Eikö ketään edes hävetä

Avoin kirje sukupuolineutraalin avioliiton vastustajille

Päivän Iltalehti kirjoitti, että sukupuolineutraali avioliittolaki on vaikeuksissa eduskunnassa. Yhdeksän lakivaliokunnan jäsentä ovat päätyneet vastustamaan lakialoitetta, mutta huimana logiikan loikkana heistä moni sanoo kuitenkin arvostavansa mahdollisuutta rekisteröidä parisuhde.

Tällaiseen kohtapuoleen nelikymppisen, valkoihoisen, uskovaisen, lihaa syövän heteromiehen näkökulmasta koko touhu on ihan uskomatonta perseilyä. Kuten blogissa Eräs nuori vihainen mies todetaan:

En ole kuullut yhtäkään pätevää argumenttia sp-neutraalia avioliittoa vastaan. En ainuttakaan. Kaikki yritelmät tiivistyvät tavalla tai toisella siihen, että ’mitään en ymmärrä ja vieraat jutut pelottaa niin helvetisti’.

Harvoin voi olla jostain lausahduksesta näin paljon samaa mieltä.

Sukupuolineutraalista avioliitosta on tullut jauhettua netissä pidempäänkin ja samoja paperinohuita ininöitä on saanut kuunnella kerta toisensa jälkeen. Vielä kerran, pojat ja tytöt, kerätäänpä kaikki samalle sivulle – arvoisat sukupuolineutraalin avioliiton vastustajat, ohessa esiteltynä pääargumenttinne pienillä sivuhuomioilla:

1) Kristillinen avioliitto on miehen ja naisen välinen, kirkkoja ei pidä pakottaa vihkimään homopareja!

Tehdään nyt yksi asia määrättömän selväksi: avioliitto ei ole sama asia kuin kirkkohäät. Avioliitto lain tarkoittamassa muodossa on aikuisten päätäntävaltaisten ihmisten välinen sopimus, joka voidaan solmia maistraatissa. Kirkon ei tarvitse vihkiä homoja vaikka laki tulisi voimaan. Kysymys homojen kirkkohäistä on kristillisten homojen ja kirkon välinen vääntö, ja se on aivan eri juttu.

Kaikin puolin järkevintä olisi, mikäli ryhdyttäisiin toimimaan niin kuin useissa maissa ympäri Eurooppaa, jossa avioliitto solmitaan maistraatissa ja siunataan erikseen kirkossa.

2) No mutkun Raamatussa sanotaan…

Taidat olla ns. käyttöehtouskovainen, joka scrollaa loppuun ja napsauttaa ”Hyväksyn” lukematta tai sisäistämättä sanaakaan tekstistä. Suosittelen oikeasti lukemaan läpi Raamatun ja mielellään hieman oman uskonnon historiaa ja raamatuntutkimusta siihen ohelle.

Poimimalla Raamatusta yksittäisiä jakeita ymmärtämättä niiden kontekstia voidaan oikeuttaa homouden vastustuksen lisäksi vähän vaikka mitä, kuten orjuus tai se, että avioliitto on raiskaajan ja raiskatun välinen asia. Vaikka säe olisikin kirkon dogmaa, kannattaa miettiä, onko se enää mitenkään relevantti nykymaailman kannalta. Yhteiskunnan edistyminen pudottaa pois pelistä yksi kerrallaan tällaisia ajasta jälkeen jääneitä elementtejä. Mites ne naispapit?

Tämä viisastelu raamatunsäkeistä on kuitenkin turhaa, koska suurempi kysymys on: mitä sitten vaikka Raamatussa sanotaan näin? Miksi sen pitäisi merkitä jotain yhteiskunnalliselta kannalta sellaisessa maassa, joka on käytännön tasolla hyvin maallistunut? Raamattu käskyineen olkoon kirkollisten ihmisten asia, koko yhteiskuntaa koskevat lait ovat eri juttu.

3) Miksei rekisteröity parisuhde riitä?

Rekisteröity parisuhde ja avioliitto eivät ole lain edessä sama asia, kirkosta jälleen viis. Suomessa rekisteröidyiltä pareilta puuttuu oikeus avioliiton ulkoiseen adoptioon ja yhteiseen sukunimeen. Tämän lisäksi on täysin turhaa pyörittää kahta erillistä mutta lähes identtistä byrokratiaa. Mikäli esimerkiksi avioliittolakiin tulee muutoksia, samat muutokset tule tehdä erikseen lakiin rekisteröidystä parisuhteesta. Lakien erottaminen toisistaan on pelkkää rahan ja vaivan hukkaa.

4) Hahaa! Adoptio-oikeus! Sitten homoparit voivat saada lapsia!

Tähän liittyy toinen suurimmista väärinkäsityksistä: kuvitellaan, että jatkossa homot ja lesbot voisivat yhtäkkiä alkaa hankkia lapsia, jota ei ole aiemmin tapahtunut. Homopareilla on ollut Suomessa lapsia iät ja ajat ja heitä on nykyisinkin tuhansia, tämä ei ole mikään uusi juttu. Jätetään ihan harjoitustyöksi, miten tämä mahdollisesti onnistuisi noin käytännön kannalta.

Kyseisten lasten asema on ollut lain edessä pitkään huonompi kuin heteroparien lasten perheen sisäisen adoptio-oikeuden puuttuessa. Onneksi tämä epäkohta sentään tuli korjattua pari vuotta sitten. Jostain syystä myöskään minkäänlaista armeijaa traumatisoituneita homo- ja lesboparien lapsia ei tunnu löytyvän. Viimeksi he taisivat olla julkisuudessa osoittaessaan mieltä naisparien hedelmöityshoidon puolesta. Ja nyt puhutaan aikuisista ihmisistä, ei lapsista.

5) No mutta lapsi tarvitsee isän ja äidin! Johan maalaisjärkikin sanoo että…

Tunge se maalaisjärki hanuriisi – kun päätetään tällaisista ihmisten perustavanlaatuisiin kansalaisoikeuksiin ja lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista, päätösten pitää perustua tutkittuun ja todettuun tietoon, ei satunnaisen nettikirjoittelijan ja naapurin Kaken arveluihin.

”Lapsella on oikeus isään ja äitiin” on puhkihoettu mantra, joka kuulostaa nasevalta, mutta jonka sisältöarvo on lähellä nollaa. Yleensä keskustelu tämän argumentin käyttäjän kanssa etenee suunnilleen seuraavasti:

“Oletko tullut ajatel…”
“LAPSELLA ON OIKEUS ISÄÄN JA ÄITIIN!”
“Tiedätkö tutkimuks…”
“LAPSELLA ON OIKEUS ISÄÄN JA ÄITIIN!”
“Oletko henkilökohtaisesti tav…”
“LAPSELLA ON OIKEUS ISÄÄN JA ÄITIIN!”
“Joo hohhoijaa, suksi suohon.”
“LAPSELLA ON OIK… haha kato, me väiteltiin tuo nurin, ei niillä ole mitään järkeviä perusteita!”

Entä jos voidaan osoittaa, että lapsi kasvaa ihan yhtä onnelliseksi ja tasapainoiseksi jossain muussa ympäristössä? Mitä tälle hokemalle silloin käy? Lapsi tarvitsee turvallisen kodin ja rakastavat vanhemmat, eivätkä homoparien lapset voi nykytiedon valossa sen huonommin tai paremmin kuin heteroparien. Jos olet eri mieltä, antaa tulla sellaisia riippumattomia tutkimustuloksia, joiden taustalla ei ole amerikkalainen kristillinen tutkimuslaitos tai katolinen perinteisiä perhearvoja kunnioittava järjestö (pliis lainatkaa George A. Rekersiä…) – tai tietenkään päin vastoin sukupuolivähemmistöjen etujärjestö. Vihje: tämä ei ole matematiikkaa, joten yksi poikkeava tulos yhteiskunnallisessa tutkimuksessa ei kumoa koko ajatusta. Tulosten pitää olla johdonmukaisia ja toistuvia.

Sitäpaitsi, jatketaanpa tätä logiikkaa – olet siis myös sitä mieltä, että eronneilta yksinhuoltajilta, leskiltä ja vaikkapa niiltä, joiden puoliso on puolet vuodesta työmatkoilla, pitää ottaa lapsi pois? Eikö? Miksi ei? Eikö se lapsi tarvinnutkaan isää ja äitiä?

6) Mutkun homot ei voi luonnollisesti saada lapsia ja homous on luonnotonta!

Ok – vaihdevuodet ylittäneille naisille ja hedelmättömyydestä kärsiville pakkoavioero ja adoptio-oikeus pois! Ai eikö? Miksei?

Homoseksuaalisuus on sillä tavalla luonnotonta, että sitä tavataan kaikkialla eläinkunnassa, hyönteisistä lintujen kautta nisäkkäisiin. Lähimmillä ihmisen sukulaiseläimillä, kääpiösimpansseilla, homoseksuaalinen käytös on erittäin yleistä.

7) No mutta homoparien lapsia kiusataan!

Meillä koulussa kiusattiin yhtä jätkää kun sen vanhemmat olivat köyhiä, kuulen kiusatun toista siksi koska vanhemmat olivat läskejä ja kolmatta siksi koska toinen vanhemmista oli ulkomaalainen. Eli köyhiltä, läskeiltä ja ulkomaalaisilta lapset pois?

Vai olisiko ongelma se kiusaaminen. Mitä jos lakkaisit itse olemasta homofobinen ihmisperse ja kertomasta lapsillesi, että homot on yök, eiköhän se kiusaamisongelma ratkeaisi sillä? Tiesitkö muuten, että edelleen kiusataan sellaisten heteroparien lapsia, joista toinen on valko- ja toinen tummaihoinen. Mitä suosittelisit lääkkeeksi tähän?

Kannattaa myös varoa, ettei asenteillaan tapa omaa lastaan.

8) No mutta kun sukupuolineutraali avioliitto loukkaa uskonnollisia tahoja!

Niin muuten loukkaa avioerokin, eli hankkiudutaanko siitäkin eroon? Nämä uskonnolliset tahot toki ovat usein sillä tavalla tekopyhiä, että esimerkiksi oma avioero tai uudelleen avioituminen on ihan ok, koska siinä on oma lehmä ojassa, mutta sellaista juttua saa kyllä lyödä Raamatulla, joka ei itseä kosketa tai omaa elämää rajoita.

Minua loukkaa ja vituttaa Big Brother, jääkiekkohysteria, uskonnollinen fundamentalismi ja James Hirvisaari, mutta koska en ole itsekeskeinen kapeakatseinen ihmisperse, ymmärrän sen, että minun loukkaantumiseni ei ole mikään syy kieltää tällaisia asioita lailla.

Ihan oikeasti, mikä helvetin peruste on ihmisten kansalaisoikeuksien ja lasten aseman polkemiselle se, että joku saattaa loukkaantua? Tämän kaliiperin asia voidaan kieltää, mikäli sen voi todeta aiheuttavan kiistattomasti ihan oikeaa, konkreettista, huomattavaa haittaa.

9) Miksi kunnioitetaan vain kaiken maailman homojen oikeuksia, eikä Tavallisten Kunnon Ihmisten tai kristittyjen?

Kaiken maailman homot eivät noin keskimäärin halua viedä lainvoimaa Tavallisten Kunnon Ihmisten tai kristittyjen avioliitoilta tai käskeä kyseisiä ryhmiä harrastamaan homoseksiä (paria turhaa propellilakkia lukuun ottamatta). Tietyn tyyppisillä kristityillä taas on kova paine tulla kertomaan, miten kaikkien muiden pitäisi heidän ympärillään elää. Suosittelen pohtimaan, mikä käytännöllinen ja eettinen ero on sen välillä, että vaatii kaikkia muita elämään itse noudattamiensa rajoitusten ja makuasioiden mukaisesti, tai vaatii ainoastaan muita tajuamaan, että jotkut haluavat elää elämänsä eri tavalla.

10) Samoilla argumenteilla voidaan perustella lukumääräneutraalia avioliittoa!

Joo, suhteellisen pitkälle, mutta mitä sitten? Ihan oikeasti, entä sitten? Vai vihjaatko että tämä on kamala slippery slope, ja sen jälkeen varmaan saa mennä naimisiin koiran kanssa?

11) No mutta kun enemmistö on sitä vastaan!

On ensinnäkin kyseenalaista, onko enemmistö todellakin tätä vastaan – suurta osaa kansasta ei taitaisi vähempää kiinnostaa, ellei asiasta paisutettaisi kohua. Ja vaikka olisi, monilla on mennyt hieman ohi se, että demokratia ei ole mitään enemmistön mielivaltaa vähemmistöjä kohtaan – ja kun katsoo tämän ”enemmistön” perusteluja, melkoisesta mielivaltaisuudesta on nimen omaan kyse.

Sivistyneessä ja eettisessä yhteiskunnassa myös vähemmistöjen oikeudet tulee huomioida ihan samalla tavoin kuin enemmistönkin niin kauan, kun se ei aiheuta konkreettista ja selkeää haittaa. Se, että jotain jengiä vähän harmittaa kun kaikki eivät leiki tasan heidän haluamiensa sääntöjen mukaisesti vaikka he ihan hirveästi niin tah-too-oo-oo on vähän eri luokan epäoikeudenmukaisuus kuin se, että joltain ihmisryhmältä karsitaan mielivaltaisesti kansalaisoikeuksia.

***

Tämä kirjoitus on hieman kiukkuisempi kuin blogaukseni täällä yleensä, josta syytän lievää taisteluväsymystä – vaalituloksen ja Päivi ”onnellinen perhe-elämä vain heteroille” Räsäsen sisäministeripestin jälkeen nämä keskustelut ovat käyneet aika kuumina ja puuduttavina.

Minä en jaksa ymmärtää sitä empatian ja kriittisen ajattelun puutetta, mikä suurta osaa kyseisiin keskusteluihin osallistuvasta jengistä vaivaa. Miten se on niin vaikea ymmärtää, että omat makuasiat eivät ole mikään peruste polkea lasten oikeuksia turvalliseen perhe-elämään ja estää toista ihmistä toteuttamasta perimmäisintä inhimillistä taipumustaan, rakavastavan suhteen ja perheen perustamista?

Mikä vittu teitä oikein vaivaa?

(päivitetty 7.7. – tarkennettu mm. kohtia #2 ja #4)


PS. Keskustelu jatkuu melkoisen vilkkaana, ilmeisesti kirjoitus osui muutaman muunkin henkilön turhaumaan tästä aiheesta – tällä hetkellä (6.7. 22:30) vierailijoita on noin 51 000 kappaletta. Kiitoksia kaikista kannustavista kommenteista, sekä niille eri mieltä oleville, jotka ryhtyivät aidosti keskustelemaan asiasta.

Kommentteja paukkaa siihen tahtiin, etten ainakaan lähipäivinä ehdi niihin reagoida. Jos haluat kommentoida tekstin sävyä tai sitä, miten en selvästi tajua mitään kun kohdassa 2 tulkitsin Vanhaa Testamenttia vaikka UT:n kakkosedikan säännöt korvaavat sen, miksi puhun vain homoista enkä yhtään lesboista tai miksi se homostelu nyt on vaan luonnotonta kun ei ne voi saada lapsia, nämä on puitu jo pariin kertaan kommenteissa, enkä jaksa jauhaa samoja asioita uudelleen.

Jos haluat tulla vain kertomaan, että ”tämä on paska teksti ja olet selvästi homo”, onneksi olkoon: tulit juuri kertomaan kaikille, että vaikka miten mietit, et keksinyt ensimmäistäkään järkevää vastaväitettä, mutta jotain oli hätäpäissään pakko määkäistä. ”Itte oot kakkahousu, senkin kakkahousu”, kuten lastentarhassa tavattiin sanoa.

Luettavaa päivän pääteeksi:

Is homophobia associated with homosexual arousal?

Only the homophobic men showed an increase in penile erection to male homosexual stimuli. The groups did not differ in aggression. Homophobia is apparently associated with homosexual arousal that the homophobic individual is either unaware of or denies.

Adams HE, Wright LW Jr, Lohr BA, Department of Psychology, University of Georgia, Athens 30602-3013, USA.

Uskonto, ateismi ja tieteellinen maailmankuva

Posted in Evoluutio, Surrealistisen logiikan äärellä, Uskonto by masinoija on 03/03/2010

Helsingin Sanomien pääkirjoituksen vieraskynässä julkaistiin tänään Ilse Paakkisen teksti ”Uusateismista puuttuu muu sisältö”, joka onnistui nostamaan niskakarvat pystyyn monelta ateistilta – sekä tismalleen samasta syystä allekirjoittaneelta, uskonnolliselta ihmiseltä. Tekstissä, jota toimitus oli ilmeisesti lyhentänyt ja muuttanut aggressiivisemmaksi, puhutaan siitä, kuinka uskonnonvastaiset uusateistit mässäilevät uskontojen nimissä tehdyillä rikkomuksilla, mutta eivät luo mitään omaa positiivista historiaa tai maailmankuvaa.

Koko ajatus siitä, ettei ateismi luo positiivista historiaa tai maailmankuvaa, oli vähintään outo. Lisäksi kun katsotaan, miten huonosti keskimääräinen rivikristitty uskonnonfilosofiaa tuntee, syytökset siitä, että uusateistit suhtautuvat kristinuskoon kuin Origeneen määrittelemät alempitasoiset kristityt on hämmentävän tekopyhä. Yhdeksi todisteeksi uusateismin juurettomuudesta otetaan kirkollisten juhlien ja pyhien vastustaminen, kuten kasteen, avioliiton ja hautaan siunaamisen. Ikään kuin ateistit eivät viettäisi nimiäisiä, solmisi siviiliavioliittoja tai viettäisi hautajaisia, ikään kuin tätä ei olisi tehty ennen kristillistä aikaa ja aivan kuin keskimääräinen kaduntallaaja olisi juurikaan kiinnostunut noiden juhlien uskonnollisesta sisällöstä verrattuna niiden yhteisölliseen funktioon – joka ei uskontoa kaipaa. Eivät ei-uskonnolliset juhlat kristillisistä eroa mitenkään muuten kuin siten, että tapahtumapaikan seinältä puuttuu risti ja sohvalta pappi kahvia särpimästä.

Teksti on myös nykymuodossaan vähintään epäselvä. Vaikka termiä ”uusateismi” toistettiin usein, lukijalle jäi helposti hämäräksi, että sillä viitataan erilliseen ateismin suuntaukseen, joten koko teksti oli helppo lukea kaiken ateismin kategorisena lyttäyksenä. Uusateismi on kuitenkin perinteistä ateismia aggressiivisempi ja uskontoja vähättelevämpi suuntaus, minkä lisäksi se ajaa tiukkaa ”uskonto vastaan tiede” -linjausta, sekä tieteellisen maailmankuvan indoktrinointia uskovaisille. Erinomaisen rakentavaa ja ratkaisukeskeistä porukkaa siis, ja liikkeellä sellaisella lähestymistavalla, joka ei varmasti aiheuta minkäänlaista vastareaktiota.

Hitchens, a columnist for Vanity Fair and author of the book God Is Not Great, told a capacity crowd at the University of Toronto, ”I think religion should be treated with ridicule, hatred and contempt, and I claim that right.” His words were greeted with hoots of approval.

NPR

Myös ateisteilta löytyy oma fundamentalistisiipi, jotka pelkkä uskonnon mainitseminen saa vaahtoamaan spontaanisti kaikista kristinuskon rikkeistä ja siitä, miten perityhmiä ja harhaisia kaikki uskovaiset kategorisesti ovat. Omasta näkökulmastani tällaiset ihmiset ovat yhtä harhaisia, fanaattisia ja typeriä kuin fundamentalistiuskovaiset. Kenties he pommittavat vähemmän aborttiklinikoita, eivätkä lentele lentokoneita pilvenpiirtäjiin, mutta ajattelun tasolla he ovat aivan yhtä viallisia – puhumattakaan siitä, että he antavat uskonnollisille fundamentalisteille lisää ammuksia, uskottavuutta ja huomiota, sekä lietsovat tahallisilla provokaatioilla entistä suurempaa kiukkua ja vihaa. He ovat mielestäni ehdottomasti osa ongelmaa ja heidät pitäisi erotella omaksi ryhmäkseen erilleen täysipäisistä ateisteista samalla tavoin kuin fundamentalistit erotellaan sunnuntaikristityistä.

Uskonnollinen vastaan ateistinen maailmankuva

Pääkirjoitus itsessään ei ollut varsinaisesti se mielenkiintoinen osa, vaan siitä seurannut keskustelu, joka oli jälleen melkoisen tulikivenkatkuista ja tuskallista luettavaa. Tuskallista siksi, että kyseessä oli sama vanha poteroista ammuskelu, joka ei etene yhtään minnekään. Toisella puolella olivat uskovaiset sekä uskovaisten bi-seksuaalit, eli älykkään suunnittelun kannattajat, toisella taas tieteelliseen maailmankuvan nimiin vannovat ateistit.

Henkilökohtaisesti minua pätkii tässä kanteen se, että tässä keskustelussa ei ole voittajia, sillä kumpikin osapuoli on väärässä. Tieteellisen maailmankatsomuksen ja ateismin välille vedetään näissä keskusteluissa yhtäläisyysmerkki tavalla, jonka johtopäätos on se, että jos olet uskonnollinen, vastustat tiedettä.

Uskonnollisena henkilönä, jonka maailmankatsomus on tiukan tieteellinen, tämä oletus ottaa minua päähän suunnattomasti.

Taikauskosta jumalalliseen kokemukseen

Minä en usko persoonalliseen jumalaan – en minkäänlaiseen taivaalliseen taikapartaan, joka kyttää pilven reunalta kuka harrastaa seksiä ja miten, sekä ovatko uskovaiset olleet kilttejä vai tuhmia. En myöskään usko siihen, että taikamies loi maailman viettämällä askartelutuokion saven parissa sekä hönkimällä taikahenkäyksiä. Minun mielestäni tällainen maailmankuva on aivan käsittämättömän lapsellinen, enkä aidosti voi ymmärtää, miten kukaan voi ikinä siihen uskoa yhtään enempää kuin joulupukkiin. En myös ymmärrä sitä, kuinka joku voi pitää Raamattua erehtymättömänä Jumalan sanana – etenkin sen jälkeen kun on tutustunut Kristinuskon ja Raamatun historiaan sekä lukenut niitä tekstejä, joita siitä on siivottu pois. Minä en näe mitään eroa tällaisen uskovaisuuden ja minkä tahansa muun taikauskon välillä.

Miten minä sitten uskon? Oma tarinani lähti ihan tavanomaisesta syyllisyyttä pursuavasta dogmaattisesta luterilaisuudesta, jota vastaan tuli teini-iässä älyllisellä ja tunnetasolla kapinoitua. Mitenkään erityisen uskonnollinen perheeni ei ollut, enkä muista aivan tarkalleen, mistä tuon uskonnollisen maailmankatsomuksen löysin. Sen kyllä muistan, että kun olin päässyt irti kirkon tukehduttavasta dogmasta, kerännyt elämänkokemusta ja tietoa maailmasta, sekä kahminut tietoa niin kristinuskon kuin muiden uskontojen historiasta ja filosofiasta, omakohtainen paluu uskonnon pariin sujui huomattavasti terveemmässä hengessä.

Uskonnollinen kokemus

En pitkään aikaan osannut oikein lokeroida omaa uskoani, ennen kuin törmäsin kristillisen mystiikan käsitteeseen. Se vastasi monilta osiltaan lähes yksi yhteen sitä uskonnollista maailmankuvaa, jonka olin omaehtoisesti pääni sisälle luonut. Tärkeää tässä näkemyksessä ei ole dogmaattisuus, ei sääntöjen seuraaminen tai muiden pakottaminen niitä seuraamaan. Uskonnon ytimessä on jumalallisuuden kokemus, joka sellaisenaan on intuitiviinen sekä mahdoton välittää tai selittää millään merkittävällä tavalla muille ihmisille. Tämä kokemus on tunnetila, joka on läsnä joskus voimakkaammin, joskus heikommin. Se on selvästi oma erillinen tunteensa, jota on yhtä mahdoton kuvailla objektiivisesti kuin mitä tahansa muuta tunnetilaa.

Tällainen tapa uskoa ei ole ideologinen kainalosauva, joka tarjoaa sääntöjä ja viitekehyksen maailmankuvan pönkittämiseen. Sillä ei tee mitään, se vain on olemassa. Se ei vaadi nöyristelyä, herranpelkoa, anteeksipyytelyä tai muiden ihmisten kyttäämistä. Pelkällä olemassaolollaan se kuitenkin tarjoaa sisäistä rauhaa sekä auttaa elämään paremmin ja moraalisemmin – ja moraalilla tässä en tarkoita ääliömäisten moraalisääntöjen seuraamista, vaan pyrkimystä jättää maailma parempaan jamaan kuin missä sen löysi. Omasta mielestäni kaikilla ihmisillä tulisi olla mahdollisuus elää elämänsä omalla tavallaan ja mahdollisimman vapaasti onneaan etsien niin pitkälle, kunhan eivät vahingoita teoillaan muita. Ei moraalinen elämä tai halu tehdä ympäristölleen hyvää uskonnollista kokemusta vaadi, ei millään muotoa.

Hengellisyyden ja dogmaattisuuden ero

Olen ollut uskonnollisista vakaumuksistani varsin vaitonainen, sillä 90 prosenttia siitä, mitä Raamatun kirjaimeen kiinni jääneiden uskovaisten suusta tulee, on täysi antiteesi kaikelle mihin itse uskon, enkä halua suurin surminkaan leimautua osaksi kyseistä porukkaa. Uskonnon etenkin seksuaalisiin kieltoihin ja rajoituksiin perustuvat dogmit ovat sosiaalisen kontrollin väline, erittäin maallinen työkalu ihmisten pitämiseen kurissa, eikä niillä ole mitään tekemistä hengellisyyden kanssa. Eettisistä ja moraalisista syistä en voi myöskään kuulua mihinkään kirkkoon, sillä en voi tukea organisaatiota, joka esimerkiksi aktiivisesti polkee naisten tai seksuaalivähemmistöjen asemaa, tai tappaa ihmisiä valehtelemalla ehkäisyvälineiden tehosta.

Kun puhutaan uskonnollisista ihmisistä, pidän tärkeänä sitä, että erotetaan toisistaan kirkko instituutiona ja varsinainen uskonto, sekä dogmaattiset ja hengelliset uskovat. Hengelliset ihmiset ovat uskonnollisia, mutta eivät koe oman uskontonsa tuputtamista koko muulle maailmalle tärkeänä, eivät pidä itsestään meteliä ja suhtautuvat uskonnon ajan kelkasta jääneisiin sääntöihin ja rajoituksiin käytännönläheisesti. Dogmaattiset uskovaiset ovat yleensä se pahin ongelmaryhmä: he ovat näitä raamatulla paukuttajia, joille uskonnon säännöt ovat tutti ja kainalosauvat samassa paketissa. Useimmiten nämä ihmiset eivät edes tunne omaa uskontoaan tai sen filosofiaa, ainoastaan heidän omaa maailmankuvaansa ylläpitävät säännöt ja rajoitukset, sekä niiden noudattamisesta tulevan hallinnan tunteen ja helpotuksen.

Rehellisesti sanoen minun käy sääli näitä uskonnon kirjaimeen juuttuneita ahdistuneita ihmisiä. He ovat ikään kuin tulleet rakennustyömaalle ja pitävät sen tärkeimpänä elementtinä kylttiä jossa lukee ”muista pitää kypärä päässä” sen sijaan, että ryhtyisivät rakentamaan taloa. Säälistä huolimatta tämä ryhmä on mielestäni perusluonteeltaan tuhoisa.

Uskonnollinen ja tieteellinen maailmankuva

Olen hyvin tietoinen siitä, että en ole aivan tyypillinen uskovainen. Kuten sanottua, maailmankuvani on tiukan tieteellinen, enkä koe tämän olevan minkäänlaisessa ristiriidassa uskonnollisen vakaumukseni kanssa (sivuhuomiona, uskonnollinen kokemus on havaittavissa ja tunnistettavissa neuropsykologisena ilmiönä). Tiukalla tieteellisyydellä tarkoitan sitä, että minulla ei ole tarve keksiä henkiolentoja ja mystisiä voimia sellaisiin paikkoihin, joissa asia on selitettävissä luonnollisilla ilmiöillä. Olen opiskellut niin biologiaa, psykologiaa, tähtitiedettä kuin montaa muutakin alaa ja seuraan kaikenlaisia tiedeuutisia hyvin aktiivisesti. Sellaista seikkaa ei ole toistaiseksi tullut vastaan, jonka selittämiseen olisi mielestäni tarvittu mitään tieteen näkökulmasta yliluonnollista. Tämä ei tarkoita sitä, että ajatus perinteisistä yliluonnollisuuksista olisi suljettu pois: jos niistä esitetään uskottavia todisteita, jotka kestävät kriittisen tarkastelun, sehän olisi aivan järkyttävän siistiä ja uskomaton maailmankuvan mullistus.

Älykkään suunnittelun ideologia on minun näkökulmastani aivan häkellyttävää älyllistä epärehellisyyttä, otan sen miltei henkilökohtaisena loukkauksena niin uskonnolliselta kuin tieteelliseltä kannalta. ID:n kannattajat yrittävät pysäyttää tieteellisen tutkimuksen jokaiseen epäselvään seikkaan ja korvata sen jumalallisella ihmeellä. Kerta toisensa jälkeen tämä jengi on kuitenkin joutunut perääntymään tutkimuksen paljastaessa, kuinka aiemmin ongelmallinen ilmiö on sittenkin täysin evoluutioteorialla selitettävissä. Minun on mahdotonta ymmärtää näiden ihmisten motivaatiota muuten kuin sitä kautta, että heidän uskonnolinen maailmankuvansa on äärimmäisen hatara ja riippuvainen tasan siitä, että he haluavat olla oikeassa – ei siitä, mitä maailmassa oikeasti tapahtuu.

Tieteellinen ja ateistinen maailmakuva ovat eri asia

Se johtopäätös, että tieteellinen maailmankuva on yhtä kuin ateistinen maailmankuva, on mielestäni puhdas logiikkavirhe. Totta, usein ne kulkevat käsi kädessä, mutta tämä yhtäläisyysmerkki on käytännön tasolla sekä virheellinen että haitallinen. Ilmiönä ateismi on tieteellisestä maailmankuvasta erillinen filosofia, joka sisältö on ainoastaan ja vain ajatus jumalien tai jumaluskon puutteesta, joko niin että kielletään tämän uskon olemassaolo, tai myös jumalten olemassaolo. Monesti jahkataan, että ateismi on uskonto itsessään, mutta tätä voi pitää lähinnä vittuiluna, sillä minkään logiikan tasolla ajatus ei oikein päde. Ainoa suora yhteys, minkä uskonnon ja ateismin välille voin vetää, on jo aiemmin mainittu kummankin puoliskon fanaatikkojen samanlainen retoriikka ja maailmankatsomus. Toisaalta myöskään ateismia ei voi olla ilman uskontoja, joten pohjimmiltaan se on pelkkä vastareaktio uskonnollisen maailmankuvan olemassaoloon – ei sen enempää eikä vähempää.

Miksi ateismin erottaminen tieteellisestä maailmankuvasta on tärkeää? Siksi, että uskonto voi hyvin olla sodassa ateismin kanssa, mutta uskonnon ja tieteen ei tarvitse eikä pidä olla sodassa keskenään. Maailma on väärällään tieteentekijöitä, jotka ovat uskonnollisia, eikä uskonnollisen ja tieteellisen maailmankuvan välillä ole pakko olla kiistaa. Kiihkottomasti ajatellen tieteellisen maailmankuvan pitäisi olla lähinnä agnostinen: jumaluuksista ei ole todisteita puolesta eikä vastaan, joten niiden olemassaoloon ei voi ottaa kantaa suuntaan eikä toiseen, eikä kysymys ole millään tavalla merkittävä, ennen kuin tällaisia todisteita havaitaan. Tästä syystä evoluutiotutkija tai kosmologi voi aivan hyvin tuntea henkilökohtaisella tasolla jumalan läsnäolon ja tehdä samalla tieteellistä tutkimusta maailmankaikkeuden tai elämän synnystä. Ainoa seikka, joka luo näiden kahden asian välille ristiriitaa, on uskonnon kirjoitettu dogma, joka on ihmisten käsialaa ja joka liittyy käytännön tasolla organisoituneeseen kirkkoon, ei uskonnolliseen kokemukseen.

Uskonnon tulevaisuus

Uskonnon ja tieteen yhteiselo vaatii uskonnolta yhden merkittävän myönnytyksen: luopumisen fysikaalisen maailman selittämisen roolista. Tämä rooli ei oikeastaan tarjoa uskonnolle itselleen yhtään mitään ja tästä roolista joudutaan kiihtyvällä vauhdilla perääntymään. Fysikaalisen maailman selittäminen uskonnolla on kuin laudan katkaiseminen kirveellä: kyllä se varmasti onnistuu, mutta jälki ei ole kaunista, eikä lopputulos ole käyttökelpoista. Uskonnollinen maailmanselitys ei keksi antibiootteja, lennätä ihmistä Kuuhun, kehitä teollisuutta, kerro miten kvarkit käyttäytyvät tai saa hehkulamppua katossa syttymään. Nämä kaikki keksinnöt ovat tieteellisen tutkimustyön tulosta ja kiitos niistä kuuluu ihmisille, jotka eivät hyväksyneet valmiina lukemaansa totuutta maailmasta vaan pyrkivät tutkimaan, keksimään ja löytämään uusia asioita.

Se, mitä uskonto voi ihmisille tarjota, on mielenrauhaa, yhteisön johon kuulua sekä resursseja ja työkaluja joilla tehdä maailmassa hyvää. Puhtaimmillaan tämä vaatii sen, että uskonnollinen kokemus revitään jollain ilveellä erilleen uskonnollisesta dogmasta, tarkemmin sen yksilöä ja yhteiskuntaa koskevista irrationaalisista rajoitteista tai syyllistämisestä, jotka joutavat taikauskon romukoppaan. Kukin voi miettiä, miten realistista tämä on lähimmän vuosisadan tai parin kuluessa. Tieto ja sivistystaso maailmassa kuitekin kohoaa jatkuvasti ja keskimäärin mitä enemmän koulutusta ihmisellä on, sitä vähemmän hän nojaa sokeasti dogmaan. Toivoa siis on.

Maailmassa ei tiettävästi ole yhtään kulttuuria, jossa uskonnollinen kokemus ei olisi jollain tavalla ollut läsnä. Uskonnollinen kokemus on myös empiirisesti havaittavissa ja mitattavissa sen perusteella, mitä aivoissa tapahtuu. Mistä tämä kokemus johtuu? Onko taustalla evoluutiossa aivoihin jäänyt häiriö vai saako ihminen yhteyden johonkin tuonpuoleiseen voimaan? Tiedettä tämä voi kiinnostaa, mutta uskonnollisen kokemuksen kannalta nämä kysymykset eivät ole millään tavalla olennaisia. Se, että tiede havaitsee tai selittää niitä ei tee niistä henkilötasolla tippaakaan vähempiarvoisia, eikä vähennä niiden merkitystä millään tavalla.

Tärkeintä on itse kokemus sekä se, miten se ihmiseen itseensä vaikuttaa. Eräs uskonnollisen kokemuksen yhdistävä piirre on sisäisen rauhan, tyytyväisyyden ja rakkauden tunne – ja harva voinee väittää, etteikö tälle olisi maailmassa tilausta.


Aihetta sivuten:

myrkkyähän ne ovat – Fun Pastimes for Stupid Children

Uusateismi – teetai

Johtaako tiede ateismiin – Verbaalinen velodromi

Hauska uskontokorttipeli riidanhaluisille – Hymyilevä eläkeläinen

Uusateismin puuttuva sisältö – Paholaisen Asianajaja

Prostituution laillisuuskysymykset

Posted in Seksuaalisuus, Surrealistisen logiikan äärellä, Valtiovalta by masinoija on 18/09/2009

Seurasin vuonna 2005 mielenkiinnolla eduskuntaväittelyä, joka koski seksin ostokieltoa. Keskustelu oli kieltämättä kiehtovaa, sillä harvoin olen nähnyt samassa leirissä niin erilaista porukkaa. Seksin ostokieltoa nimittäin vastustivat mm. seksityöntekijät, poliisi, Stakes ja evankelis-luterilainen kirkkokin. Oli jotenkin tragikoomista seurata ostokiellon puolustajien taistelua aatteensa puolesta. Mielestäni täytyy olla erityislaatuisen himmeä tyyppi, jos kokee olevansa oikeassa sellaista rintamaa vastaan, jossa ovat mukana teon tekijä, teon haittapuolien siivoaja ja se taho, joka tuomitsee itse teon moraalittomaksi.

Mikä on minun kantani? Itse olen tässäkin asiassa sellainen epäkiitollisen keskitien kulkija, joka haluaisi tunnustaa ilmiön realiteetit ilman sen ihmeempää idealismin paloa suuntaan tai toiseen, sekä yksinkertaisesti minimoida ilmiön haittapuolet niin hyvin kuin se realistisesti on mahdollista. Tältä pohjalta en ole nähnyt ensimmäistäkään hyvää perustelua sille, miksi prostituution pitäisi olla laitonta.

On ihan selvää, etteivät kiellot pure. Onko historiassa aikaa, paikkaa tai ideologiaa, jolloin prostituutioita ei olisi ollut olemassa? Isompi kysymys tietysti on, millä perusteella prostituutio pitäisi ylipäänsä kieltää?

Asiallinen keskustelu aiheesta on vaikeaa, koska se herättää melkoisen määrän tunteita ja sumeaa logiikkaa. Edelliseen blogimerkintääni sain kommentin, jossa käytiin kuvaavasti läpi parikin perushölmöyttä. Mukana oli hieman verhottuna aina yhtä nokkela ”öhö öhö taidat itse ostaa nusua / olla pedofiili / warettaa kaiken musiikkisi kun olet niin kiinnostunut prostituutiosta / lapsipornosuotimesta / tekijänoikeuksista” sekä aina yhtä mahtava ”jos prostituutio pitäisi laillistaa niin eikö samalla logiikalla sitten murhaaminen, ylinopeuden ajaminen ja varastaminen”. Ihan oikeasti, tuo ensimmäinen on aihepiiristä riippumatta yhtä nokkela kommentti kuin ”itse olet kakkapylly”, ja toinen taas… Noh, minä toivon että sen väittäminen, ettei ymmärrä eroa vaikkapa mietojen huumeiden, murhan, prostituution ja varastamisen laillistamisessa on tahallista älyllistä epärehellisyyttä. Mikäli ihan oikeasti tarkoittaa tuota, on ehkä parempi mennä jonnekin juttelemaan vaikka hattivateista.

Mikä prostituutiossa on pielessä?

Ihan ensin tietysti pitäisi määrittää, mikä prostituutiossa on pielessä – miksi se ylipäänsä pitäisi kieltää, vai pitäisikö? Perusargumentteja ovat ne, että prostituutio on syntiä ja Jumala heittää kuumalla kivellä päähän, prostituutio on minun mielestäni inhottavaa ja väärin joten se pitäisi kieltää  ja että joka kerta kun patriarkaatti maksaa seksistä, se on raiskaus. Nämä kaikki voidaan sivuuttaa asiakeskustelun kannalta merkityksettömänä kohkaamisena.

Suurin ongelma prostituutiossa – joka ei muuten koske vain naisia, vaan myös miehiä ja trans-sukupuolisia – ovat nähdäkseni tilanteet, jossa alalle pakotetaan, painostetaan ja kiristetään ihmisiä. Tämä on aivan yksiselitteisen väärin. Seksuaalinen itsemääräämisoikeus on yksi eettisen yhteiskunnan peruspilareista, joihin ei tule millään tavalla kajota. Mitä tahansa ihminen seksuaalisuutensa saralla tekee, sen tulee olla hänen oma päätöksensä, johon kuuluu oikeus sanoa ”ei”. Toinen merkittävä ongelma on laittoman prostituution taustalta löytyvä järjestäytynyt rikollisuus: ihmiskauppa, huumekauppa, parittaminen ja niin edelleen. Nämä seikat liittyvät tiiviisti yhteen.

Jos edellinen olisi koko kuva prostituutiosta, kielto olisi perusteltua, mutta näin yksinkertaistahan se ei ole. Entäpä ne alalla vapaaehtoisesti olevat?

Seksityö uravalintana

Seksuaalisuus on useimmille ihmisille enemmän tai vähemmän arka asia, eikä useimmille tule mieleenkään, että jotkut suhtautuvat seksuaalisuuteensa melkoisen rennosti tai jopa funktionaalisesti. Yleinen käsitys seksityöläisestä on se, että kyseessä on aina alistettu nainen, joka on alalla vastoin tahtoaan, vaikka muuta väittäisikin. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Kaikkialla, myös Suomessa, on miehiä ja naisia, jotka ovat valinneet seksityön tietoisesti ammatikseen.

Joillekin ajatus siitä, että harrastaa seksiä vapaaehtoisesti vieraiden, mahdollisesti rumien, lihavien ja haisevien ihmisten kanssa on käsittämätön. Jos jo sekasaunaan tuleminen alasti tuntuu hieman vieraalta, on helppo ajatella, että seksin antaminen maksusta on automaattisesti iljettävä ja ahdistava asia. Varmasti se sitä joskus onkin, mutta noh – jotkut siivoavat teurastamojätettä, jotkut ovat viemärisukeltajia ja jotkut Iltalehden tai Ilta-Sanomien toimittajia. Ihmisillä on erilainen sietokyky erilaisiin vastenmielisiin asioihin. Jotkut pitävät seksityötä paskaduunina siinä missä muitakin, jotkut kertovat nauttivansa siitä kuten mistä tahansa työstä.

Jokainen seksityöntekijä ei ole voimaton uhri. Niin kauan kuin kyseessä on oma henkilökohtainen valinta, on vaikea nähdä, mikä tilanteessa on pielessä. Tällöin on myös vaikeaa nähdä, että kyseessä olisi seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta luopuminen – henkilö itse on valinnut työnsä. Tämä on reilun kaupan seksityötä,  vapaaehtoiselta työläiseltä vapaaehtoiselle ostajalle. Asiakkaat etsitään esimerkiksi internetin kautta, penniäkään ei mene parittajalle tai muille rikollisille ja (toivottavasti) verotkin tulevat maksettua.

Katukuva kauniiksi, viis seurauksista

Seksin kategorinen ostokielto on tullut voimaan mm. Ruotsissa ja Norjassa, ja se näyttää varmasti hyvältä katukuvassa. Jonkin asian kieltäminen on toimenpiteenä yksinkertaisimmankin äänestäjän ymmärrettävissä ja kun seksikauppa ei ole avointa, se on poissa silmistä ja poissa mielestä. Poliittista pääomaa kolisee ja fiilis on kova: nyt me ollaan tehty jotain asialle!

Ruotsalaisten seksityöntekijöiden mukaan tilanne on kuitenkin entistä huonompi nimen omaan huono-osaisimmilla prostituoiduilla.  Laittomasti maassa olevat puolestaan uskaltautuvat entistä huonommin  hakemaan apua, edes lääketieteellistä sellaista. Ongelmat kertautuvat ja rikollisten ote heistä on entistä tiiviimpi. Kiristäminen, hakkaaminen ja uhkaileminen on ihan ok, sillä viranomaisten puheille ei ole asiaa. Toisaalta niillä, jotka pyörittävät itse omaa toimintaansa, toiminta jatkuu entiseen malliin.

Mikä on siis kiellon nettovaikutus? Seksityöntekijöiden  olot ovat aiempaa huonommat, rikolliset tienaavat yhä ja kauppa käy edelleen. Hiphei.

Missä mennään Suomessa?

Suomessa vuonna 2006 voimaan tulleen lain mukaan ostaminen on laillista yksityisiltä toimijoilta, mutta ei parituksen tai ihmiskaupan uhreilta. Tämä kuulostaa paperilla todella hyvältä, mutta käytäntö mättää.

Prostituoitujen tukipisteen ja Helsingin rikospoliisin mukaan asiakkaat eivät enää uskalla rangaistuksen pelossa antaa ilmi tilanteita, joihin saattaa liittyä paritusta tai ihmiskauppaa.  Rangaistuksia on vaikea jakaa, sillä syyllisyyttä on vaikea todistaa. Paritusjutuissa ei myösk ään voida kuulla seksin ostajia todistajina, sillä he käytännössä todistaisivat itseään vastaan.

Kaduilta toimivien prostituoitujen asema on huonontunut: nopeat ja hätäiset kauppatilanteet ovat lisääntyneet, joka lisää riskiä väkivaltaisen asiakkaan uhriksi joutumiselle. Tämä osoittaa hyvin, miten monisyisestä tilanteesta on kyse: yksinkertaisilla kielloilla voi olla monitahoisia seurauksia.

Reilun kaupan seksiä

Oma näkemykseni on, että haitallisten lieveilmiöiden minimoimiseksi prostituution tulee olla laillista ja yhteiskunnan säätelyssä. Jokainen vapaaehtoinen ja valvonnassa toimiva seksityöntekijä syö markkinoita ja pohjaa rikolliselta toiminnalta, ihmiskaupalta ja pakon alla tapahtuvalta prostituutiolta. Seksialan työn pitää olla yhteiskunnan valvottavissa ja säännösteltävissä ja työterveydenhuollon ja vastaavien etujen tule olla vähintään samalla tasolla kuin muissakin ammateissa.

Edellisen blogimerkinnän kommentissa kirjoittaja toi esille seuraavan varsin ahdistavan tapauksen:

Yksi eräällä rajatulla keskustelupalstalla kirjottava ihminen kertoi aiemmin myyneensä itseään siksi, että klassisten lapsuuden hyväksikäyttökokemusten takia hän katsoi, ettei hänellä ole oikeutta sanoa ei hänen ruumiiseensa kajoajille eikä siitä ole mitään hyötyä, joten miksi edes yrittää. Joten jos joku asiakas vaati häntä tekemään jotain mitä hän ei halunnut tehdä, hänen reaktionsa oli alkaa voimattomuuttaan itkeä. Ainakin tämän ihmisen kohdalla ei voi todellakaan puhua vakaasta tahdosta ja vapaaehtoisuudesta.

Laillisuuden mukanaan tuoman valvonnan toivoisi pureutuvan ihmiskaupan lisäksi myös juuri tällaisiin tapauksiin. Jos tällaisen henkilön keskustelukumppanina on joku muu kuin parittaja-Sergei ja Spiidi-Kake Kurvista – sanotaan vaikka työterveyslääkäri tai tukipisteen työntekijä – voisi helposti kuvitella, että elämän ja ongelmien syrjästä saa vähän paremmin kiinni. Viranomaisilta ei tarvitse piiloutua, vaan tarvittaessa voi hakea myös ammattiapua ilman pelkoa siitä, että poliisi kolkuttaa ovelle.

Abstrakti vastustus ostamiseen ja myymiseen

Prostituutioita vastustetaan usein myös melko abstrakteista näkökulmista, johon syyllistyvät useimmiten aatteelliset kristilliset- tai feministijärjestöt. Ollaan huolissaan naiskuvasta kokonaisuutena tai siitä, mikä on suomalaisen miehen vointi ja suhde hänen perheeseensä, jos kerran prostituoitujen luona pitää käydä. Mitä jälkimmäiseen tulee, onko tämä mieskuvasta huolehtiminen pakko tehdä heikko-osaisimpien prostituoitujen kustannuksella? Eikö kannattaisi huolehtia ensin hyväksikäytettyjen hyvinvoinnista ja alkaa sitten parantaa sitä miesten asemaa? Jos jälkimmäinen tehdään tarpeeksi hyvin, eikös se sitten tällä logiikalla söisi asiakaspohjan prostituutiolta, oli se laillista eli ei.

En myös oikein ymmärrä, miten vapaaehtoisen ja itsenäisesti toimivan naisprostituoidun toimintaa voi nähdä naisvihamielisenä tai jotenkin feminististen arvojen vastaisena. Eikö nainen tässä tilanteessa ole nimen omaan se vahva toimija? Tilanne on tietysti täysin toinen, jos kyseessä on parittajan tallissa (puoli)väkisin oleva henkilö. Epäselväksi jää myös, miksi myös mies- ja transsukupuolinen prostituutio pitäisi kieltää feministisin perustein? (Feministisessä ajattelussa minun käsitykseni tasa-arvosta olisivat lähinnä individuaalifeminismiä tai anarkofeminismiä.)

Väkisin tulee mieleen se, etteivät noiden mielipiteiden edustajat ole oikeastaan kiinnostuneita prostituoitujen hyvinvoinnista tai koko ilmiöstä tosimaailmassa. He haluavat ajaa omaa pointtiaan, olla oikeassa, käyttää aihepiiriä retorisena välineenä ja filosofoida – viis siitä, mitä reaalimaailmassa tapahtuu.

Seksityöläinen erityisryhmien auttajana

Seksityöläisten julkisuuskuva on hävyttömän huono kun huomioidaan se, millaista apua he voivat antaa tietyille ihmisryhmille. Yleisen kapeakatseinen kuvahan on se, että huorissa käyvät vain merimiehet ja sikasovinistit, jotka pettävät vaimoaan. Tämä ei todellakaan ole koko kuva siitä, millaiset ihmiset käyttävät seksityöläisten palveluja.

Prostituoitujen asiakkaina on myös yksinäisiä, ujoja, kenties jollain tavalla vammaisia tai ihan vain rumia ihmisiä, joilla ei yksinkertaisesti käy flaksi vapailla markkinoilla. Henkilökohtaisesti minulta ei löydy kuin kunnioitusta niille seksityöntekijöille, jotka ottavat asiakkaakseen etenkin tällaisia ihmisiä. Työ ei varmasti ole helppoa, mutta etenkin näille asiakkaille mahdollisesti ainoa tapa toteuttaa seksuaalisuuttaan, joka on kuitenkin ihmiselle äärimmäisen perustavanlaatuinen tarve. On vaikea nähdä, miten seksin ostaminen vapaaehtoiselta seksityöntekijältä on esimerkiksi tässä tapauksessa moraalitonta, epäeettistä tai seksin myyjää halventavaa.

Vai onko ajateltava jotenkin niin, että näiden ihmisryhmien pitää vain kärsiä vammansa tai henkisten ja fyysisten ongelmiensa lisäksi myös siitä, etteivät he pysty toteuttamaan biologiselta kannalta perustavanlaatuisinta viettiään? Tämä vain siksi, koska se on jonkun kolmannen osapuolen mielestä jollain abstraktilla tavalla väärin.

Asiat asioina, mielipiteet omalla ajalla

Prostituution lakikysymykset ovat varsin hyvä kenttä sumean ja emotionaalisen päätöksenteon bongailuun. Tasa-arvoasiat ja ihmisoikeudet ovat minulle tärkeä asia, ja itselläni tekeekin pahaa se, että nämä ohitetaan toivomuspohjaisen politikoinnin avulla – eli kieltämällä jotain ja ajattelemalla, että jos me ihan hirveesti toivotaan ja halutaan, paha ilmiö katoaa, eikä sitä tarvitse ajatella.

Jos yhteiskunnalliseen ja teknologiseen kehitykseen laitettaisiin puolet siitä energiasta, mitä vuosittain kulutetaan toisten ihmisten seksuaalisuuden ja moraalin kyttäämiseen, meillä olisi maailmanrauha ja minä naputtelisin tätä Marsissa.

Kirjoittaja on toistaiseksi maksanut seksinsä luonnossa.


Aihetta sivuten:

Turpa kii kun mä autan sua – Punaisen diivan blogi

Poliisi tarjoaa patukkaa – Seksualistin päiväkirja

Bongaa parittaja – Seksualistin päiväkirja

Seksin ostokielto voimaan Norjassa – Markus Janssonin blogi

Seksin ostokielto heikentäisi prostituoitujen asemaa – Kasvi.org

”Vapaaehtoista” vai ”pakotettua” riistoa – Venla Hiidensalo

Seksinostokiellosta – Oli sitten pakko koskea kun kiellettiin

Tanskan vasemmiston viha perusoikeuksia kohtaan – Pravda – totuuden toinen puolikas

Taisi tulla sanottua – Larkon havaintoja

Miksi valitsin ”maailman vanhimman ammatin”? – Ellit

Huorapäiväkirja

Suora kansanvalta – lisää mutu-tuntumaa päätöksentekoon

Posted in Surrealistisen logiikan äärellä, Valtiovalta by masinoija on 03/09/2009

Kun olin itse teini-ikäinen, aloin sommittelemaan mielipiteitä siitä, millainen olisi täydellinen yhteiskuntajärjestelmä. Eräs sen peruspilari oli tietysti täysin suora kansanvalta, jossa jokainen pääsisi halutessaan suoraan äänestämään jokaisesta asiasta. Tutustuttuani sittemmin opintojen, töiden ja harrastusten puolelta ihmisiin, joiden tausta oli niin maalaista kuin kaupunkilaista, amista kuin akateemikkoa ja oikeistoa kuin vasemmistoa, tulin tulokseen, että olipa muuten vitun idioottimainen idea.

Joku varmasti haluaa lukea tämän kirjoituksen nyt niin, että tässä jälleen halveksutaan kansaa, pidetään päättäjiä jotenkin tavallista kansaa parempina ihmisinä tai sorretaan valkoihoista heteromiestä. Suosittelisin, että tällaisten oletusten tekijät säästäisivät meidän molempien aikaa ja menisivät jo tässä vaiheessa lukemaan (ja ennen kaikkea kommentoimaan) jotain ihan muuta juttua.

Suoran kansanvallan riskit ja suoranaiset ongelmat ovat nähdäkseni seuraavat.

  1. Puutteellinen tietopohja järkipohjaiseen päätöksentekoon ja haluttomuus/mahdollisuuksien puute hankkia sellainen.
  2. Kynnys lähteä äänestämään jotain vastaan on suhteettomasti pienempi kuin raahautua uurnille jonkin asian puolesta.
  3. Enemmistön joukkohuuto kampittaa vähemmistöjen asemaa.

Näistä tarkemmin seuraavaksi.

Minulla on mielipiteeni, eikä sitä kukaan muuta!

Ykköskohdan taustalla piilevä ongelma liippaa hyvin läheltä sitä, mitä käsittelin aiemmassa Asiantuntemus vs. maalaisjärki -kirjoituksessani. Maailma on nykyisin hyvin monimutkainen paikka ja yhteiskunnallisen tason päätösten tekemiseen vaaditaan kokonaiskuva yhteiskunnallisesta tilanteesta sekä ajantasaista tietoa päätettävästä asiasta mahdollisimman monelta kantilta. Tämä ei pelaa millään tavalla yhteen sen kanssa, että murskaenemmistöllä ihmisistä voi olla vahvojakin mielipiteitä aiheista, joista he eivät oikeastaan tiedä kamalan paljon, eivätkä edes halua tutustua todisteisiin, jotka saattavat horjuttaa heidän omaa maailmankuvaansa.

Sen myöntäminen, että on saattanut olla jossain asiassa väärässä, on melkoisen harvinainen ominaisuus ihmisessä. Suurin osa jatkaa jänkäämistä ihan puhtaalta mutu-pohjalta vaikka eteen pudotettaisiin millaiset järkipohjaiset todisteet. Se on tietty eri asia, jos päästään edes sille tasolle, että kumpikin osapuoli pyrkii todistelemaan kantaansa esimerkiksi tutkimusten ja enemmän tai vähemmän hyväksyttyjen faktojen avulla. Tässä päästään sitten siihen ongelmaan, millaiset valmiudet ihmisillä on arvioida sitä, mikä tutkimus on tieteellisesti pätevä, mikä ei. Kristitty löytää aina amerikkalaisen kristillisen tutkimuslaitoksen selityksiä siitä, miten homous on opittua ja tietokonepelien vastustaja löytää koko muun tiedeyhteisön pihalle nauramia tutkimuksia siitä, kuinka peleillä on suora yhteys väkivaltaisuuteen.

Keskimääräisellä kansalaisella ei siis ole useimmiten tarpeellista taustatietoa päätöksen tekemiseen, eikä aina sen arvioimiseen, mikä tieto on luotettavaa. Tarkoittaako tämä sitä, että ihmiset ovat tyhmiä? Ei, tämä tarkoittaa sitä itsestäänselvyyttä, etteivät kaikki voi tietää kaikkea kaikesta.

Mielipiteet ovat kuin persereikiä…

Suurempi ongelma on se, että ihmiset vaativat päätöksiä tehtäväksi siltä pohjalta, että he ovat jotain mieltä. Ei siis siksi, mikä olisi loogisesti johdonmukaista, tutkitusti hyödyllisintä tai moraalisesti kohtuullista, vaan siksi, koska heidän perustelematonta mielipidettään tulee kunnioittaa. On tietysti omanarvontuntoa loukkaavaa tajuta, että perustelemattomalla tai huonosti perustellulla mielipiteellä on arvoa vähemmän kuin kourallisella paskaa, mutta kun puhutaan kaikkia koskevasta yhteiskunnallisesta päätöksenteosta, juuri näin se menee.

”Vaikkei tämä minua koskekaan enkä nyt siis tarkemmin tiedä, tämä on mielestäni väärin, joten se pitää kieltää” on yhdessä lausessa suoran kansanvallan ongelman ydin.

Tämä ilmiö ei riipu mitenkään vahvasti henkilön koulutustasosta, tosin akateemisesti pidemmälle koulutetuilla on keskimäärin enemmän valmiuksia ajatella asioita kriittisemmin. Se on sitten eri asia, miten paljon niitä valmiuksia käytetään. Olen käynyt tulikivenkatkuisia väittelyitä korkeasti koulutettujen akateemikoiden kanssa, joiden mukaan lapsipornosensuurin tai Halla-ahon käräjöinnin tapauksessa ei ole minkäänlaisia ongelmia sananvapauden, johdonmukaisuuden tai loogisuuden kanssa – koska he ovat sitä mieltä että rasismin ja pedofilian kitkennässä kaikki keinot ovat sallittuja. En edes halua miettiä, miten monta keskustelua olen käynyt henkilöiden kanssa, joiden teesi on ”homojen parisuhteen rekisteröinti / perheen sisäinen adoptio on mielestäni väärin joten ne pitää kieltää”, eikä tälle näkökannalle esitetään hivenenkään verran järkiperäisiä syitä.

Itse asiassa juuri homo/lesboparien perheensisäisen adoptio on tästä aiheesta erittäin hyvä esimerkki.  Sen vasta-argumentit ovat varsinainen kultakaivos surrealistisen logiikan ja mutu-perustelujen etsijälle. Suuri osa fanaattisista vastustajista ei ihan oikeasti edes tiennyt, mistä päätöksessä oli kyse!  Ei ollut yksi eikä kaksikaan keskustelua, jossa mouhotusta hetken kuunneltua oli pakko kysyä, että ymmärtäähän arvon kriitikko kyseessä olevan perheen sisäisen adoption, eli sellaisen, jossa pariskunnalla on jo lapsi, jonka laillista asemaa pyritään parantamaan esimerkiksi perimisoikeudella – aivan samoin kuin YH-vanhemman uusi puoliso voi adoptoida perheen lapsen.  Lisäksi homo/lesboparien lapset eivät ole mikään uusi juttu, niitä on ollut iät ja ajat ja nyt vain pyritään parantamaan heidän asemaansa.  Tätä seurasi useimmiten hetken hiljaisuus, silmien räpyttely samalla kun saatu tieto hylättiin ja mouhoamisen jatkaminen tilanteesta, johon se aiemmin loppui. Ja tällaisten ihmisten mielipiteille tulisi laittaa äänestyksessä jotain arvoa?

Kyllä minä ainakin tekisin näin!

Mitä enemmän jostain aiheesta tietää, sitä vähemmän absoluuttisia totuuksia siitä alkaa löytää. Arvelisin, että juuri tästä syystä  äärimielipiteiden edustajat eivät koe nykyistä hallitusjärjestelmää toimivaksi. Jos oma ehdokas sattuukin pääsemään eduskuntaan, hänen mielipiteensä kokevat usein yllättävän laimenemisen. Tyyppi selvästi astuu herrojen kerhoon, myy aatteen  ja unohtaa kansan! Vihreät eivät ole hörhöimmille tarpeeksi vihreitä ja Soini hylkäsi propellilakit. Joo-o.

Hyvin todennäköisesti kyseessä on  Siperia opettaa -ilmiö: kun on päästy kannattajapiirin keskustelualueilta ja olohuoneesta oikean päätöksenteon pariin, ongelmakenttä osoittautuukin merkittävästi monimutkaisemmaksi ja monisyisemmäksi kuin oletti, ja niiden aiemmin niin selkeiden totuuksien perusta alkaakin rapautua. Tässä vaiheessa pettynyt äänestäjä toteaa, että ”kyllä minä ainakin”. Tiedättekö, siihen tapaan että ”jos tulisi terroristihyökkäys, kyllä minä ainakin ottaisin niiltä pyssyt pois ja potkaisisin niitä kaikkia kiertopotkulla päähän”, ”jos minä olisin tämän firman pomo, kyllä minä ainakin tekisin niin ja näin nämä asiat” ja ”jos minä olisin eduskunnassa niin laittaisin herrat kuriin!”. Tositilanteessa tulee sitten huomattua, eipä se sitten ikinä ihan niin yksinkertaista olekaan.

Jaa päättäjätkö sitten ovat fiksumpia?

Yritetäänkö tässä nyt sanoa, että tavallinen kansa on tyhmää ja fiilisten vietävissä ja päättäjät sitten fiksuja ja analyyttisiä? Kaukana siitä, ainakin niin pitkään kun eduskuntavaalit ovat suosituimmuus-, ei pätevyyskilpailu. Jos näin on, miksei kansa sitten voisi samalla vaivalla päättää suoraan asioista?

Yksinkertaisesti siksi, että on helpompi opettaa 200 simpanssia soittamaan pianoa kuin 2 000 000.

Eduskunta koostuu rajatusta määrästä ihmisiä, joille maksetaan siitä, että he perehtyvät päätöksentekoon liittyviin asioihin mahdollisimman syvällisesti ja monelta kannalta. On edes teoriassa mahdollista selittää näillä kahdelle sadalle tiettyyn monimutkaiseen seikkaan liittyvät näkökannat ja tutkimukset – oli se sitten uusi kaasuputki, pedofiilisuodin tai maahanmuuttokiintiöt. Elleivät nämä edustajat perehdy kaikkiin olennaisiin näkökantoihin päätöksiä tehdessään, he eivät tee työtään. Tämä ei ole ongelmatonta, josta lisää kirjoituksen lopussa.

Olen tullut siihen tulokseen, että olen itse valinnut kansanedustajia hieman väärin, enkä ole ainoa. Olen etsinyt henkilöitä, joiden ajatukset tietyistä aiheista ovat identtisiä omien ajatusteni kanssa. Sen sijaan minun olisi tullut etsiä ehdokasta, jonka maailmankuva ja arvomaailma kokonaisuutena ovat mahdollisimman samanlaisia. Tällöin voin luottaa siihen,että päätökset myös tulevista asioista ovat linjassa sen kanssa, mitä itse haluan.

Edustuksellinen demokratia pitää kansan tyhmänä?

Kansanedustajilla on – tai pitäisi olla! – työn tuomaa painetta ja motivaatiota perehtyä asioihin, mutta tavallisella kansalla tällaista painetta ei ole. Olen lukenut väitteitä, joiden mukaan tämä on juurikin edustuksellisen demokratian syytä: miksi perehtyä, kun ei voi vaikuttaa? Jos mielipiteillä olisi arvoa, tokihan kaikki sivistäisivät itseään! Tämä kuuluu mielestäni näihin asioihin, jotka kuulostavat paperilla hyvältä, mutta tosimaailman realiteetit eivät yksinkertaisesti tue ajatusta.  Väistämättä mieleen tulee, että taustalla on jonkinlainen akateeminen vauhtisokeus ihmisiltä, jotka eivät ihan ymmärrä, millainen osuus väestöstä on lukenut kirjan viimeksi kansakoulussa.

Minä en ihan näe sitä realistisena, että jos päätetään vaikkapa geenimanipuloidun ruoan käytöstä tai pedofiilisuotimen toteutuksesta, Pentti ja Pirkko 58v opiskelevat biologian peruskurssin genetiikkaan asti tai perehtyvät TCP/IP:n perusteisiin, välityspalvelimiin ja salattuihin p2p-ratkaisuihin. Kansanedustajille asiantuntijat voivat tarjota näistä asioista tietoa, mutta on haihattelua olettaa, että jokaiselle äänestysikäiselle voisi tarjota jokaisesta aiheesta tarpeeksi kattavan tietopaketin – ja ennen kaikkea saada kansalaiset lukemaan ja sisäistämään tämän tiedon ennen päätöstä.

Valittaminen on helppoa ja kieltäminen refleksi

Eduskuntavaalien tuloksen kaatuessa eri suuntaan kuin itse toivoo kuulee usein tuhinaa linjoilla  ”voisipa äänestää vain jotain ehdokasta vastaan”.  Tämä on intuitiivisesti hyvä idea, mutta käytännön kannalta todella katastrofaalinen jokaisen vähemmistössä olevan ja mahdollisesti kiistanalaisen mielipiteen kannalta – etenkin sellaisen, jossa pyritään jollain tavalla muuttamaan yhteiskuntaa avoimempaan suuntaan.

Valittaminen on helppoa. Ihmiset ovat muutosvastarintaisia ja reaktio uuteen asiaan on kieltää se ensin varmuuden vuoksi. Nukkuvien puolue on helppo herättää siten, että he pääsevät  äänestämään jotain muutosta tai sellaista asiaa vastaan, joka on heidän elämässään vieras juttu tai selkeä  hyvä vihollinen. Ei ole vaikea nähdä, mikä potkaisi Perussuomalaiset eduskuntaan edeltävissä vaaleissa: näkemys siitä, että voi antaa äänensä EU:ta ja maahanmuuttajia vastaan, joka on erinomainen tärppi poimia ääniä etenkin sellaiselta kansanosalta, joka etsii helposti hahmotettavaa syyllistä omaan kehnoon asemaansa.

Oletetaan, että kansanäänestyksen kohteena olisi vaikkapa jo mainittu homojen ja lesbojen perheensisäinen adoptio-oikeus. Tälle löytyy todella aktiivinen vastustajakunta, jonka voi perustellusti olettaa tulvivan uurnille. Suurelle osalle kansasta asia taitaa olla aikalailla yksi lysti. ”Tehkööt mitä tekee, ei kiinnosta minua tällainen mouhotus asiasta kumpaankin suuntaan.”  Nämä henkilöt sallisivat passiivisesti adoption, mutta heitä tuskin olisi uurnilla näkynyt merkittävissä määrin, joten päätöksen puolustaminen olisi jäänyt kohtuullisen pienelle aktivistijoukolle. Mitenkähän olisi käynyt? Sama pätee Itämeren kaasuputkeen: kuinka monella on oikeasti niin paljon intohimoja sitä kohtaan, että käy äänestämässä sen puolesta, verrattuna putken vastustajien määrään? On helpompi lähteä valittamaan kuin lähteä äänestämään asiasta, jota ei vastusta, mutta joka ei ole itselle kovin tärkeä.

Tästä joku voi viisastella, että se on ihmisten oma vika, jos eivät tajua käydä äänestämässä asioiden puolesta. Tässä on kyseessä ”ei mun järjestelmäni ole epäkäytännöllinen, vaan ihmiset on tyhmiä” -lässytys. Järjestelmän tulee tukea sitä, miten ihmiset käyttäytyvät – ei päin vastoin.

Valtaa ilman vastuuta

Suorat kansanäänestykset tarjoavat ihmisille helpon kanavan käydä äänestämässä kaikkea muutosta tai heidän elämälleen vierasta vastaan – vieläpä täysin ilman vastuuta. Kun kaikki äänestävät suoraan jostain asiasta, kukaan ei ole siitä vastuussa. ”Miksi näin tehtiin, mitkä ovat tämän päätöksen perusteet?” ”En tiedä, meillä on vain äänestystulos.”

Tavallisen kansalaisen äänestyksen perusteena voivat olla tutkitut tiedot, mutu, naapurin Kaken kertoma huhu tai avaruusolentojen päähän sädettämä ajatus. Yhteiskunnalliseen mittaluokkaan kuuluvia päätöksiä ei tulisi tehdä ilman vastuuta ja läpinäkyviä perusteluita omien päätösten syistä. Ja kyllä, siinä on hyvin konkreettinen ja itsestäänselvä ero, äänestääkö jotain tiettyä yksittäistä päätöstä, vai äänestääkö tiettyä henkilöä edustamaan itseään. Jälkimmäinen tekee varsinaiset päätökset ja on vastuussa niistä.

Demokratiaa – mutta vain keski-ikäiselle keskiluokalle

Demokratian ikuinen ongelma on se, ettei sitä saa päästää valumaan enemmistön ylivallaksi. Edustuksellisuus toimii tässä iskunvaimentimena, sillä sen avulla myös vähemmistöt saavat äänensä kuulumaan. Mitä suorempaa kansanvallasta tehdään, sitä ongelmallisemmaksi tilanne menee kaikkien niiden kannalta, jotka eivät noudata keski-ikäisen (alemman) keskiluokan arvomaailmaa. Tämä tietysti lämmittää niitä, jotka ajavat kyseisen ihmisryhmän asiaa. Nähdäkseni aika harva edes etäisesti vakavasti otettava radikaali vaatii nykyisin suoraa kansanvaltaa.

Jos äänestetään luonnonsuojelusta, joka näennäisesti rajoittaa tämän ihmisryhmän elämää pakottamalla ostamaan erilaisia hehkulamppuja tai lajittelemaan typerästi roskat eri koreihin, se on helppo huutaa nurin kun kaikki viherpiiperöinti on hörhöilyä. Jos äänestetään seksuaalivähemmistöjen oikeuksista, ne on helppo huutaa nurin kun homot on yök ja luonnottomia. Lopputulos on se, että mitä enemmän suoraa valtaa kansalla on, sitä tehokkaammin tulee jarrua kaikenlaiselle yhteiskunnalliselle kehitykselle ja sitä ahtaammalla ovat kaikki, jotka poikkeavat tästä keski-ikäisestä ja keskiluokkaisesta muotista.

Moraalisesti, eettisesti ja käytännällisesti on perusteltua sanoa, että paras yhteiskunnallinen tilanne on silloin, kun kaikki pystyvät elämään ja toteuttamaan itseään mahdollisimman vapaasti niissä rajoissa, kun eivät aiheuta todistettavasti konkreettista haittaa muille. Tällaiseen yhteiskuntaan ei sovi se, että enemmistölle annetaan valta määrätä koko yhteiskuntaa elämään täysin heidän arvomaailmansa mukaisesti myös sellaisissa asioissa, joissa logiikka, moraali tai tutkittu tieto eivät tätä arvomaailmaa tue.

Edustuksellisuuden ongelmat

Olen huomannut, että pidän suomalaisesta politiikasta juuri siksi, että se on oikeastaan aika tylsää. Mitään ei tapahdu kovin nopeasti ja  konsensuspolitiikassa hätiköityjä korjausliikkeitä on hankalampi tehdä. Huono puoli tässä on, että muutoksen saaminen aikaiseksi on vaivalloista ja jos laiva on suunnattu kohti karikkoa, sitä on hankala lähteä kääntämään. Hyvä puoli on se, etteivät kiihkoilijat saa helposti valtaa, eivätkä suhtettoman suuria vaikutusmahdollisuuksia.

Ihan perusteltua on tietty kysyä, onko muutoksen tahti liiankin verkkainen? Missä on tasapaino sen välillä, että pyöritään tuuliviirinä jokaisen poliittisen aatevirtauksen tahtiin tai toisaalta jämähdetään joustamattomalle törmäyskurssille jota ei kriisiyttämättä saada korjattua.

Eräs hyvin merkittävä edustuksellisuuden ongelma on puoluekuri.  Se tappoi minun äänestysintoni kokonaan pitkäksi aikaa, sillä mitä järkeä on etsiä hyvää ehdokasta, jos hänen on pakko äänestää sen mukaan, mitä keskuskomitea määrää? Tällä hetkellä ongelmallista on myös se, että asiantuntijoita ei tietyissä päätöksissä kuulla, tai jos kuullaankin, heidän ehdotuksiaan ei noudateta.  Tämän aihepiirin pahimpia syöpiä on lobbaus, joka näkyi merkittävän kipeästi esimerkiksi Lex Karpela -tapauksessa.

Läpinäkyvyyttä päätöksiin ja perusteluihin

Kansanedustajien päätöksen tueksi tarjotun tiedon määrään ja laatuun tarvitaan kipeästi lisää kontrollia ja läpinäkyvyyttä äänestäjien suuntaan. Asiantuntijapaneeli ei saa koostua pelkistä lobbareista, minkä lisäksi riippumattomille asiantuntijoille tulee antaa enemmän painoarvoa kuin niille elinkeinoelämän edustajille, joilla on oma lehmä ojassa. Jos suoraa vaikutusvaltaa haluttaisiin jossain lisätä, oikea kohta olisi puuttua siihen, mitä tietoa eduskunnalle päätösten tueksi tarjotaan ja mitä velvollisuuksia heillä on noudattaa esim. perustuslakivaliokunnan kantoja.

Toinen parannus koskee oikeastaan kansanedustajien itsensä toimintaa ja sen läpinäkyvyyttä. Jos kansanedustaja päättää tietyssä asiassa toisin kuin äänestäjien pääjoukko olettaisi, hän on velvollinen selittämään päätöksensä taustat ilman, että median tarvitsee nyhtää niitä hänestä irti. Lisäksi ajatus siitä, että kansanedustajien kausien määrä rajoitettaisiin kahteen, olisi tutkimisen arvoinen. Toisaalta tällä menetettäisiin kokeneiden kansanedustajien panos, mutta toisaalta kenties purettaisiin hyväveli-rakenteita ja tuotaisiin kansan mielipiteitä nopeammin politiikanteon lauteille.

Kansanvallan eri tasot

Tässä kirjoituksessa käsittelin toki aivan suoraa kansanvaltaa ja sen ongelmia, ja olen hyvin tietoinen erilaisista teorettisista ja käytössäkin olevista edustuksellisuutta tukevista suoran kansanvallan malleista. Joissain tapauksissa ne voivat toimiakin, mutta asian ydin on se, että minä en näe syytä korjata nykyistä valtiotason hallintojärjestelmää enemmän kansanvallan suuntaan. Muutoksessa piilevät riskit vähemmistöä edustaville mielipiteille tuntuvat suurilta ja sen hyödyt jäävät vähintäänkin epäselviksi. Tunne siitä, että pääsee vaikuttamaan, kuulostaa riskeihin nähden pieneltä edulta.

Minä en vastusta periaatteesta neuvoa-antavia kansanäänestyksiä niin merkittävistä valtiomittaluokan aiheista kuin vaikkapa Euroopan Unioniin tai Natoon liittyminen.  Mielestäni on kuitenkin erittäin tärkeää, että nämä ovat nimen omaan neuvoa-antavia äänestyksiä, joita ei ropise eteen joka vuosi ja jokaisesta pienestäkin aiheesta.

Eduskunnalla tulee olla mahdollisuus käyttää veto-oikeutta kansanäänestyksiin, mutta ne ovat toki äärimmäisen hyvä tapa luodata kansakunnan tilaa. Siinä vaiheessa, jos 70-80 prosenttia kansasta vastustaa jotain päätöstä jota eduskunta puoltaa, on ehkä aika perehtyä hieman tarkemmin siihen, mitä kansalaiskeskustelussa aiheen tiimoilta tapahtuu.

Muutosvastarintaa kansanvaltaa vastaan?

Voi tietenkin olla, että olen liian negatiivinen. Voi tietenkin olla, että ihmiset säntäisivät puolustamaan omaa ajatusmaailmaansa rikkovia asioita ihan vain siksi, että niiden voi katsoa olevan moraalisesti oikein tai tutkimustuloksin ja loogisesti perusteltavia. Voi olla, että paikallistason äänestyksissä ihmiset yhtäkkiä ymmärtävät, että jonnekin se narkomaanien tukikeskus tai ydinjätteen säilytyspaikka pitää laittaa ja hyväksyvät, että jos nyt tämän kerran meidän takapihallemme. Voi olla, että olen vain muutosvastarintainen ja olen jotenkin onnistunut ohittamaan kaikki todisteet suoran kansanvallan toimivuudesta.

Ennen kuin joku esittää ongelman, joka on ihan oikeasti niin vakava että riski kannattaa ja johon ainoa korjaus on kansanvallan lisääminen, en kuitenkaan näe syytä lähteä riskeeraamaan nykyisellään tarpeeksi hyvin toimivaa järjestelmää. Ellei ole rikki, ei heitetä menemään. Korjata ja tuunata kyllä pitää!


Aihetta sivuten:

Eläkeiän korotus ja demokratian rappio – Mediaseuraaja

Kansanäänestys, kuntaliitos ja omatunto… – Mikko Kokko

Kansanvalta, joko se tuli? – Tepon kaupunkiblogi

Asiantuntemus vs. maalaisjärki – Eli kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita

Posted in Evoluutio, Surrealistisen logiikan äärellä by masinoija on 22/07/2009

Kun keskustellaan vaikkapa huumelainsäädännöstä, evoluutiosta, homojen oikeuksista tai mistä tahansa voimakkaita tuntoja herättävästä asiasta, ennemmin tai myöhemmin törmää seuraavan kaltaisiin kommentteihin: ”johan maalaisjärki sanoo, ettei eläin voi muuttua toiseksi”, ”näin maalaisjärjellä ajatellen rangaistusten koventaminen vähentää huumerikoksia” tai ”lapsipornosuodatin on ihan maalaisjärjellä ajatellen hyvä juttu, koska sillä saadaan lapsiporno pois verkosta”.  Maalaisjärki on siitä jännittävä juttu, että sitä on liikkeellä ihan liian vähän, mutta samalla sitä käytetään jatkuvasti törkeällä tavalla väärin.

Mitä on maalaisjärki?

Mitä tämä paljon puhuttu maalaisjärki oikeastaan on? Pähkinänkuoressa kyse on kyvystä pysähtyä arvioimaan käsillä olevaa tilannetta ja muodostaa siitä sekä oman toiminnan seurauksista jonkinlainen fiksu johtopäätös käytettävissä olevien tietojen avulla. Tämä toimii vastakohtana sille, että mennään ja tohotetaan ajattelematta tippaakaan tekemisien seurauksia sekä lauotaan kommentteja ilman vähäisintäkään ajatustoimintaa.

Ennen kuin kaataa kanisterillisen bensaa juhannuskokkoon ja heittää siihen tulitikun, kannattaisi pohtia hetken, mitä tietää bensiinin haihtumisesta ja huurujen räjähdysherkkyydestä. Jos vauvakirjassa sanotaan, että lasta pitäisi ruokkia neljän tunnin välein, kannattaa ehkä miettiä, pitäisikö syvässä unessa oleva lapsi herättää sekunnintarkasti väkisin syömään. Jos illan isäntä on alkoholisti, kannattaa miettiä, tuoko tuliaisina viskilekaa, ja niin edelleen. Kaikkiin näihin antaa maalaisjärjen käyttö hyvän vastauksen.

Kyky ja taipumus pysähtyä edes hetkeksi ajattelemaan tekemisiään tai sanomisiaan on valitettavan harvinainen ominaisuus ihmisissä. Terve maalaisjärki tekee elämästä helpompaa, mutta kaikkeen sekään ei riitä.

Se sudenkuoppa, joka saa maalaisjärjen käytön useimmin menemään mönkään, paljastuu ilmauksessa ”käytettävissä olevien tietojen avulla”. Ellei tarpeellisia taustatietoja jostain aiheesta ole, sitä ei voi kommentoida millään hyödyllisellä tavalla. Makuasioita ja mielipiteitään voi toki heitellä, mutta niille on turha vaatia keskustelussa enempää painoarvoa kuin ”minun mielestäni maksalaatikko on makoisaa” -lausahdukselle. Tämän asian myöntäminen on useimmille kova paikka – kyllähän minun mielipiteeni on tärkeä, vaikken asiasta mitään tiedäkään!

Kun taustatiedot eivät riitä

Mikäli evoluutiota luulee ilmiöksi, jossa kissasta tulee yhtäkkiä *PIM* koira, kyllähän se tuntuu aika järjettömältä teorialta. Sitten kun perehtyy edes lukion biologian verran perinnöllisyyden mekanismeihin ja siihen, miten organismit kehittyvät ja millaisista aikaskaaloista puhutaan, aiheesta pystyy edes alustavasti keskustelemaan.

Toisena hyvänä esimerkkinä toimii huumekeskustelu. Maalaisjärki sanoo, että jos rangaistuksia kiristetään, tottakai myös huumeiden käyttäminen vähenee. Kun perehtyy edes auttavasti erilaisten kieltolakien historiaan vaikkapa Suomessa, tulos on selvä: kieltolait ruokkivat organisoitunutta rikollisuutta, aiheuttavat päihteiden lieveongelmien pahenemista,  kärjistävät päihteen ongelmakäyttöä, kuormittavat oikeusjärjestelmää, tulevat kalliiksi ja loppujen lopuksi jopa aiheuttavat päihteen käytön lisääntymistä. Erinomaista luettavaa tästä aiheesta on Tiede-lehden artikkeli Suomalainen viinapää, jossa kerrotaan havainnollisesti, miten raittiusliikkeet mursivat suomalaisen hyvin säännellyn viinakulttuurin ja edistivät alkoholismia ja holtitonta juomista.

Kolmas surkuhupaisa esimerkki on taannoinen lapsipornosuodatin. Henkilöille, jotka eivät tunne nettitekniikkaa, lähestymistapa tuntuu täysin loogiselta: poistetaan suotimella netistä lapsiporno niin sillähän se ongelma ratkeaa! Jos kuitenkin tuntee edes auttavasti verkkoteknologiaa ja perehtyy suodattimen toteutukseen, sen voi todeta olevan täysin hyödytön ja suorastaan haitallinen monella eri käytännön tasolla – periaatteellisista ongelmista puhumattakaan.

Maailma on monimutkainen paikka

Maalaisjärkipohjalta keskustelevien on usein vaikeaa tehdä ero toisaalta omien makuasioidensa, mielipiteidensä sekä ennakkoluulojensa, toisaalta asia-argumenttien välillä – puhumattakaan sen tajuamisesta, ettei pelkkä oma ja naapurin Kaken perustelematon mielipide ole oikeastaan mikään syy tehdä yhtään mitään. Tämä on sikäli ihan ymmärrettävää, että mikäli faktaperusteita mielipiteille ei ole, niille pyritään hankkimaan painoa sieltä mistä sitä löytyy – omista fiiliksistä.

Valitettava tosiseikka on, etteivät kaikki mielipiteet ole arvokkaita tai hyödyllisiä keskustelun kannalta. Ellei kyse ole selkeästi makuseikoista, omiin pelkoihin tai ennakkoluuloihin perustuvat väitteet ovat arvoltaan lähellä nollaa, siinä vaiheessa kun vastapuoli laukoo tiskiin vaikkapa hyvin dokumentoituja tutkimustuloksia tai faktatietoa tietyn alan ilmiöistä ja realiteeteista.

Monille on vaikea niellä, että maailma on nykyisin niin monimutkainen paikka, että monesta aihepiiristä pitää olla perustason opinnot tai vuosien kokemus, että niistä voi esittää edes järkevän mielipiteen. Harvalla nettikeskustelijalla on aikaa, resursseja tai kykyjä perehtyä tarpeeksi vaikkapa verkkotekniikkaan tai perinnöllisyystieteeseen, mutta silti näistä ollaan vääntämässä kättä ihan fiilispohjalta ja sillä oletuksella, että oma mutu-mielipide on päätöksenteossa yhtä painava kuin alan asiantuntijan. Väkisin tulee mieleen, väittelevätkö nämä ihmiset myös sydänkirurginsa tai TV-korjaajansa kanssa. ”Verenkierto on pelkkä teoria!” ”Lyö nyrkillä sitä telkkaria vaan, pehmoilu ja lässytys saa riittää!”

Älä ole tyhmä, kysy ja perehdy

Kukaan ei ole asiantuntija jokaisessa maailman aiheessa. Jos jostain asiasta ei tiedä, se ei tarkoita sitä, että olisi tyhmä. SE tyyppi on tyhmä, joka ei perehdy aiheeseen tai kysele lisätietoja, vaan jatkaa periaatteesta itsepäistä jänkäämistä. Tällainen käytös ei osoita mitään jaloutta, miehekkyyttä tai juurevaa suomalaisuutta – ainoastaan typerää pässinpäisyyttä ja ajatusmaailman sisäsiittoisuutta.

Aiheeseen ja etenkin vastapuolen perusteluihin kannattaa aina perehtyä, eikä torjua niitä refleksinomaisesti uhkana omalle maailmankatsomukselle. Kysyä saa, pitää ja kannattaa – ihmiset kertovat yleensä mielellään lisää aiheesta, josta itse tietävät. Kysyminen ei ole heikkouden, vaan fiksuuden ja itseluottamuksen merkki. Heikkoutta ja typeryyttä on iskeä kantapäät turpeeseen ja kieltäytyä muuttamasta kantaansa senttiäkään tai edes kuuntelemasta muita kantoja, vaikka perusteet olisivat millaiset.

Edellinen ei toki tarkoita sitä, että mielipiteitään pitäisi vaihtaa kuin tuuliviiri, mutta vastapuolen argumentteja kannattaa aina pohtia ja niiden taustoihin perehtyä. Mitä enemmän maailman menosta ja muiden ihmisten aivoituksista tietää, sitä kiinnostavampi ja hallittavampi paikka maailmasta muodostuu ja sitä fiksummin uusia ja erilaisia ilmiöitä voi kohdata.


Aihetta sivuten:

every word she says hurts us – Fun Pastimes for Stupid Children

”On ihan ok, ettet tykkää mun nännilävistyksistä, en mäkään pidä sun v-kaulusvillapaidasta!”

Posted in Surrealistisen logiikan äärellä by masinoija on 10/07/2009

Tänä viikonloppuna Helsingin Ruoholahdessa järjestetään Finncon/Animecon-tapahtuma, joten kyseisessä kaupungin kolkassa liikkuvat pääsevät nauttimaan huomiota herättävästi pukeutuneista anime- ja mangafaneista. Olen itse huomannut, että anime-henkinen pukeutumistyyli aiheuttaa minulle aivan selkäytimestä lähtevän reaktion: ei helvetti että on dorkan ja ärsyttävän näköistä jengiä. Tämä on henkilökohtaisesti hieman yllättävää, sillä olen itsekin kuulunut erinäisiin hassusti pukeutuviin alakulttuureihin ja mielestäni tällaiset ryhmät ovat keskimäärin aika virkistäviä ja hauskoja. Eivät minua ärsytä hipsterit, emot, gootit tai larppaajat, sormiväreillä naamansa tuhrineissa lätkäfaneissakin nyppii ainoastaan äänekkyys keskellä yötä matsin jälkeen.

Keskustelin aiheesta tuttujen kanssa ja lähdin avaamaan sitä, miksi anime-jengi nyppii. Nämä animefanithan eivät siis tee mitään muuta kuin katsovat niitä sarjojaan ja lukevat sarjiksia, ihannoivat jotain fantasia-Japania, eivätkä luo mitään omaa juttua vaan-

…ja tässä vaiheessa sain itseni kiinni todella nolon typerästä sumean ajattelun erheestä, jollaista en siedä muissa ihmisissä ollenkaan. On aina ihan terveellistä kompuroida välillä omiin periaatteisiinsa, siinä oppii nöyryyttä.

Mikä tämä moka oli? No, sanoin tiivistetysti seuraavaa: ”Minä en pidä siitä, miltä cosplay-animefanit näyttävät. Siis koko homma on ihan typerää, jengi ei tee mitään omaperäistä ja ääliöitä ovat koko sakki.” Lainausmerkkien välissä ensimmäinen lause on ok, toinen ei. Miksi?

Se, että minä en pidä jostain, ei tee siitä typerää. Toiseen suuntaan: minulla ei ole mitään velvollisuutta pitää kaikista asioista, kunhan pidän mielessä, että se on oma makuasiani, eikä kerro välttämättä mitään kohteena olevasta ilmiöstä.

Todella yksinkertainen ja itsestäänselvä asia, joka valtaosalla ihmisistä unohtuu säännönmukaisesti.

Sattumalta törmäsin tähän seikkaan myös toisessa asiayhteydessä, kiitos Seksualisti-blogin. Kyseessä on Hesarin uutinen kalabaliikista, jossa ruotsalainen perheenäiti on imaissut pikkuhousunsa persvakoon siitä, että hänen 14-vuotiaalle tyttärelleen tehtiin nännilävistys ilman hänen lupaansa. Itse uutinen ei ole kovin mielenkiintoinen, mutta Helsingin Sanomien keskustelu aiheesta on varsinainen kultakaivos tuon saman ajatteluvirheen suhteen.

Kommenteista löytyy tietämättömyydestä kumpuavaa kauhistelua:

miten imetyksen laita…
lapseton | 8.7.2009 23:48

ton jälkeen?
olen itse lapseton, se on suurin suruni
mutta kauhistuttaa miettiä että
tukehtuukohan lävistetystä nännistä
juova vauva maitoon?

…häiriintyneen pelon rajamailla olevaa keuhkoamista (tai kenties trollaamista, viimeinen lause hieman epäilyttää)…

Intiimilävistykset kiellettävä
Kolmen lapsen isä | 9.7.2009 0:05

Nännit tai klitoris, sama se. Mielestäni kaikki intiimilävistyiset tulisi kieltää EU-alueella, koska ne ihannoivat seksuaalista väkivaltaa ja ovat omalta osaltaan vähättelemässä myös seksuaalirikosten vakavuutta ja pienentämässä niistä annettuja tuomioita. Ja aivan turha tulla väittämään, että ihminen saa tehdä omalle keholleen mitä tahansa, sillä mistähän nämä mallit tulevat, ellei perversioita ihannoivasta kulttuurista. Mitä vielä? Kohta pistetään lihakoukut selkänahkasta läpi ja porukka roikkumaan ketjuista niiden varassa, vai? Kammottavaa.

…sekä tätä mokaa, johon itsekin syyllistyin samalla rakenteella (makuasia ja sen ennaltaehkäisevä apologia):

Vain sonneille nenärenkaat
Vain korvakakorut, kiitos | 9.7.2009 9:43

Minä en pidä lävistyksistä yhtään, sillä minusta ne ovat rumia. Viime vuonna erään yrityksen vastaanottoon tuli aulapalveluun töihin nuori nainen, jolla oli iso nenärengas ! Siis sellainen, joita olen nähnyt oikeilla sonneilla. Minä en ymmärrä tällaisen korun kauneutta, minusta se on ruma.
Sitäpaitsi kaikkiin paikkoihin, joissa ihmisellä on herkkää limakalvoa, kuten nenän sieraimissa sekä sukupuolielinten alueella, on varmaan jo vaarallista laittaa niitä lävistyksiä. Tulee helposti kaikelaisia tulehduksia ja B-hepatiittia ja ties mitä. Minusta on kyllä sairasta laittaa jotain metallia roikkumaan sinne navan alusosastolle.

Makuasian perustelun pakko

On aika jännä juttu, että kun esittää jostain selkeästä makuseikasta negatiivisen mielipiteen, sille on lähes pakko koettaa keksiä äkkiä myös järkiperuste, oli se miten teennäinen tahansa. Ei luoteta siihen, että voi yksinkertaisesti sanoa ”mielestäni cosplayaajat näyttävät helvetin typeriltä” tai ”mielestäni lävistykset ovat rumia ja ajatus niistä on inhottava”. Loppuun on pakko ympätä useimmiten pelkkiin ennakkoluuloihin tai vähintäänkin huonoihin taustatietoihin perustuva puolustelu, jolla omalle makuasialle koetetaan luoda uskottavuutta.

Minulle huomautettiin siitä itsestäänselvästä seikasta, että esimerkiksi cosplay-asujen tekeminen voi ihan oikeasti olla työlästä ja taitoa vaativaa puuhaa, ja vaikkapa anime-henkisessä roolaamisessa nähdään paljonkin vaivaa kirjoitustyöhön. Nännilävistysten kauhistelijat puolestaan saivat kuulla faktatietoa siitä, että ei se lävistetty nänni imettämistä vaikeuta, lävistyksen poistaminen on yleensä helppoa eikä siitä jää juuri minkäänlaista jälkeä, ja laillistettuja liikkeitä käytettäessä tulehdus- ja muut riskit jäävät melkoisen pieniksi. Alkuperäiset perustelut kutistuivat laihankurttuisiksi ”no mutkun mä en tykkää” ytimiksi.

Saa olla pitämättä, mutta saa myös muistaa käytöstavat

Loppujen lopuksi asian ydin on seuraava: miksei vain rehellisesti voi sanoa, että tämä asia ei minua miellytä, mutta joihinkin muihin ihmisiin näemmä uppoaa – puuhailkoot siis puuhiaan niin kauan kun eivät ketään muuta konkreettisesti vahingoita? Ja ei, valtavirrasta poikkeavalla tavalla pukeutuminen julkisella paikalla ei ole konkreettista haittaamista. Omassa asunnossaan saa rajoittaa vieraiden pukeutumistyylit tai muut ärsyttävät seikat mieleisikseen ihan niin tiukasti, miten hankalaa vain haluaa sosiaalisesta elämästään tehdä. Niin kauan kuin haluaa asua ja toimia avoimessa yhteisössä, on kuitenkin pakko tottua siihen, etteivät kaikki ihmiset ole samanlaisia.

Olennaista on myös miettiä, tarvitseeko jokin tyyliseikan ärsyttävyyttä mainostaa ääneen ollenkaan, ellei makuseikkoja erikseen oteta puheeksi – saati sitten, että latelisi mielipiteitään spontaanisti päin naamaa. Tämä touhu haiskahtaa lähinnä todella tunkkaisen halvalta itsetehostukselta sekä oman arvon pönkittämiseltä: käynpä vähän tuomitsemassa erilaisia niin olen parempi ihminen!

Ihan perustason käytöstavat voi pitää tässäkin asiassa mielessä. Enpä usko, että nämä erikoisemman pukeutumisen arvostelijat erityisesti pitäisivät kommenteista tyyliin ”kyllä ton kaljamahan kanssa vois käyttää löysempää paitaa” tai ”Pelle Hermanniko röyvan meikit tänään teki ja tuliko hajuvettä varmasti koko ämpärillinen”, mutta monen mielestä on ok ladata vieraalle ihmiselle spontaanisti huomioita tyyliin ”jos mun poikani ottais tollaisen tatuoinnin, vetäisin turpaan” tai ”ootko kaatunut naama edellä mormuskalaatikkoon”.

Ole erilainen, älä herkkänahkainen

Valitettavan usein tämä herkkänahkainen omien makuasioiden puolustelu ja tuputtaminen toimii myös toiseen suuntaan. Kaikki jotka eivät pidä lateksisista haltiakorvista, tatuoinneista tai kilosta lävistyksiä naamassa ovat TYHMIÄ ja RAJOITTUNEITA ja heidät pitää väenväkisin käännyttää tajuamaan miten siisti juttu on kyseessä.

Tämä on tietysti yhtä typerää omanarvontunnon pönkittämistä kuin mihin vastapuoli syyllistyy – etenkin jos vastakkainen mielipide esitetään neutraalisti tyyliin ”ymmärrän että tuo on sun juttusi, mutta minuun ei uppoa”. Ei kenelläkään ole mitään velvollisuutta pitää joka ikisestä kohtaamastaan ilmiöstä.

Oman erinomaisuuden tuputtaminen ei toimi kumpaankaan suuntaan. Mikäli käännytystyötä haluaa tehdä epäluuloisten ihmisten keskuudessa, paras taktiikka on levittää kiihkoilematonta faktatietoa siitä, mitä oman tyylin tai ajattelutavan taustalta löytyy. Näin saa vähintään oiottua silkasta tietämättömyydestä tai epäluuloisuudesta kummunneita väärinkäsityksiä, mutta parhaimmillaan voi jopa saada toisen kiinnostumaan itsekin aiheesta.

Makuseikat oikeissa mittasuhteissaan

Onhan se itse kullekin vaikea myöntää, ettei valtaosalla omista mielipiteidestä ole arvoa missään muualla kuin omien korvien välissä, mutta sitä terveellisempää tästä asiasta on itseään säännöllisesti muistuttaa. Vielä tärkeämpää on pitää mielessä, että mitä vähemmän omalla mielipiteelle löytää järkiperusteita, sitä enemmän sitä kannattaa tutkiskella ja arvioida. Koskaan ei tiedä, voisiko ennakkoluulon löysentämisellä avata itselleen uusia mielenkiintoisia kokemuksia ja kiinnostavamman elämän.

”Jos oot kerran suvaitsevainen, eiks sun pitäis suvaita suvaitsemattomuutta, öhö öhö”

Posted in Surrealistisen logiikan äärellä by masinoija on 22/06/2009

Viime aikoina on jälleen tullut törmättyä erinäisissä maahanmuuttoa, homojen oikeuksia ja vastaavia seikkoja koskevissa keskusteluissa seuraavaan klassikkomöläykseen: ”no mutta jos joku on suvaitsevainen niin eikö sen sillon pitäs hyväksyä myös suvaitsemattomuutta öhö öhö”. Pitkään näitä heittoja tuli pidettyä vain sellaisena yläasteen tupakkapaikkakeskustelun tasoisena viisasteluna, mutta sitten huolestuttava totuus alkoi valjeta.

Ei hyvänen aika, nämä ihmisethän ovat usein ihan TOSISSAAN. Pitääkö tämä asia ihan oikeasti jollekulle selittää?

Näemmä.

Mikä tällainen joillekin kirosanan roolin ottanut suvaitsevainen maailmankuva sitten on? Se, että suvaitaan ja ymmärretään kritiikittä ihan kaikkea homoista pedofiileihin ja rikollisista rasisteihin koska kaikkea pitää suvaita? Noh, ei nyt ihan.

Terve suvaitsevaisuus

Tervettä suvaitsevaisuutta on se, että hyväksyy erilaiset elämäntavat, valinnat ja filosofiat niiltä osin, kun niiden noudattaminen ei vahingoita ketään muuta tai rajoita perusteetta muiden toimintaa. Eletään ja annetaan muiden elää parhaaksi katsomallaan tavalla, ja koetetaan olla tallomatta muiden varpaille. Ja ei, vahingoittamiseksi ei lasketa sitä, että joku elämäntapa on toisen mielestä vähän yäk tai se ei sovi tämän henkilökohtaiseen uskonnolliseen maailmankuvaan tai arvomaailmaan. Avaintekijä on se, voidaanko toiminnan osoittaa aiheuttavan ihan oikeaa konkreettista haittaa.

Esimerkki: homo/lesboavioliiton ei voi osoittaa millään järkiperustein aiheuttavan haittaa kenellekään, pedofilian tai insestin taas selkeästi voi. Tulenarempana esimerkkinä: jos juridiset kuviot on hoidettu selväksi ja kaikki henkilöt ovat mukana vapaasta tahdostaan, moniavioisuudesta on vaikea löytää ihan oikeaa haittaa kenellekään, mutta vaikkapa tyttöjen sukupuolielinten silpomisen haitat ovat taas melkoisen selvät! Jälkimmäinen on myös hyvä esimerkki siitä, että kaikkea vähemmistön toimintaa ei ole pakko sietää, vaikka se olisikin kulttuurinen erityispiirre. Suomen laki takaa kansalaisille fyysisen koskemattomuuden, joka tekee lapsen vahingoittamisesta selkeän yksiselitteisesti rangaistavaa. Tätä periaatetta tuskin kukaan täysipäinen haluaa lähteä purkamaan.

On tärkeä tiedostaa, ettei suvaitsevaisuus tarkoita sitä, että jokaisesta valtavirrasta poikkeavasta elämäntavasta tai kulttuuri-ilmiöstä tulisi pitää! Riittää että hyväksyy sen, etteivät kaikki ihmiset ole samasta muotista, mutta heillä siitä huolimatta on yhtä vahva oikeus elää arvojensa mukaan kuin itselläkin on – edelleen, kunhan eivät vahingoita muita toiminnallaan. Tämän saa toki sanoa myös ääneen, mutta sananvapaus tarkoittaa myös vastuuta sanomisistaan. Jos puhuu typeriä tai provosoi, on turha ulista, mikäli ihmiset sanovat vastaan.

Yksi kansa, yhdet arvot, yksi joht… eikun

Miksi erilaisuus pitäisi hyväksyä osaksi yhteiskuntaa? Eikö olisi helpompaa, jos kaikki suomalaiset vain eläisivät saman arvomaailman mukaisesti? Noh, varmasti olisikin sellaisessa mielikuvitusmaailmassa, jossa kaikilla suomalaisilla olisi sama arvomaailma ja elämäntapa. Tosimaailmassa on vaikea löytää yhtä kaupunkia, korttelia tai edes perhettä, jonka jäsenet olisivat samaa mieltä edes hyvin perustavanlaatuisista asioista. On yksinkertaisesti pakko tiedostaa se, että reaalimaailmassa ihmiset ovat hyvin erilaisia, eivätkä ajattele tai toimi samalla tavalla kuin itse tai oma kaveripiiri.

Usein vedotaan myös mystisiin ”suomalaisiin arvoihin” ja  ”perinteiseen perhemalliin”, jotka ovat kuitenkin savijaloilla seisova kuvitteellinen tekele. Varsin kuvaavaa on, että kun perusarvojen toitottajaa pyytää kuvailemaan, mitä nämä mainitut arvot itse asiassa ovat ja mistä ne ovat peräisin, tuloksena on ”ööö… no ainakaan TOI ei kuulu siihen” -vastauksia. Mitä näistä ”kansallista identiteettiä” rakentavista ”perusarvoista” siis kertoo se, että niiden kannattajat eivät edes osaa määritellä niitä, tai selvästikään tiedä mielipiteidensä usein olevan vasta parin-kolmen edellisen sukupolven luomia?

Vapautta ja tasa-arvoa, ei vain enemmistölle

Rationaalisesti ajatellen on koko yhteiskunnan ja kaikkien sen jäsenten etu, että kaikki sen jäsenet pystyvät elämään ja toteuttamaan itseään tasavertaisesti, niin kauan kuin heidän oikeutensa eivät ole konkreettisessa ristiriidassa keskenään. Länsimaiset modernit yhteiskunnat on rakennettu vahvasti yksilön- ja sananvapauden sekä tasa-arvoisuuden perustalle.

Huolimattomasti ajatellen toki riittää, että nämä oikeudet myönnettäisiin vain enemmistölle – siis sille jengille, jonka mielestä vihreäksi värjätty tukka on jo vähän kyseenalainen juttu. Tämä ei ole oikeudenmukaista eikä järkevää, sillä valtaosa vähemmistöistä – esimerkiksi seksuaalivähemmistöt – ovat kaikilla merkittävillä tavoilla tismalleen samanlaisia yhteiskunnan jäseniä kuin enemmistö, eikä heidän syrjinnälleen löydy mitään järkiperäisiä syitä.

Yksilönvapauden ja ihmisten onnellisuuden maksimoiminen vaatii sen, että kansalaisilla on oikeus elää elämäänsä myös valtaväestön normien ulkopuolella. Valtavirrasta poikkeavia vähemmistöjä tulee aina olemaan, eikä niitä saada minkänlaisilla sorto- tai tukahdutustoimilla kitkettyä, kuten historia kerta toisensa jälkeen todistaa. Ainoa rationaalinen tapa toimia on hyväksyä vähemmistöjen olemassaolo ja tarjota ihmisille vapaus elää elämänsä parhaaksi katsomallaan tavalla.

Populismi pureutuu pelkoon

Enemmistöjen peloilla on kuitenkin helppoa ratsastaa. Useimpien ihmisten perusreaktio on suhtautua epäilyksellä kaikkeen uuteen tai erilaiseen, oli tämä järkevää eli ei. Tätä reaktiota seuraa helposti halu kieltää tai torjua tämä ilmiö, vaikkei siihen olisi löydettävissä mitään järkisyytä. Tämä epäluuloisuus ja uusien asioiden pelko ovat ne ”kansan huolet”, johon halpojen populistien on helppo tarttua.

Useimmiten tämä torjuminen on vielä hyvin yksisuuntaista ja tekopyhää. Yhdeltä ihmisryhmältä ollaan valmis viemään normaalit kansalaisille kuuluvat oikeudet silmää räpäyttämättä, mutta annas olla jos itseltä menee jonkin ryhmän takia yksi uimahallivuoro – valituksesta ja ulinasta päätellen se on vähintään maailmanloppuun verrattava asia.

Yltiösuvaitsevaa lässytystä

Erilaisuutta ja sen suvaitsemista pelkäävien pääargumentti on usein se, että jos nyt suvaitaan pieniä poikkeamia, kohta joudutaan väkisin naittamaan omat lapset naapurin koiralle islamilaisten rituaalien mukaan ja mitähän kaaheeta sen jälkeen, huh huh! Yli vedetty suvaitsevaisuus ei kuitenkaan johda tähän, vaan amerikkalaistyyppiseen poliittiseen korrektiuteen sekä typerään ylivarovaisuuteen ja hyssyttelyyn.

Yltiösuvaitsevaisuuden puolelle menee vähemmistöjen pyhittäminen täydellisesti kaiken kritiikin yläpuolelle, valtaväestön ääliömäinen syyllistäminen, sekä vastustajien kritisoiminen niistä typerimmistä seikoista. Vähemmistöihin liittyvistä ongelmista on voitava puhua, mutta rakentavasti ja asiallisesti. ”Somalit täällä vaan ryöstelee ja raiskailee ja homot on luonnottomia ja joutaa helvettiin” ei ole tällaista toivottavaa keskustelua, vaan kakaramaista mesomista. Valtaväestön syyllistämisestä malliesimerkki on Thorsin ikivihreä perheväkivaltaan liittyvä lausahdus ”On surullista, jos maahanmuuttajat oppivat huonoille tavoille Suomessa.” Suomen fanipoikapuolueen Suuren Mestarin syytejuttu oli ihan oma lukunsa. Voi miksi, miksi Halla-Ahon käräjöinnissä tuotiin esille se kaikkein läpinäkyvin provokaatio, vieläpä hieman asiayhteydestä irrotettuna, vaikka asiallista käräjöitävää olisi löytynyt jotta alimmat mätänevät.

Tällaiset tempaukset vain antavat rehua populisteille ja pahentavat vähemmistöihin kohdistuvaa vihamielisyyttä sekä ennakkoluuloisuutta, mikä tekee tällaisista ylilyönneistä häkellyttävän typeriä. ”Tuo tyyppi varmasti on oikeassa, kun vastustajat eivät asiallisempaa valitettavaa keksi.” Hyssyttelyn ja lässytyksen sijaan tulisi tarjota maltillista faktatietoa sekä ennen kaikkea mahdollisuus kohdata erilaisuutta ja huomata, ettei se nyt niin kauheaa ja omaa elämää mullistavaa olekaan.

Erilaisuutta tulee vastaan, minkäs teet

Loppujen lopuksi jokaisen ihmisen pitäisi ymmärtää, että elämässä joutuu kohtaamaan sellaisia asioita, jotka eivät itseä miellytä. Lapsellinen ja ajattelematon reagointitapa on yrittää kieltää itselle uusi ilmiö ihan vain siksi, että ”yäk tää on ällöä ja mä en tykkää tästä enkä mä ajattele noin, joten tekään ette saa”. Aikuinen ja ajatteleva ihminen ymmärtää, ettei kaikkea sellaista voi kieltää tai rajoittaa, mistä juuri hän itse ei satu pitämään – etenkin jos asia ei häntä käytännön tasolla mitenkään kosketa.

Usein tätä toisten ihmisten elämän rajoittamista pyritään perustelemaan sillä kuuluisalla maalaisjärjellä, joka yleensä perustuu lähinnä omiin tippaakaan pureskelemattomiin ennakkoluuloihin ja mielipiteisiin (”meidän pitäjässä on aina tehty näin, joten tämä on universaalisti oikea tapa tehdä asia”) tai kummallisista lähtökohdista tai vajailla tiedoilla tehtyihin logiikan riemuloikkiin (”koska homot eivät voi saada lapsia, mää en kyllä ymmärrä miksi niiden pitäisi saada rekisteröidä parisuhde”). Kun päätetään asioista, jotka vaikuttavat hyvin syvällisellä ja konkreettisella tavalla toisten ihmisten elämään, perustelut ja päätökset tulee pohjata niin perusteellisesti faktatietoihin kuin mahdollista – ei ihmisten yksittäisiin ja huonosti perusteltuihin ennakkoluuloihin, makuasioihin tai henkilökohtaisiin uskonnollisiin oppeihin.

Eletään ja annetaan elää

Kokonaisuutena siis logiikka, joka kulkee linjoilla ”koska en pidä ilmiöstä X, minä kiellän sinua henkilö Y tekemästä asioita Z, jotka eivät minua mitenkään kosketa tai ketään muutakaan vahingoita” ei yhteiskunnallisesti ole kestävä. Miljoonayhteiskuntaa ei vain voi pakottaa elämään tiukimmalla ennakkoluulokokoelmalla varustetun ihmisryhmän vaatimusten mukaan.

Asioista saa kuitenkin olla pitämättä ja omista vakaumuksista saa pitää kiinni, kunhan ei tallo niillä muiden varpaille. Kirkko saa vaikkapa yrittää pelastaa homoja helvetin liekeistä minkä kerkeää henkilökohtaisella tasolla, mutta siinä vaiheessa kun aatteellisia rajoituksia ja syrjintää sisältäviä mielipiteitä pyritään viemään koko maan kaikkia kansalaisia koskevaan lainsäädäntöön, ollaan siirrytty täydellisen kestämättömään toimintatapaan.

Erilaisuudesta ei ole pakko pitää, mutta tosimaailmassa tietty määrä erilaisuutta on pakko hyväksyä. Jos ei tähän pysty, on ehkä parempi mennä asumaan kaivoon omien tismalleen samalla tavalla ajattelevien kaverien kanssa – tai ehkä mieluimmin lukea vaikka pari kirjaa ja koettaa avata omia henkisiä horisontteja.


Aihetta sivuten:

Pravda – Totuuden toinen puolikas – Suvaitsevaisuudessaan suvaitsematon

Simpanssifilosofiaa – Uskovaisten suvaitsevaisuus

Lehti – Lehti 70 vuotta sitten: Hitler kehottaa suvaitsemaan myös suvaitsemattomia

Pentti Oinonen ja keskustelu homoparien oikeuksista – Hommawatch | Sarja yksittäisiä kirjoituksia joita ei saa yleistää

Homot, lesbot, eläimiinsekaantujat ja pedofiilit

Suomessa on tänä keväänä keskusteltu mm. homo- ja lesboparien sisäisestä adoptiosta, minkä lisäksi homojen ja lesbojen oikeuksia sivuttiin myös EU-vaalikeskusteluissa. Aina, kun julkisuudessa puhutaan homojen tai lesbojen oikeuksista, voi ryhtyä laskemaan sekunteja. 5… 4… 3… 2… 1… ja sieltä se tulee, jonkun tunkkaisen oikeistopopulistin suusta tai mielipidepalstan kirjoittajan kynästä: ”NYT JOS ANNETAAN HOMOILLE OIKEUKSIA NIIN MILLOIN LAILLISTETAAN ELÄIMIINSEKAANTUMINEN JA PEDOFILIA!!1!!1!”.

Tätä jauhamista ja sen herättämää yleisökeskustelua on tullut seurattua niin adoptiolain kuin Essayahin kommenttien tiimoilta. Mieleen nousee väkisin aika synkkä kuva: ilmeisesti edellä mainittuja mielipiteitä esittävät henkilöt eivät aidosti tunnu ymmärtävän tasa-arvoisen ja molemminpuoliseen suostumukseen perustuvan suhteen, sekä epätasa-arvoon ja alistamiseen perustuvan suhteen eroa. Liekö tämä oireellista heidän ajattelutavastaan laajemminkin, paha sanoa.

Jospa tämän asian koettaisi selittää mahdollisimman yksinkertaisesti. Homo/lesbosuhteen ja toisaalta eläimiinsekaantumisen tai pedofilian rinnastaminen on täysin absurdia, sillä kyseessä kaksi täysin erilaista ilmiötä:

Homo/lesbosuhde – tasa-arvoiset vapaaehtoiset partnerit: Tämä toimii aivan samoilla periaatteilla ja samoilla ongelmilla kuin tavallinen heterosuhde. Kyseessä on kaksi aikuista ihmistä, jotka ovat suhteessa niin henkisesti kuin juridisesti tasa-arvoisia, sekä vapaaehtoisesti siinä mukana. Kyseessä ei ole hyväksikäyttö, kumpikaan parisuhteen osapuoli ei ole siinä mukana vastoin tahtoaan, eikä suhde vahingoita siihen kuuluvia henkilöitä tai ulkopuolisia. Kumpikin osapuoli voi siis sanoa seuraavan: ”minä suostun aikuisena, henkisesti ja juridisesti asioistani päätäntäkykyisenä ihmisenä parisuhteeseen sinun kanssasi.”

Mikäli nämä seikat eivät toteudu, mennään aina epäterveen parisuhteen puolelle ihan riippumatta siitä, mitä sukupuolikokoonpanoa sen jäsenet ovat.

Pedofilia/insesti/eläimiin sekaantuminen – epätasa-arvoiset partnerit, joista toinen kykenemätön antamaan suostumustaan: Tässä suhteessa on kaksi osapuolta, joista toinen on hallitsevassa ja määräävässä asemassa, toinen puolestaan henkisesti ja juridisesti kykenemätön antamaan suostumustaan suhteessa olemiseen. Lapsella ei ole henkisiä valmiuksia suostua seksisuhteeseen aikuisen kanssa, eikä hän voi olla suhteessa tasa-arvoinen partneri. Lisäksi on kiistatonta näyttöä, että pedofilia ja insesti vahingoittavat lasta. Eläimiltä luonnollisestikin puuttuvat tarpeelliset kognitiiviset kyvyt koko asian käsittelyyn, eivätkä ne voi antaa yksiselitteistä suostumustaan.

Kun asiaa yhtään ajattelee, minkäänlaisen slippery slope -argumentin vetäminen näiden kahden välille kertoo lähinnä siitä, miten puutteellisella ymmärryksellä mielipiteen esittäjä toimii, tai miten törkeästi hän yrittää manipuloida kuulijoitaan. Homo- tai lesbosuhde on psykologiselta ja käytännön kantilta normaali tavallinen parisuhde, jossa ei pitäisi olla mitään ihmettelemistä – osapuolilla vain on koipien välissä keskenään samanlaiset sutkuttimet. Tällaisen suhteen hyväksymiselle ei ole mitään järkiperäistä estettä. Homo- ja lesbosuhteesta on yhtä pitkä matka rikolliseen, patologiseen ja vahingolliseen lapsen tai eläimen hyväksikäyttösuhteeseen kuin normi-heterosuhteesta. Sen väittäminen, että yksi johtaa toiseen tai että nämä ovat mitenkään rinnasteisia kertoo lähinnä siitä, että mielipiteen esittäjä on ihmissuhteiden psykologiasta ja realiteeteista niin pahasti pihalla, ettei suuta ehkä kannattaisi avata ollenkaan, ennen kuin on hieman tutustunut aiheeseen.

Toisaalta, mikäli tätä slippery slopea ulvovat henkilöt eivät aidosti ymmärrä eroa a) aikuisten ihmisten tasa-arvoisen suhteen ja b) aikuisen ihmisen tekemän hyväksikäytön välillä, suosittelen vahvasti terapiaa.


Aihetta sivuten:

Tyynynpurijoille perheen sisäinen adoptio-oikeus? – Touch of Pink in London

Suvaitsevaisuudessaan suvaitsematon – Pravda – Totuuden toinen puolikas

Mietintöjä adoptiolaista – Saastainen huone

Pentti Oinonen ja keskustelu homoparien oikeuksista – Hommawatch | Sarja yksittäisiä kirjoituksia joita ei saa yleistää

Heitä homo voltti! – Teemu Hiilinen