttaa ovelle.

Abstrakti vastustus ostamiseen ja myymiseen

Prostituutioita vastustetaan usein myös melko abstrakteista näkökulmista, johon syyllistyvät useimmiten aatteelliset kristilliset- tai feministijärjestöt. Ollaan huolissaan naiskuvasta kokonaisuutena tai siitä, mikä on suomalaisen miehen vointi ja suhde hänen perheeseensä, jos kerran prostituoitujen luona pitää käydä. Mitä jälkimmäiseen tulee, onko tämä mieskuvasta huolehtiminen pakko tehdä heikko-osaisimpien prostituoitujen kustannuksella? Eikö kannattaisi huolehtia ensin hyväksikäytettyjen hyvinvoinnista ja alkaa sitten parantaa sitä miesten asemaa? Jos jälkimmäinen tehdään tarpeeksi hyvin, eikös se sitten tällä logiikalla söisi asiakaspohjan prostituutiolta, oli se laillista eli ei.

En myös oikein ymmärrä, miten vapaaehtoisen ja itsenäisesti toimivan naisprostituoidun toimintaa voi nähdä naisvihamielisenä tai jotenkin feminististen arvojen vastaisena. Eikö nainen tässä tilanteessa ole nimen omaan se vahva toimija? Tilanne on tietysti täysin toinen, jos kyseessä on parittajan tallissa (puoli)väkisin oleva henkilö. Epäselväksi jää myös, miksi myös mies- ja transsukupuolinen prostituutio pitäisi kieltää feministisin perustein? (Feministisessä ajattelussa minun käsitykseni tasa-arvosta olisivat lähinnä individuaalifeminismiä tai anarkofeminismiä.)

Väkisin tulee mieleen se, etteivät noiden mielipiteiden edustajat ole oikeastaan kiinnostuneita prostituoitujen hyvinvoinnista tai koko ilmiöstä tosimaailmassa. He haluavat ajaa omaa pointtiaan, olla oikeassa, käyttää aihepiiriä retorisena välineenä ja filosofoida – viis siitä, mitä reaalimaailmassa tapahtuu.

Seksityöläinen erityisryhmien auttajana

Seksityöläisten julkisuuskuva on hävyttömän huono kun huomioidaan se, millaista apua he voivat antaa tietyille ihmisryhmille. Yleisen kapeakatseinen kuvahan on se, että huorissa käyvät vain merimiehet ja sikasovinistit, jotka pettävät vaimoaan. Tämä ei todellakaan ole koko kuva siitä, millaiset ihmiset käyttävät seksityöläisten palveluja.

Prostituoitujen asiakkaina on myös yksinäisiä, ujoja, kenties jollain tavalla vammaisia tai ihan vain rumia ihmisiä, joilla ei yksinkertaisesti käy flaksi vapailla markkinoilla. Henkilökohtaisesti minulta ei löydy kuin kunnioitusta niille seksityöntekijöille, jotka ottavat asiakkaakseen etenkin tällaisia ihmisiä. Työ ei varmasti ole helppoa, mutta etenkin näille asiakkaille mahdollisesti ainoa tapa toteuttaa seksuaalisuuttaan, joka on kuitenkin ihmiselle äärimmäisen perustavanlaatuinen tarve. On vaikea nähdä, miten seksin ostaminen vapaaehtoiselta seksityöntekijältä on esimerkiksi tässä tapauksessa moraalitonta, epäeettistä tai seksin myyjää halventavaa.

Vai onko ajateltava jotenkin niin, että näiden ihmisryhmien pitää vain kärsiä vammansa tai henkisten ja fyysisten ongelmiensa lisäksi myös siitä, etteivät he pysty toteuttamaan biologiselta kannalta perustavanlaatuisinta viettiään? Tämä vain siksi, koska se on jonkun kolmannen osapuolen mielestä jollain abstraktilla tavalla väärin.

Asiat asioina, mielipiteet omalla ajalla

Prostituution lakikysymykset ovat varsin hyvä kenttä sumean ja emotionaalisen päätöksenteon bongailuun. Tasa-arvoasiat ja ihmisoikeudet ovat minulle tärkeä asia, ja itselläni tekeekin pahaa se, että nämä ohitetaan toivomuspohjaisen politikoinnin avulla – eli kieltämällä jotain ja ajattelemalla, että jos me ihan hirveesti toivotaan ja halutaan, paha ilmiö katoaa, eikä sitä tarvitse ajatella.

Jos yhteiskunnalliseen ja teknologiseen kehitykseen laitettaisiin puolet siitä energiasta, mitä vuosittain kulutetaan toisten ihmisten seksuaalisuuden ja moraalin kyttäämiseen, meillä olisi maailmanrauha ja minä naputtelisin tätä Marsissa.

Kirjoittaja on toistaiseksi maksanut seksinsä luonnossa.


Aihetta sivuten:

Turpa kii kun mä autan sua – Punaisen diivan blogi

Poliisi tarjoaa patukkaa – Seksualistin päiväkirja

Bongaa parittaja – Seksualistin päiväkirja

Seksin ostokielto voimaan Norjassa – Markus Janssonin blogi

Seksin ostokielto heikentäisi prostituoitujen asemaa – Kasvi.org

”Vapaaehtoista” vai ”pakotettua” riistoa – Venla Hiidensalo

Seksinostokiellosta – Oli sitten pakko koskea kun kiellettiin

Tanskan vasemmiston viha perusoikeuksia kohtaan – Pravda – totuuden toinen puolikas

Taisi tulla sanottua – Larkon havaintoja

Miksi valitsin ”maailman vanhimman ammatin”? – Ellit

Huorapäiväkirja

Advertisements

28 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Anonyymi said, on 18/09/2009 at 20:16

    ”ja jotkut Iltalehden tai Ilta-Sanomien toimittajia”

    Hahaa!

    ”Jos yhteiskunnalliseen ja teknologiseen kehitykseen laitettaisiin puolet siitä energiasta, mitä vuosittain kulutetaan toisten ihmisten seksuaalisuuden ja moraalin kyttäämiseen, meillä olisi maailmanrauha ja minä naputtelisin tätä Marsissa.”

    Mihin tarkoitukseen laittaisit toisen puolen? ;-)

    Kiitos kirjoituksesta. Tyyliseikkana eli makuasiana – minua lievästi häiritsee, että käytät kahteen kertaan alaotsikkoa reilun kaupan seksiä. Otsikko on sinänsä juuri sitä, mistä pitääkin puhua, mutta tuplasti käytettynä heikentää käsitystä tekstin jäsennyksestä.

    Lisäksi en välttämättä sekoittaisi asiaan ”ujojen” ym. seksuaalisia tarpeita ollenkaan – sehän ei ole mikään erityinen peruste vapaaehtoisen prostituution sallimiselle eikä kieltämiselle, eikä toisin sanoen vaikuta perusargumenttiin sinänsä suuntaan tai toiseen. Jokaisella ilmiöön osallisella on joka tapauksessa omat syynsä ostaa tai myydä seksiä, eikä seksistä maksaminen vapaaehtoiselle myyjälle voine olla tuomittavampaa vain sillä perusteella, että ilman rahaakin kävisi ”flaksi” – mutta juuri muuta moitittavaa ei tekstistä sitten löydykään.

    Tuen voimakkaasti vaatimuksia prostituoitujen työterveyshuollosta.

  2. Anonyymi said, on 19/09/2009 at 12:37

    Aihetta sivuten, yksi lisää tähän keskusteluun:
    Turpa kiinni kun mä autan sua – Saija Jokela

  3. Matti said, on 20/09/2009 at 10:42

    Prostituutio mahdollistaa pettämisen ilman pelkoa kiinnijäämisestä. Prostituoitu ei esimerkiksi soittele ja tekstaile ikävissä tilanteissa tai ota yhteyttä asiakkaan kumppaniin. Enemmistön eli pitkäkestoisessa suhteessa elävien tai sellaiseen pyrkivien kannattaa liittoutua prostituutiota vastaan. Hintana tästä on vain se, että muutaman likaisen, huonolaatuisen ilotytön asema heikkenee jonkin verran ja seksuaalisesti syrjäytyneet miehet joutuvat masturboimaan (mikä huutava vääryys). Edellisen ryhmän koko voidaan minimoida ennaltaehkäisevillä eli yleiseen huono-osaisuuteen kohdistuvilla toimenpiteillä.

  4. masinoija said, on 20/09/2009 at 11:48

    Matti:

    EDIT: Anonyymilta tuli hyvä pointti: kommenttisi oli ainakin ennen päivän toista kahvikupillista helppo lukea niin, että argumentoit siinä omia mielipiteitäsi – jos näin ei ole, pahoittelut vastauksen kärkevästä sävystä!

    ***

    Kokonaisuutena alkaa epäilyttää, että tämä kommentti oli trolli, mutta vastaanpa nyt kuitenkin.

    ”Prostituutio mahdollistaa pettämisen ilman pelkoa kiinnijäämisestä. Prostituoitu ei esimerkiksi soittele ja tekstaile ikävissä tilanteissa tai ota yhteyttä asiakkaan kumppaniin. Enemmistön eli pitkäkestoisessa suhteessa elävien tai sellaiseen pyrkivien kannattaa liittoutua prostituutiota vastaan.”

    …eli koska Mattia pelottaa se, että häntä saatetaan pettää (tai hänelle tulee kiusaus pettää?) parisuhteessa, on ihan ok tuomita ihmisiä käytännössä seksuaaliseen orjuuteen ja kaataa rahaa organisoidulle rikollisuudelle, vaikka tilanteen voisi korjata suhtautumalla asiaan järkevästi ja realiteetit tunnustaen, ei tunteella. Selevä. Et ilmeisesti ole kovin hyvä tekemään eroa sellaisten asioiden välillä joista et pidä ja toisaalta sellaisten joiden voi katsoa objektiivisesti olevan väärin?

    Haloo. Jos pettämisen pelko on ylin argumentti tässä, kannattaa mennä hieman itseensä. Jos parisuhteessa on pakko pettää, se on melkoisen vaivatonta ihan ilmaiseksi.

    ”Hintana tästä on vain se, että muutaman likaisen, huonolaatuisen ilotytön asema heikkenee jonkin verran ja seksuaalisesti syrjäytyneet miehet joutuvat masturboimaan (mikä huutava vääryys). Edellisen ryhmän koko voidaan minimoida ennaltaehkäisevillä eli yleiseen huono-osaisuuteen kohdistuvilla toimenpiteillä.”

    Odotan mielenkiinnolla Matin ehdotuksia toimenpiteiksi, miten esimerkiksi vammaisten tai rumien ihmisten määrä minimoidaan? Lisäksi minua kiinnostaa se rajanveto, missä vaiheessa ihminen on niin likainen ja huonolaatuinen, että Matin mielestä on ok poistaa häneltä seksuaalinen- ja muu itsemääräämiskyky, sekä syytää rahaa rikollisille.

    Seksi on siitä jännä juttu, että se ei ole niin kovin tärkeä asia niin pitkään, kun sitä saa – ja siitä asemasta on aina helppoa jeesustella. Jos masturbointi riittäisi täyttämään ihmisten seksuaaliset tarpeet, ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon jo esihistoriassa. Suosittelen lukemaan esimerkiksi vammaisilta tulleita kommentteja tuosta seksinostolaista, löytynevät vielä jostain päin nettiä. Oli melkoisen riipaisevaa luettavaa.

  5. Anonyymi said, on 20/09/2009 at 13:03

    Ymmärrän Matin kommentin kokonaisuuden huomioiden toisin kuin masinoija tällä kertaa ymmärsi. Näkisin, että Matti lähinnä kertoo lievän kyyniseen sävyyn, miksi hänen nähdäkseen prostituutiota näyttää yhteiskunnassa olevan niin helppo (tietoisin tai tiedostamattomin motiivein) vastustaa, ei niinkään sano, että näin hänen mielestään tulisi toimia.

    Voin olla väärässä, mutta pidän sitä epätodennäköisenä. Matti tarkentanee tarvittaessa.

    (Tämä tulkinta ei sinänsä muuta masinoijan vastauskommentin argumenttien merkitystä, ainoastaan kohdistaa niiden kärjen muualle kuin Mattiin.)

  6. Ninny said, on 23/09/2009 at 11:41

    Alkuperäinen blogikommentissa ollut kysymykseni ”miksi maksullista seksiä yleensäkin pitäisi olla tarjolla” jäi vastaamatta, kun sinulla oli niin kiire lyödä vasta-argumenttien esittäjiin hihhuli- tai feministileimoja. Eli? Likakaivot on pakko tyhjentää, muuten tulee oikeasti ongelmia, joten jonkun on se tehtävä. Mutta miksi ihmeessä jonkun pitäisi sitä paskaduunia duunata, että myy itseään? Mikä siitä tekee välttämätöntä? Ja tässä tietysti aina se vakiohöpöhöpövastaus, kun rumat tai vammaiset ei muuten saa.. juu juu, kuinka moni asiakas oikeasti on vammainen ja kuinka moni tuikitavallinen perheeisä?

    Vastustan prostituutiota siksi, että minusta jokaisen pitäisi saada harrastaa seksiä ilmaiseksi ja vapaasti niinkuin haluaa, kunhan ei vahingoita toisia (eli aina vapaaehtoisesti, omasta halustaan, siksi että haluaa, mitä sitten haluaakin). Jos tavalliset naiset (ja miehet) saisivat naida vapaasti silloin kun haluavat kenen kanssa haluavat ilman huoraksi leimaamista (ironista eikö totta!), kenenkään ei tarvitsisi yrittää myydä kyseistä asiaa hyödykkeenä. Se vasta luomua olisikin. Jos seksiä pitää ostaa rahalla, se ei enää toimi halusta, vaan käytännön pakosta. Jos joku oikeasti tykkää mennä sänkyyn itselleen vastenmielisten ihmisten kanssa, niin siitä vaan, mutta ei siitä pidä rahaa ottaa.

    Eri asia sitten, jos haluaa jotain sellaista, mihin kukaan ei ilmaiseksi suostu. Pitäisikö sellaiseenkin olla oikeus? Ja jos, niin millä perusteella?

    Kovin mielellään masinoija viljelee ilmaisua ”älyllinen epärehellisyys”. Ikävää vain, että se ei toimi selityksenä joka kerta kun joku on kanssasi eri mieltä. Ikävää navan alle lyömistä tuo, samoin kuin nämä iänikuiset hihhuli- ja feministileimasimet. Eikö joku oikeasti voi vastustaa prostituutiota siksi, että on seksimyönteinen?

  7. anonyymi said, on 23/09/2009 at 12:11

    Ninny, tuntuu siltä että sekoitat prostituution parittamiseen ja orjuuttamiseen. Likakaivot pitää ehkä tyhjentää mutta ei siihenkään ketään saa pakottaa. Kysymys ei kuulu miksi maksullista seksiä pitäisi olla tarjolla (vaikka esim. vammaisten tarpeet ovat oikeasti hyvä vastaus siihen) vaan kysymys kuuluu miksei sitä saisi tarjota.

  8. masinoija said, on 23/09/2009 at 13:47

    Ninny:

    Tuu nyt alas sieltä ristiltä, siellä vetää ja naulatkin on ruosteessa.

    Et voine kiistää, että kommentissasi olleet pointit olivat aika pitkälle saivartelua ja retoriikkaa – siis juurikin sitä älyllistä epärehellisyyttä, jolla lyömisestä minua syytät. Minä en todellakaan halua lyödä kaikkia itseni kanssa eri mieltä olevia minkäänlaisella leimalla. Leimat ja nimetyt ideologiat ovat mielestäni hanurista – niistä tulee käsitteitä, jotka peittävät alleen varsinaiset pointit. Sinun kommenttisi kohdalla kyseessä oli ns. Eppu Normaali -tilanne: ”kun nakkikioskilla soitat poskea, poskeen alkaa koskea”. Argumentoit alkuperäisessä kommentissasi minun näkökulmastani huolimattomasti ja puhuit typeriä. Nyt kun karistit turhat saivartelut ja lässytykset, voidaan puhua ihan asiasta.

    Mutta ihan oikeasti, tällaisista yhteiskunnallisista asioista puhuttaessa minua ei kiinnosta keskustella pointeista, teorioista tai periaatteista. Minua kiinnostaa keskustella ihmisistä, käytännöstä ja siitä, millä tavalla pitäisi nyt tässä maailmassa ja tässä hetkessä ihan konkreettisesti toimia, että voitaisiin ottaa askelia kohti sitä maailmaa, jossa ihmiset saavat elää ja toteuttaa itseään vapaasti.

    Arvaas mitä – olen kanssasi täysin samaa mieltä. Mielestäni on ihan perseestä, että maailmassa on ostoseksiä sen sijaan, että kaikki turpavärkkiin, sosiaalisiin taitoihin, terveystilanteeseen ja puoluekantaan katsomatta saisivat toteuttaa itseään seksuaalisesti ihan luomuna. Mutta tiedätkö mitä? Tämä mielipide on tässä maailmantilanteessa haihattelua. Se voi olla todellisuutta joskus, mutta reaalimaailmassa pitää edetä askel askeleelta. Tuohon ideaalitilaan ei voida tuosta vain hypätä, ja maksuseksin kieltäminen sen takia, että mulla on ältsin makee ajatus ideaalimaailmasta on mielestäni vastuutonta ja typerää, sekä itse asiassa jarruttaa pääsyä siihen ideaalitilanteeseen, josta olemme nähdäksemme samaa mieltä. Haastan sinut osoittamaan toisin konkreettisilla esimerkeillä.

    Eli suoria vastauksia suoriin kysymyksiisi: kaupallista ja myytävää seksiä ei pidä olla olemassa mistään periaatteellisesta syystä. Silmät pitää kuitenkin avata sille, että sitä on ja tulee olemaan riippumatta siitä, että ihan kauheasti haluttaisiin ja toivottaisiin toisin. Kyseessä on kuitenkin tosimaailman ilmiö, ei mikään retorinen pointti, joten siihen pitää suhtautua käytännöllisestä näkökulmasta. Objektiivisesti katsoen pitäisi olla ihan täysin selvää, että ostoseksin kriminalisointi, kieltäminen ja vainoaminen ei yksinkertaisesti toimi, vaan huonontaa yhtälailla sekä myyjien, ostajien että yhteiskunnan tilannetta. Sen kieltäminen periaatesyistä on vastuutonta ja typerää.

    Toinen kysymyksesi oli, että pitäisikö ihmisillä olla oikeus sellaiseen seksiin, jollaista kukaan ei ilmaiseksi tarjoa. Tämä on vähän hassu ajatus. Vähän kuin kysyisi, mikä oikeus ihmisillä on saada ravintolassa lounasta, roskat vietyä pihalta tai psykiatrisia palveluita, ellei kukaan tarjoa niitä ilmaiseksi. Kysymys kuuluukin, mikä siinä on väärin, että jotain seksuaalipalveluita tarjotaan rahaa vastaan? Paskaduuni on paskaduuni, suurin osa ihmisistä tarjoaa töissään joka päivä rahan edestä palveluita, joita ilmaiseksi ei tarjoaisi. On turhanpäiväistä seksin mystifiointia irrottaa se tästä muuten kuin käytännöllisellä tasolla. Kuka sinä, minä tai Räsäsen Päivi on päättämään siitä, mitä täysi-ikäinen ja vapaaehtoinen ihminen tekee ruumiillaan niin kauan, kun ei toiminnallaan muita vahingoita? Kiinnostavampi, tosin itsestäänselvä kysymys on, pitäisikö kaikilla olla oikeus juuri tasan sellaiseen seksiin kuin he haluavat. Teoriassa kyllä, niin kauan kuin jostain löytyy partneri, joka tarjoaa sitä rahasta tai ilmaiseksi. Käytännössä rajat pitää tietenkin vetää johonkin – viimekädessä siihen, että kaikkien osallistujien tulee olla toiminnassa mukana vapaaetoisesti.

    Prostituution vastustaminen siksi että on seksimyönteinen on vähän kuin vastustaisi Greenpeacea siksi että on ympäristöaatteen puolella. Ei se toimi ideaalitavalla ja täydellisessä maailmassa sitä ei tarvittaisi, mutta todellisessa ja epätäydellisessä maailmassa se tekee paljon hyvää. Koska emme elä retoristen pointtien maailmassa, myös epätäydelliset ratkaisut pitää tunnustaa ja minimoida niiden aiheuttamat haitat. On ikävä ja epätyydyttävä juttu, että harva meistä pystyy muuttamaan maailmaa omana elinaikanaan. Se ei kuitenkaan ole mikään syy sille, ettei voisi pyrkiä tekemään nykymaailmaa pikkuriikkisen paremmaksi meille kaikille.

  9. Susi said, on 23/09/2009 at 14:11

    Ninny: ”Jos seksiä pitää ostaa rahalla, se ei enää toimi halusta, vaan käytännön pakosta. Jos joku oikeasti tykkää mennä sänkyyn itselleen vastenmielisten ihmisten kanssa, niin siitä vaan, mutta ei siitä pidä rahaa ottaa.

    Eri asia sitten, jos haluaa jotain sellaista, mihin kukaan ei ilmaiseksi suostu. Pitäisikö sellaiseenkin olla oikeus? Ja jos, niin millä perusteella?.

    (…)Eikö joku oikeasti voi vastustaa prostituutiota siksi, että on seksimyönteinen?”

    Allekirjoitan edellisten puhujien kommentit: Ninny sekoittaa mielestäni seksimyönteisyyden ja seksimystiikan. Miksi seksi toimintona menee pilalle siitä, että siitä maksetaan rahalla eikä sillä sosiaalisella valuutalla, jota karismaksi ja ihmissuhteeksi kutsutaan? Seksimyönteisyyttä olisi mielestäni se, että aikuinen ja vastuullinen henkilö saa harjoittaa sellaista seksiä kuin haluaa. Vaikka sitten maksullista – tämä on itseasiassa joillekin jopa fetissi, millä tavalla se on vähempiarvoinen kuin kenkä- tai sidontafetissi, kunhan osapuolet ovat vapaaehtoisia?

    Myös tämä ”jos joku oikeasti tykkää, ei siitä rahaa pidä ottaa” -argumentti on mielestäni outo. Kääntäen, jos yleisesti kutsumusammattina pidettyä työtä tekevä henkilö kuten kansanedustaja, päivähoitaja tai opettaja viihtyy työssään, hänen ei siis pidä ottaa siitä rahaa koska nauttii toiminnasta? Eikö? Miksi seksi sitten saa erityisaseman?

    …siltä varalta että joku pitää sitä olennaisena, kysyjä on nainen ja osa-aikainen telaketjufeministi. :P

  10. Susi said, on 23/09/2009 at 14:43

    Hmm – lisäyksenä, allekirjoitan myös Ninnyn pointin siitä, että vanhakantainen huorittelu on merkittävä seksuaalisen tasa-arvon estäjä. Tässäkin Ninny kuitenkin mielestäni on jättänyt ajatuksen puolitiehen – huorittelussa ja huorauskiellossa on pohjimmiltaan kyse aivan samasta naisen seksuaalisuuden kontrolloinnista, ero on vain rajauksessa.

    Noin feministinä en vain ymmärrä, miten naisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta tukee rajaus, ”saat naida miten vaan, kunhan teet sen IHAN OIKEASTA seksuaalisesta halusta”. Se, että toiminnasta saa jotain muuta kuin seksuaalista tyydytystä (seksiammattilaisen tapauksessa toimeentulon), on tässä logiikassa jotenkin vähempiarvoista ja väärää seksiä – ja siis pohjimmiltaan sitä samaa ”huonoksi naiseksi” leimaamista jos siihen ryhtyy.

  11. masinoija said, on 23/09/2009 at 14:57

    Susi:

    Naulan kantaan. Seksuaalisen vapauden määrittämiseen liittyy erittäin paljon suttuista ja huolimatonta ajattelua. Eniten minua ottaa päähän juuri se, että näennäisesti seksuaalista vapautta kannattavat henkilöt tosiasiassa asettavat ihan samanlaisia raja-aitoja kuin vastapuoli – hieman eri retoriikalla ja hieman eri paikkoihin. Ironian käry on vahva.

    Ninnyn ”kaikkien pitäisi olla seksuaalisesti vapautuneita, kunhan ne tekevät sen juuri sillä tavalla joka on mun mielestä AITOO” on tästä erinomainen esimerkki. Kyllä tuota mieltä saa toki olla, mutta sen verran rehellistä itsekritiikkiä pitäisi olla, ettei mainosta samaan hengenvetoon kannattavansa seksuaalista vapautta.

  12. Myytinmurtaja said, on 23/09/2009 at 16:42

    Prostituutio on niin rivosti kietoutunut naisten muuhun sortoon, että minun on vaikea hahmottaa sitä erillisenä ilmiönä. Minusta sekä sen työn sinisilmäinen puolustelu että äärinegaatio ovat toimimattomia ratkaisuja. Maailmalla prostituutio on konkreettisesti orjuutta liian monille naisille. Täällä vapaassa Pohjolassa aika voisi olla kypsä sille, että se saatettaisiin KELA-korvauksen piiriin.

    –> Jotta ei aina juututtaisi vanhoihin rintamalinjoihin, mulla olisi kysymys naisille: Nainen, Olisitko itse valmis ostamaan seksiä mieheltä? (Minä olisin, jos se olisi turvallista ja jos saisin reilun kaupan seksiä. Ja jos mulla olisi rahaa, mutta se on toinen juttu.)

    Mies, olisiko itse valmis myymään ruumistasi? Siis muillekin kuin upeimmille naismalleille? Prostituutiosi tarkoittaisi siis tyypillisesti vanhainkodin kroonikkomummon tussun nuolemista.

    Ei se ole kaukaa haettu ajatus. Esimerkiksi Helsingissä naisten koulutus- ja palkkataso ovat nousussa. Kaupungissa asuu enemmän naisia kuin miehiä. Mitä, jos kehitys jatkuu tällaisena ja miehiä on tulevaisuudessa aina vain vähemmän tarjolla? Ehkä se avaa miehille aivan uudet markkinat seksityöläisinä.

  13. Jokivaris said, on 23/09/2009 at 20:30

    Myytinmurtajalle: En puhu minään geneerisenä miehenä vaan vain ja ainoastaan omasta puolestani, mutta minä en olisi valmis myymään seksiä, tai siis sinun sanoillasi ruumistani. En ole asiaa toki koskaan aikaisemmin edes tältä kannalta miettinyt, mutta minulle ajatuksen tasolla seksistä maksamisen ongelma ei ole se, että homma olisi jotenkin likaista tai inhottavaa vaan pikemminkin minua häiritsee voimakkaasti se, että mielestäni seksistä maksaminen on itsensä pettämistä. Samasta syystä en olisi myöskään valmis ostamaan seksiä.

    Pelkästään fyysisenä suoritteena, ns. paineiden purkamisena en näe mitään lisäarvoa maksetulla vieraalla ruumiilla verrattuna omien ruumiinosien käyttämiseen samassa tarkoituksessa. Ja ehkä mulla on jotenkin idealisoitu kuva ns. normaaleista ihmissuhteista, mutta jos taas hakee läheisyyttä ja jonkinlaista ihmissuhteen korviketta, niin aika lailla asiaa pitää värittää omassa mielessään kauniimmaksi, että maksetun seksin tai ”seuralaisen” käytön voi nähdä parempana vaihtoehtona kuin yksin olemisen.

    Tästä huolimatta olen blogin isännän kanssa pääosin samaa mieltä siitä, että paras tapa suhtautua maksulliseen seksiin on tunnustaa sen olevan osa reaalimaailmaa, pidimme siitä tai emme, ja toimia siten että siitä aiheutuu käytännössä vähiten ongelmia ja ikäviä lieveilmiöitä.

  14. Anonyymi said, on 23/09/2009 at 20:38

    masinoija, keskustelutarpeiksi vielä täsmennys kantaani ”erityisryhmien” seksuaalisia tarpeita koskevien argumenttien tarpeellisuudesta ja merkityksestä.

    Koska ne helposti kalskahtavat moittimaltasi sumealta, emotionaaliselta, suttuiselta ja huolimattomalta argumentoinnilta ja raja-aitojen pystyttämiseltä (sorry, oli ihan pakko käyttää putkeen noita kaikkia), niiden käytössä on suotavaa tietty varovaisuus. (Asiaa, jonka sinänsä uskon olevan periaatteessa ajatustesi mukaista, mutta joka ei tekstistäsi sellaisenaan kristallinkirkkaasti käy ilmi. Ehkä pedanttia, mutta ehkä sittenkin tarpeellista.)

    Eli, ”erityisryhmien” seksuaaliset tarpeet – yhtään enempää kuin kenenkään muunkaan tarpeet – eivät luonnollisestikaan oikeuta heitä ostamaan seksiä yhtään keneltäkään (ei vaikka seksuaalisuus olisi kuinka ”äärimmäisen perustavanlaatuinen tarve”). Siksi ne eivät myöskään voi olla minkäänlainen hyväksyttävä peruste prostituution sallimisen puolesta. Ainoa, mikä ratkaisee, on myyjän vapaaehtoisuus.

    Sen sijaan ”erityisryhmien tarpeet” voivat (ehkä) olla jonkinlainen ”humaani ja hyväsydäminen” argumentatiivinen peruste prostituution kieltämistä vastaan (vaikken sen argumentatiivista arvoa omakohtaisesti suurena pidäkään).

    Inhimillisestä näkökulmasta siis toki ymmärrän kirjoituksessa mainitsemasi kunnioituksen tälle prostituution lajille ja sen harjoittajille, mutta periaatteellisesta näkökulmasta se ei vapaaehtoisen seksikaupan arvottamiseen vaikuta, ts. ostajan tai myyjän motiivien (tarpeiden) arviointi ei varsinaisesti ulkopuolisille kuulu.

  15. masinoija said, on 23/09/2009 at 20:50

    Anonyymi:

    Kyllä, olen tästä asiasta pitkälti samaa mieltä kanssasi. Otin kirjotuksessa tuon näkökulman esille siksi, ettei sitä välttämättä tulla tämän aihepiirin tiimoilta ajatelleeksi. Täysin ylimmäinen tekijä tässä on myyjän vapaaehtoisuus, sitä en lähde kiistämään hetkeäkään. Jos nyt sattuisi käymään niin, ettei jonain kauniina päivänä kukaan enää haluaisi ryhtyä seksityöläiseksi, nämä erikoisryhmät olisivat tylysti sanottuna shit out of luck. Tällä hetkellä tilanne kuitenkaan ei ole tällainen, joten myös näiden ryhmien tarpeet ovat yksi argumentti muiden joukossa prostituution laillistamisen puolesta.

  16. Anonyymi said, on 23/09/2009 at 20:52

    Myytinmurtaja, en pidä sitä varsinaisen asian kannalta ollenkaan relevanttina näkökulmana, mutta puhtaasti keskustelun kannalta, sikäli kuin se jotain kiinnostaa:

    Olisin valmis myymään seksiä (huomattavasti mieluummin kuin ostamaan sitä, mutta tämä on kokonaan eri kysymys). En minä sitä minään ihanneduunina pitäisi, mutta ei minulla toisaalta mitään periaatteellista (ja tilanteesta riippuen tuskin ylittämättömän suurta käytännön) estettäkään sille olisi.

  17. Myytinmurtaja said, on 24/09/2009 at 00:04

    Jokivaris: ”Tästä huolimatta olen blogin isännän kanssa pääosin samaa mieltä siitä, että paras tapa suhtautua maksulliseen seksiin on tunnustaa sen olevan osa reaalimaailmaa, pidimme siitä tai emme, ja toimia siten että siitä aiheutuu käytännössä vähiten ongelmia ja ikäviä lieveilmiöitä.”

    Naiivi historiaan vetoaminen ei toimi. Monet muutkin muinaiset ”faktat” on kumottu, vaikka se ei varmasti kenestäkään aikoinaan tuntunut mahdolliselta. Kuvitelkaa vaikka parin sadan vuoden takaisten esiäitiemme röhönaurua, jos joku olisi kertonut heille, että Suomessa jonain päivänä on melkein nollan lapsikuolleisuus. Käsittämätön scifi-utopia.

    Prosuiluakin on kahta erilaista. Näistä riisto-prostituution torjuminen lienee vielä tautejakin helpompi keissi sikäli, että sen salaisuushan on ihan yksinkertaisesti kysyntä ja tarjonta. Tälla hetkellä maailmassa on etuoikeutettuja horoja – yleensä miehiä – jotka ovat valmiita maksamaan fyffeä siitä ilosta, että saavat nussia toista ihmistä. Ja maailmassa on ihmisiä, joiden on pakko suostua myymään seksiä. Jos noiden kahden leirin etuisuuksia tasoitetaan, vähenee riistokin. Ei se ole mitään korkeampaa matematiikkaa. Eiköhän se edistä Masinoijan (ja minun) visioimaa tervehenkistä prostituutiota – siis vaikka seksipalvelujen tarjoamista vammaisille (tai kelle vaan).

    Samalla prosun ammatista toivottavasti otetaan pois sen nykyinen, absurdi stigma. Maailmamme on (tässäkin suhteessa) aivan helvetin tyhmä paikka: minkä vinon logiikan nojalla muka palkkamurhaajan tai Wall Streetin pankkiirin ammatti on jotenkin ”kunniakkaampi” kuin prosun?

  18. masinoija said, on 24/09/2009 at 10:18

    Myytinmurtaja:

    ”Naiivi historiaan vetoaminen ei toimi. Monet muutkin muinaiset “faktat” on kumottu, vaikka se ei varmasti kenestäkään aikoinaan tuntunut mahdolliselta. Kuvitelkaa vaikka parin sadan vuoden takaisten esiäitiemme röhönaurua, jos joku olisi kertonut heille, että Suomessa jonain päivänä on melkein nollan lapsikuolleisuus. Käsittämätön scifi-utopia.”

    Olet tässä aivan oikeassa. Toisaalta, kuten tuossa aiemmin kirjoitin, on tietysti aika epätyydyttävää että harva aktivisti pystyy muuttamaan maailmaa omana elinaikanaan suuntaan tai toiseen. Ei oikein tunnu palkitsevalta työskennellä sellaisen päämäärän eteen, jonka toteutuessa on itse ollut mullan alla sata vuotta.

    Samalla, kun ajattelee sitä mahtavaa tulevaisuutta, pitää kuitenkin pitää mielessä nykyhetki realiteetteineen. Useimmiten ne toimet, joilla pyritään saamaan aikaiseksi nopeaa ja rajua muutosta, ovat tehottomia tai kestämättömiä – joskus jopa ironisesti haitallisia sen lopullisen päämäärän kannalta.

    ”Mies, olisiko itse valmis myymään ruumistasi? Siis muillekin kuin upeimmille naismalleille? Prostituutiosi tarkoittaisi siis tyypillisesti vanhainkodin kroonikkomummon tussun nuolemista.”

    Minulla itselläni ei olisi mitään periaatteellista tai eettistä syytä tätä vastaan. Uravalintana tuo ei vain henkilökohtaisesti kiinnosta, enkä usko, että minulla riittäisivät touhuun rahkeet. Kaikki uravalinnat eivät sovi kaikille, enkä oikein usko, että tuo sopisi minulle.

  19. Myytinmurtaja said, on 24/09/2009 at 20:58

    Masinoija: Toisaalta, kuten tuossa aiemmin kirjoitin, on tietysti aika epätyydyttävää että harva aktivisti pystyy muuttamaan maailmaa omana elinaikanaan suuntaan tai toiseen. Ei oikein tunnu palkitsevalta työskennellä sellaisen päämäärän eteen, jonka toteutuessa on itse ollut mullan alla sata vuotta.

    No se on kyllä totta. Tosin tuo taitaa olla kaikkien yhtään vakavammin otettavien bleeding heart -liikkeiden ominaisuus. Jos haluaisi eläissään nähdä työnsä tulokset, pitäisi varmaan ajaa jonkin Kodittomien Rönsyliljojen Tukisäätiön asiaa.

    Mutta kyllähän puolimatkan krouviin pääseminenkin on saavutus. (Esim. 1950-luvun lapsikuolleisuus vs. 1750-luvun lapsikuolleisuus.) Ja juu, olen samaa mieltä siitä, että eipä sekään toki nätisti sormia napsauttamalla käy.

  20. Jokivaris said, on 26/09/2009 at 00:38

    Myytinmurtaja: “Naiivi historiaan vetoaminen ei toimi.”

    Myöskään naiivi usko parempaan tulevaisuuteen ilman ideoita tai keinoja sen saavuttamiseksi ei toimi. Tai voihan sillä tietysti saada mielenrauhaa.

    Mutta muuten tarkoitin tuolla ongelmien ja lieveilmiöiden torjunnalla esimerkiksi mainitsemasi ”riisto-prostituution” hävittämistä mahdollisuuksien mukaan. Mikä vaatii onnistuakseen useita muita yhteiskunnallisia muutoksia eikä siksi, kuten tuossa muutamassa edellisessä kommentissa on esitetty, onnistu kovin lyhyellä aikavälillä, jos koskaan.

    Kaikkiaan minusta tuntuu, että tässä kommenttiketjussa on nyt enemmän kyse semantiikasta kuin todellisista mielipide-eroista.

  21. anonyymi said, on 26/09/2009 at 11:34

    Ei se nyt pelkkää semantiikkaa voi olla, jos toinen ns. kannattaa prostituutiota ja toinen vastustaa sitä. (Olisin vielä heittänyt, että ”ei” ei tarkoita ”kyllä” kuin huumattujen naisten kanssa, mutta vitsiin ei varmaankaan oltaisi suhtauduttu mitenkään ymmärtävästi – ei se mikään huumori riemuvoitto ollutkaan.)

    Jos taas keinona on laillistaminen, ei voida puhua että oltaisiin ”ilman ideoita tai keinoja”.
    Prostituoiduilla olisi muuten historiallisestikin ollut huomattavasti parempi asema, mikäli ihmiset olisivat noudattaneet Jeesuksen esimerkkiä – vähemmän tuomitsemista, enemmän hyväksyntää.

  22. Myytinmurtaja said, on 26/09/2009 at 17:02

    ”Ei” tarkoittaa ”kyllä” vain huumattujen, miespuolisten anonyymien kanssa. (Olette huumorintajuttomia tiukkapipoja, jos ette suhtaudu tähän ”vitsiin” ymmärtäväisesti.)

  23. anonyymi said, on 27/09/2009 at 09:23

    Pystyt varmasti parempaan.

  24. Anonyymi said, on 21/10/2009 at 14:17

    Hei eiks täällä nykyään keskustella muusta kuin tällaisesta LIKAISESTA PORNOSTA?! :P

    Edelleen toisin sanoen kiinnostaisivat vaikkapa hyvät ideat siitä, mihin sitä toisten ihmisten seksuaalisuuden ja moraalin kyttäämisestä vapautuvaa energiaa noin lähemmin tarkastellen sitten kannattaisi käyttää. Kyllähän minäkin tietysti sinne Marsiin haluaisin, mutta näin sitä odotellessa. ;)

  25. Tiituli said, on 07/07/2011 at 17:37

    Oli yllättävää että tämä teksti on jo muutamia vuosia vanha, aihe kun on yhä ajankohtainen, vaikkei tällä hetkellä uutistilaa paljon kulutakkaan.
    Tänä vuonna on Suomessa rekistöröitynyt ensimmäinen virallinen seksityöntekijä, joka maksaa kiltisti tuloistaan veronsa ja antaa asiakkaalle kuitin palveluksistaan. Toivoisin että vastaavanlainen avoimuus leviäisi, eikä seksityöntekijöiden tarvisi enää rekisteröidä yrityksiään hieronta tai muun palvelun alle. Prostituutiosta puhuttaessa avoimuus on paras turva itseään myyville. Suoraan sanoen kannatan itse avoimesti toimivia bordelleja, joiden toimintaa valvotaan viranomaisten toimesta.

    Itse olen vuoden päivät puurtanut historiallisen prostituutio tutkimuksen parissa ja perehtynyt siinä sivussa uudempaankin prostituutio tutkimukseen. Ja tullut siihen tulokseen että ainakin pari sataa vuotta on prostituution suhteen väännetty samoista kysymyksistä; ”No kun kaikki itseään myyvät naiset ovat uhrea”, noup, eivät ole eivätkä koskaan ole olleet, oletteko sattuneet koskaan kuulemaan arvovaltaisista kurtisaaneista, joita on ollut lukuisia historian kuluessa? ”No kun se on syntiä” No niin no.. Jos on uskovainen, niin kaippa se aviorikos on syntiä.. Mutta seksin harrastaminen avioliiton ulkopuolella? En ole itse niin raamattuun perehtynyt että osaisin sanoa mainitaanko asiasta raamatussa, vai vaan uskonoppineiden oppaissa.

    Loppu kommentteina:
    Miten oikeastaan eroaa prostituoitu, joka myy palveluksiaan rahasta, naisesta, joka päätyy baarista sänkyyn miehen kanssa joka on tarjonnut koko illan?
    Tällä hetkellä Suomen kansaa edustaa nainen, joka on nuoruudessaan myynyt itseään, ja kertonut asiasta aivan julkisesti.

  26. […] 12.7.2011, myös Masinoijan blogissa on kirjoitettu asiasta hyvin, jopa paremmin kuin omassani. Suosittelen […]

  27. Tero Uuttana said, on 12/07/2011 at 04:23

    Tämäkin teksti oli asiaa, mielestäni parempi kuin oma kirjoitukseni aiheesta. Jos huvittaa lisätä tuohon listauksen perään, niin omat aatokseni asiasta löytyy täältä, jonne lisäsin linkin sinun hyvin argumentoituun tekstiisi.
    http://terouuttana.wordpress.com/2011/01/31/seksityosta-legitiimi-ammatti-why-not/

    Suosittelen myös tutustumaan Anna Kontulan näkemyksiin asiasta, siinä on nainen, joka tuntee seksityön.

    -Tero


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: